Souvareista

Lasse Hoikka laulaa ihanasti kappaleen "Kulkuri ja Joutsen". Tapio Rautavaaran kappaleita ei ihan kaikki osaa laulella joten saas kattoo kuinka Kansan Tapio sitten osaa...skeptis, mutta voihan kaikkea kokeilla. Aika vahva laulaja kuitenkin..aion ostaa levyn, kun se sininen unikin on mukana.
4296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Munkin mielestä Souvarit ovat hyviä.Mulla itselläni on 10 Souvareiden levyä ja muutenkin kuuntelen kotimaista iskelmää.Olen kuunellut jo pienestä pitäen ja siitä on minua paljon jo koulusssa kiusattu kun toiset kuuntelivat teknoa joka on AIVAN HIRVEÄÄ.

Äänestä
  • En ole koskaan itse kokenut koulukiusausta kaipa vaan oonea ollut, mutta voin arvata sen olevan kamalaa. Olet varmaan musikaalinen jos olet kuunnellut melodista musaa teknon sijaan. Jotkut ei tajua toisten makuja, varsinkaan ne jotka teeskentelevat ihailevansa jotain trendia vaan siksi kun se on "in". Ovat varmaankin kuunnelleet salaa sitten samaa kuin sinakin:))olet ollut liian rehellinen:)Toivottavasti olet ohittanut jo tuon ajanjakson jotenka nautinnollisia hetkia "vapaudesta" kuunnella/tanssia mita itse haluat.

    Äänestä

  • no voi! kirjoitti:

    En ole koskaan itse kokenut koulukiusausta kaipa vaan oonea ollut, mutta voin arvata sen olevan kamalaa. Olet varmaan musikaalinen jos olet kuunnellut melodista musaa teknon sijaan. Jotkut ei tajua toisten makuja, varsinkaan ne jotka teeskentelevat ihailevansa jotain trendia vaan siksi kun se on "in". Ovat varmaankin kuunnelleet salaa sitten samaa kuin sinakin:))olet ollut liian rehellinen:)Toivottavasti olet ohittanut jo tuon ajanjakson jotenka nautinnollisia hetkia "vapaudesta" kuunnella/tanssia mita itse haluat.

    Olen tavannut niitä ihmisiä jotka kiusasivat minua kouluaikana eli jopa tanssipaikoilla eli olen hämmästynyt.Olen musiikaalinen ja se auttaa nykyisessä työssäni vanhusten parissa(laulatan vanhuksia vanhainkodeissa hoitotyön ohessa):)

    Äänestä

  • Minäkin olen ihan pienestä asti kuunnellut iskelmä musiikkia ja muistan kun jotkut kiusasivat sen takiakin, mutta minäpä tiesin jo silloin pienenä mistä tulen aina pitämään :) Tosin laajentunuthan musiikkimaku on huomattavasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohjoisesta tuulee kirjoitti:

Lasse Hoikka laulaa ihanasti kappaleen "Kulkuri ja Joutsen". Tapio Rautavaaran kappaleita ei ihan kaikki osaa laulella joten saas kattoo kuinka Kansan Tapio sitten osaa...skeptis, mutta voihan kaikkea kokeilla. Aika vahva laulaja kuitenkin..aion ostaa levyn, kun se sininen unikin on mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu