Itsellä on tilanne jossa ihastus ei osaa päättää omaa suuntautumistaan. Olen itse ihastusasioissa suoraan kertomisen kannalla ja kai voin sanoa saaneeni pakit kun hän ei sano oikein juuta eikä jaata. Siis selvinpäin. Muutaman oluen jälkeen tilanne aivan toinen.
Kuinka moraalitonta olisi "käyttää hyväksi" toisen alkoholin sekoittamaa tilaa ja kerrankin hyväksyä kutsu yökylään kun baarissa törmätään? Kutsu on käynyt muutaman kerran ja olen kieltäytynyt kunniasta koska ei tunnu hyvältä juurikin se "hyväksikäyttäjän" osa ja myöhemmin pelkään että oma sydän särkyy kun selvinpäin ollaan taas niinkuin ei mitään? En puhu nyt hänen kohdallaan mistään taju kankaalla tilasta(!) vaan tuntuu (toivon) että alkoholi poistaa häneltä estot jotka hänellä on selvinpäin ja ei kai nyt kukaan niin monasti pyydä yöksi jos kyse olisi vain känniääliöilystä, tai niin ainakin toivon. :/
Olen ollut todella ihastunut ko. neitokaiseen jo melkein kahden vuoden ajan ja pelkään omaa sydämen särkymistä enemmän sitä että voisin jotenkin satuttaa häntä... :( Tämä on sisälläni oikea tahtojen taisto varsinkin humalatilassa kun haluaisi tehdä mikä itsestä tuntuu hyvälle. Tähän asti olen kuitenkin pystynyt pitämään näppini erossa vaikka vaikeaa on ollut.
Olemme kavereita mutta en ole edes varma että ajatteleeko hän minusta minään muuna vai mitä häh. Suora kertominen ei ole toiminut, paitsi että muistaakseni hän kerran sanoi että jos olisin mies hän ei epäröisi hetkeäkään. Taisi tosin olla joku baarikeikka kyseessä... Mutta pitäisi kai mennä polvillaan rukoilemaan että anna edes selkeät pakit jotta saan sielunrauhan.
Olen rakastunut.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähdetään siitä, että on pyytänyt sua yökylään useammin kuin kerran...
Mä tekisin sun tilanteessa niin, että menisin yökylään, mutta en tekisi mitään aloitetta mihinkään. Jos käy niin, että se sun ihastus tekee aloitteen, niin kysy että onko hän ihan varma asiasta ja että ei kadu aamulla.
Joko käy niin, että menet vaan yökylään ja nukutte vierekkäin tai sitten vietätte kiihkeän yön ja aamulla onkin uudet kysymykset...=)
Miltä toi kuulostaa?
Tietääkö hän että olet bi/lesbo?
Tietää että tykkään myös tytöistä ja etenkin hänestä. :)
Ja luulenpa että tuo ilman suurempia taka-ajatuksia yökyläily voisi olla hyvä ratkaisu tähän tilanteeseen... hmm, toivottavasti kutsu vielä käy kun monesti olen jo kieltäytynyt. ;)