Mustavalkoinen pohjanpystykorva?

pohjistapoo

Kun olin lapsi (80-lukua), meillä oli pohjanpystykorva mustin merkein. Vieläkö niitä on? Kun olen etsinyt netistä kuvia pohjanpystykorvista, ovat järestään ruskein merkein, yhtään mustavalkoista en ole löytänyt.

Siinä pentueessa, josta koiran otimme, taisi olla 2/7:stä pennusta mustavalkoisia.

5

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gertrud2010

      Rotumääritelmässä sanotaan näin:

      VÄRI: Puhtaanvalkoinen, jossa aina selvästi erottuneet ja hyvin jakautuneet laikut.
      Laikkujen ihannevärit ovat kaikki punaisen ja keltaisen sävyt. Rungon laikkujen
      tulee olla melko suuria. Väriä tulee olla pään molemmilla puolilla sekä korvissa.
      Mustan, beigen (fawn) tai sudenvärin erisävyiset laikut sallitaan, mutta ihanneväreihin
      on aina pyrittävä.

      Rotumääritelmää on juuri uusittu ja tuo asia tuli juuri uutena, koska mustavalkoisia alkoi jonkin verran olemaan. Eli kyllä niitä vielä löytyy :)

      • pohjistapoo

        Ok, kiitos paljon vastauksesta.

        Vielä siihen kysyisin tarkennusta, että onko siis tullut uutena se, että "laikkujen ihannevärit ovat kaikki punaisen ja keltaisen sävyt" vai se, että "mustan (---) erisävyiset laikut sallitaan?


    • "tilkkutakki"

      Mustia merkkejä on ollut aina, mutta ainakin aikoinaan taidettiin puhua kainuunpystykorvasta kun värityksessä oli myös mustaa. Aika vähän näkee näitä mustilla merkeillä varustettuja hurmureita :o)

    • Kainun pystykorva

      Moi,

      Katsoppas hakusanalla Perinteiset Pystykorvat ry. niin takulla yllätyt.

      • Viuhtiina

        Meillä oli 90-luvulla mustalaikullinen pohjanpystykorva. Sen jälkeen en ole nähnyt yhtään mustavalkoista pohjanpystykorvaa. Tosin en ole kovin monissa koiranäyttelyissä käynyt, mutta lenkillä ei ole siis tullut vastaan.

        Näkeekö mustavalkoisia miten usein näyttelyissä? Mielestäni myös mustavalkoiset ovat säilyttämisen arvoisia. Samat piirteet muuten ja rotuhan on ollut jo vuosikymmeniä suhteellisen harvinainen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe