Kuuluuko teidän tuttavapiiriinne minäkeskeisiä henkilöitä, jotka pyörivät vain oman napansa ympärillä, eivätkä koskaan edes tule kysyneeksi, kuinka olet voinut, tai mitä sinulle kuuluu. Puhuvat vain omasta itsestään, lapsistaan tai sairauksistaan.
Itselläni on yksi työkaveri mainitunlainen, aika rasittava, eikä hänen kanssaan keskustelut ainkaan omaa oloa helpota.
Itselläni on yksi työkaveri mainitunlainen, aika rasittava, eikä hänen kanssaan keskustelut ainkaan omaa oloa helpota.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minulla oli juuri tuollainen ystävä nuorena. Jonkin aikaa hänen kanssaan keskusteltua tuntui, kuin itsellä ei olisi mitään arvoa. Ei meistä kyllä ihan bestiksiä tullutkaan.
Kaipa he ovat jääneet lapsuudessan paitsi jostain oleellisesta, jota aukkoa sitten elämässään yrittävät täyttää moisella käyttäytymisellä. Tämä näin "keittiöpsykologin" näkökulmasta.
Varmaan lisääntyy myös itsekseen asuvilla, vanhemmiten. Ainakin huomaan itsessäni itsekeskeisyyttä ;D
Toki kysyn aina miten voit, ja kuuntelenkin, pyrin myös oikeasti vastailemaan, asian tiimoilta. Toki keskusteluun tarvitaan kaksi, ja molemmat keskenäiseen vuorovaikutukseen.
Ruuhkavuodet, pakottivat osin itsensä unohtamisen, jospa nyt sitten on tarpeenkin olla itsekäs välillä?
Ei tarkoita kuitenkaan koko ajan itsensä esiintuomista, minäminäminä, jota ilmenee aika paljonkin.
Onnekseni oli lapsena ympärillä naapuruston pojat, olisin varmaan ainokaisena helpostikin prinsessamaisia kotkotuksia voinut saada. Siinä porukassa ei ollut "varaa" sellaiseen.
paras niistä.
Vauvoista ja sairauksista en kyllä jauha.
H.
ainakin huumorintajua ja itseironiaa, ja sitähän tarvitaan.
Mutta sekin lienee virhe.
Nykyisin yritän välttää toisten asioiden utelua ja ainakin kolmansien asioiden "tietämystä". Minulla on ollut paha tapa kertoilla niitä edelleen ja tietenkin lisäten joitain omia käsityksiäni.
Onko todellinen tarve kysymättä kertoilla ystäville kuulumisensa? Minä kertoilen, mutta katkerasti usein saan sitä katua. Asioilla kun on tapana "muuttua matkalla".
Näillä palstoillakin erehtynyt "puskajussi"
Kun minä kerron että olen matkustanut ja kiertänyt maailmaa, tavannut taas elämääni ihanan ja siistin miehen, kolmannen leskeksi jäätyäni. Minulla oli ihana mies ja meidän elämä oli hyvää. Olen hyvinkoulutettu ja minulla oli hyvät vanhemmat ja hyvä lapsuus. minulla on paljon ystäviä. Minulla on metsää ja asunnon lisäksi mökki. Minulla on lapset jotka menestyvät hyvin. Autoilen paljon. Minulla on hyvät hampaat ja punainen sadeviitta sekä punainen hame.
Käyn paljon tanssimassa ja mieheni ovat olleet hyviä tanssijoita. Tykkään vanhemmista miehistä ja kaksi olen hautaan saatellut.
Mutta mitenkäs nämä asiat aiheeseen liittyikään?
perusteella luulen, että olet kaksoisolentoni tai muuten erityisen kiinnostunut toimistani. Minun elämäni on ollut hyvää, tosielämässä olen enemmän kuuntelija kuin puhuja. Ihmisten polut ovat mielenkiintoisia, kun malttaa kuunnella. Ei yhtään haittaa, vaikka joku kertoo elämäntarinaansa.
Jotkut ne jaksaa vaan rimpuilla sen napansa ympärillä.
eikös napa ole tuiki tarpeellinen? Kyllä se oli mukana hyvin suojattuna äskeisellä hiihtolenkilläkin. Kukaan ei tarrautunut kiinni, joten rimpuilla ei tarvinnut yhtään. Kuvittele itse elämääsi ilman napaa.
Tuntuu, että minäkeskeisyys lisääntyy iän myötä. Ainakin tuttavapiirissäni on lisääntyneet ne ihmiset jota puhuvat taukoamatta omista asioistaan kunnes korvissa soi ja uuvuttaa.
On sama käydäänkö keskustelu nokitusten tai puhelimessa hyvä kun ehtivät henkeä vetää välissä. Lopuksi tulee tokaisu, nyt pitää jatkaa matkaa / lopettaa, mitä sinulle oikein kuuluu.
tuntuu, tarinasi.
H.
siis minä itse. (mutta kyllä minulla on sydäntä myös sinun asioillesi - ainakin vähän aikaa).
tuttavapiiriin näitä kuuluu, sillä ilmiö on hyvin yleinen. Jäin miettimään, että ehkä sinusta ja minustakin joku ajattelee,että tuosta pitäisi päästä eroon, kun on niin minäkeskeinen enkä saa suunvuoroa. Toisin sanoen meitä kyllästyttää,että joudumme väkisin kuuntelemaan toista emmekä saa kertoa itsestämme. Pata ja kattila...
Kaikkihan me itsestämme kerromme, sanoilla ja sanoitta. On niinkin, että mieluisin juttuaihe on minä itse ja minun tekemiseni,minun mieheni, naiseni, koirani, kissani, taloni, tekemiseni ja ennenkaikkea MINUN MIELIPITEENI. Sosiaaliset taidot vain ovat eritasoisia ja jotkut osaavat sublimoida minäkeskeisyyttään ja antavat muillekin vuoron, vaikka eivät kuuntelisi lainkaan mitä toinen sanoo ja odottavat vain omaa vuoroaan. Yleensä sanomme näistä, että hepä vasta ovat miellyttäviä ja osaavat kuunnella. Onko sosiaalinen osaaminen älykkyyttä vai lahjakkuutta?
Eräs entinen työkaverini on puhesyöppö ja aikavaras eli tunti-pari vierähtää puhelimessa,etten ehdi enkä saa sanoa mitään. Jaksan vielä kuunnella, mutta puhelut tulevat niin kalliiksi, että en enää viitsi soitella. Kun olen saanut jonkinlaista kotikasvatusta, en kehtaa sulkea puhelinta korvaan.Kun hän puolestaan soittaa, puhelu kestää vain pari minuuttia. Hän kertoo silloinkin itsestään, mutta lopettaa ns. seinään, kun kuulemma tulee niin kalliiksi. Yleensä en ehdi sanoa sanaakaan. Viime aikoina en ole vastannut lainkaan hänen puheluihinsa, jolloin hän on alkanut kirjoitella kortteja, joissa on millimetrikirjaimilla kerrottu kaikki hänen viiimeaikaiset tekemisensä. En jaksa lukea niitä. Hän on viehättävä ihminen tavallaan, mutta häntä ei kiinnosta lainkaan kukaan muu kuin hän itse eikä hän vaivaudu sitä mitenkään peittelemään. Minun osuuteni on vain pakkokuuntelijan ja vähän kuin seinän... Niinpä olen päättänyt antaa hänen omistautua täysin itselleen.
Oppia ikä kaikki. Ainakin olen oppinut sen,että on todella tylsää istua ja kuunnella pakolla jonkun loputonta jaaritusta. Eläkkeellä ei enää ole pakko olla kiltti vaan hakea sellaisia tuttavuuksia ja tekemistä, joiden kanssa ei tarvitse pitkästyä.
ja olen alkanut välttää yhteydenottoa erääseen juuri tuosta syystä. Kun soitan, hän alkaa oitis kertomaan yhtä sun toista mitä hänelle kuuluu ja mitä on tapahtunut lapsille ja päälle kehuja viimeisen päälle.
Itse en ole ollut koskaan itsekehujatyyppiä, enkä tuo herkästi esiin itseäni, saavutuksiani, saati kuuluttaisin ympärille, että rahaa on jne...Eräs samanhenkinen ystäväni totesi, omasta nuoruudenystävästään, ettei jaksa kuunnella eikä kutsu enää käymään, kun tämä nainen alkaa heti ovesta tultuaan kehua lastensa asioita, taloja ym... ikään kuin ei olisi muuta puhuttavaa. Kyse ei kuulijan puolelta ole taatusti kateudesta, paremminkin myötähäpeästä ja tuntee olonsa kiusaantuneeksi. Kehuuko ns tosirikkaat samoin( ollilat ym) - epäilen, että eivät.