Olisin todella kiitollinen, jos saisin asiantuntijoiden vinkkejä ja näkemyksiä omaan tämänhetkiseen tilanteeseeni, sillä olen asian kanssa painiskellut nyt liian kauan ja haluaisin todella jo pystyä päättämään mihin suuntaan tässä kannattaisi edetä.
Tilanne on siis se, että olen kiinnostunut useasta eri kasvatustieteen alasta ja työstä, enkä kertakaikkiaan osaa päättää minkä valitsisin. Minua kiinnostaa yleinen kasvatustiede, mutta pelkään epämääräiseltä kuulostavaa työllistymistä... en vaan jotenkin saa käytännön käsitystä siitä mihin siitä voisi valmistua, ja se ahdistaa. Lisäksi olen todella paljon kiinnostunut luokanopettajan ammatista, erityispedagogiikasta ja tahtoisin myös saada pätevyyden toimia opinto-ohjaajana. Tähän litaniaan lisätäkseni mainitsen vielä, että myös lastentarhanopettajan työ on suuri kiinnostuksen kohteeni, samoin englannin kieli. Joskus ajattelin haluavani opiskella englantia pääaineena, mutta totesin sen olevan kuitenkin väärä tie, joten se on poissuljettu. Jos kuitenkin on mitenkään mahdollista järkevästi yhdistää tuo sivuaineeksi johonkin noista edellämainituista linjoista, niin olisi tietenkin hienoa...
Joku voisi todeta, että siitä vaan sitten valitsemaan. Niinhän se tietysti on, mutta olen asiaa pyöritellyt mielessäni puolin ja toisin mutta en vaan pysty päättämään. Kannattaa tietysti varmaan hakea kaikkiin näihin koulutuksiin ja katsoa mihin (ehkä) tulee valituksi, mutta silti...
Osaisiko joku neuvoa millä aineyhdistelmällä saisin lyötyä mahdollisimman monta kärpästä yhdellä iskulla? Kaikkeahan ei voi saada, mutta olisi loistavaa jos löytyisi joku vaihtoehto missä mahdollisesti voisin toteuttaa useamman noista haaveista. Tietenkin aina voi opiskella lisää, mutta en haluaisi ensin opiskella yhtä tutkintoa ja aloittaa sitten taas uutta... ikääkin minulla on jo 21 vuotta, joten haluaisin tosiaan pian löytää tien jota kohti pyrkiä etten olisi sitten kamalan vanha valmistuessani.
Olisin todella kiitollinen asiantuntevista neuvoista, uudet näkökulmat ovat tervetulleita, koska olen liian kauan tätä pyöritellyt omassa mielessäni keksimättä mitään ratkaisua. Liitän tähän muutaman kysymyksen, joihin myös kaipaisin tarkennusta, mutta kaipaisin muutenkin vinkkejä ja mielipiteitä tilanteeseeni liittyen, jotta voisin edetä suunnitelmissani.
-Jos hakisin ja pääsisin opiskelemaan esimerkiksi yleistä kasvatustiedettä, niin voisinko tällöin pätevöityä samalla myös opinto-ohjaajaksi? Kuinka vaikea yleisestä kasvatustieteestä on siirtyä luokanopettajaksi? eli pystyisinkö jollain opintoyhdistelmällä samalla saamaan itselleni luokanopettajan pätevyyden?
-Jos taas opiskelisin varhaiskasvatusta, kuinka vaikea tällöin olisi pätevöityä luokanopettajaksi?
-Muistelen lukeneeni jonkun yliopiston sivuilta, että eritysipedagogiikkaa opiskeleva voisi saada opintojensa ohella luokanopettajan pätevyyden, pitääkö paikkansa?
-Mitä muita työmahdollisuuksia luokanopettajalla voisi olla, kuin opettajan työt?
Tuossa nyt muutamia mieleen tulleita kysymyksiä. Mutta ennen kaikkea toivoisin saavani uusia näkökulmia pohdintojeni tueksi, jotta voisin keskittyä hyvillä mielin pääsykokeisiin valmistumiseen tänä keväänä.
Liian paljon kiinnostuksenkohteita!
3
425
Vastaukset
- opex
Jos kerran olet todella kiinnostunut luokanopen hommista, hanki ihmeessä pätevyys. Se ei estä sinua työskentelemästä kasvatustieteen asiantuntijana myös muilla aloilla. Englantia opetetaan myös ala-asteella, joten se olisi hyvä sivuaine, jos sen opiskelu kiinnostaa.
Opot taas työskentelevät yläkouluilla tai lukiossa, joten työ on hyvin erilaista kuin luokanopen. Opojen työstä suuri osa on byrokratiaa, ryhmitysten ja lukkarien hoitamista, yhteishaun järjestämistä, tiedottamista, vanhempainiltojen järjestämistä yms. Jos ei toimistossa istuminen kiinnosta, ryhdy mieluummin opeksi, jolla on sama palkka, mutta pidemmät lomat. Opojen työllisyystilanne on hyvä, mutta pätevöityä voi käsittääkseni harvassa paikassa. Luokanope opo -yhdistelmä on siinä mielessä huono, että toinen puoli jää sitten väkisin käyttämättä.
Lastentarhanopella on surkea palkka ja lyhyet lomat opeen verrattuna, joten miksi moiseen ryhtyä. Jos pienten lasten opetus kiinnostaa, erikoistu alkuopetukseen luokanopeopinnoissa. Mikäli luokanopettajuus on lopullinen tavoite, ei ole järkeä lukea ensin tarhantädiksi, vaikka hakiessa saatkin ehkä lisäpojoja.
Erityispedagogiikassa on kaksi vaihtoehtoa: laaja-alainen tai erityisluokanope. Jälkimmäinen valinta johtaa sinut työskentelemään erittäin heikkojen tai käytöshäiriöisten parissa. Perusopetuslain muutos taas on muuttamassa laaja-alaisen erkkarin työnkuvaa: tavoite on, että kaikki olisivat yleisopetuksen ryhmissä ja erkkari sitten siellä mukana. Moni ei tästä pidä, koska se saattaa merkitä erkkarin aseman muuttumista apuopettajamaiseksi; ei ole enää omia tunteja, jotka voi suunnitella haluamallaan tavalla. Toisaalta erityisopen pätevyyden omaava saa nykyään valita paikkansa. - an englishman
Sen verran vain, että opoksi ainakin voi pätevöityä myös jälkikäteen tutkinnon suorittamisen jälkeen. Opoksi voi pätevöity yliopiston ohella myös ammatillisissa opettajakorkeakouluissa. Eli siis tätä ei vielä välttämättä tarvitse miettiä, jos et halua. Ja luultavasti opon sijaisuuksia saa ilman opo-opintojakin, jos takana on muuten kasvatustiedettä ynnä muuta. Tämä tosin mutuilua, ei mitenkään varmaa tietoa.
- IkuinenKoululainen
Eiks suurin osa ole sellasia joita voi sitten muokata ja muovata jälkikäteen? Elämähän on koko ajan oppimista vaan ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1363221Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk622831Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro362229Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1042131Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1312002Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441971Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101272Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville141055Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671004Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77920