Minulle on tapahtunut parin viime viikon aikana useasti erittäin outo ja pelottava tapahtuma. Kaikki siis alkoi noin kaksi viikkoa sitten yhdeksän aikaan kun katselin telkkaria, kun äkkiä ovikkello soi, en tiedä miksi mutta minua alkoi ilman mitään syytä ahdistaa ja pelottaa, menin ovelle ja kurkkasin ovisilmästä niin näin kun käytävässä seisoi erittäin pitkä mies joka oli pukeutunut täysin mustiin. Tuo mieshahmo sai minussa aikaan jostain syystä ääretöntä levottomuutta, enkä vaan uskaltanut avata ovea ja jotenkin sen miehen piirteet vaikuttivat käsittämättömällä tavalla häiritseviltä. Sama tapahtuma toistui noin neljän päivän päästä kun minulla eräs kaveri kylässä, mikä kaikesta tekee vielä oudompaa, nyt noita tummia hahmoja oli kaksi ja pyysin kaveriani myös katsomaan ovisilmästä hän väitti ettei nähnyt ketään, mutta hänkin kuitenki kuuli ovikellon äänen minun kanssa ja hän tunsi samaa levottomuutta ja sama tapahtui kolmannen kerran toissapäivänä, paitsi nyt hahmoja oli jo kolme! Ja nyt ei soitettu ovikelloa vaan koputettiin oveen kolmesti ja minun isosisko kuuli myös ne mutta ei nähnyt noita tummia hahmoja. Vielä oudompaa on että naapurin herttainen mummo kysyi että kuka tumma mies on käynyt välillä minun oven takana soittelemassa. Nyt alkaa jo ihan oikeasti pelottamaan kaikki nuo asiat. Ensi kertaa asun omassa asunnossa ja alkaa tälläistä tapahtumaan:)
Oudot vierailijat
Kristiina1990
7
663
Vastaukset
- fiti syö auton
oletko pelannut spiritismiä tai harrastatko okkultisia hommia?
- kristiina1990
Spiritismiä kokeillu, mutta siitä on yli vuosi jo aikaa ku vietettiin tyttöjen kanssa iltaa viiniä juoden, eikä se tapahtunu edes minun asunnossa silloin ku asuin kotona..
- ttkk
Kutsumattomia kävijöitä!
Voisi soitella vaikka poliisille!- wc-lupatarkastaja
Maksa TV-lupa niin uskallat avata.
- hihjklkölfglö
wc-lupatarkastaja kirjoitti:
Maksa TV-lupa niin uskallat avata.
tarina...hui...
- xffhh,fjyu
hihjklkölfglö kirjoitti:
tarina...hui...
tuubaa..älä kato kauhuleffoi likka pieni..tai mee hoitoon..
- 65465465467657
vieläkö ne romanian kerjäläiset täällä roikkuu mutta ovatpa ruvenneet röyhkeiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen765914Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2795206Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453294Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052703Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102666Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41635Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151585Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät291428Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211410Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei143967