Jungner pyysi anteeksi

Samaa mediatemppua sekin. Kas kun julkisuus ja suosio on verrannollinen kirjoitettujen merkkien määrään.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vanhanenkin, Niinistökin ja Soinikin, kansalaisten varojen suhteetonta törsäämistä.
Tiurinkin, voisi liittää seurueeseen.

Äänestä

Demut etenkin on pilanneet suosionsa julkisuuden kautta. Samaten keskusta. Julkisuutta kun on kahdenlaista, hyvää ja huonoa. Noilla ollut huonoa. Persuilla taas positiivista, se näkyy kasvavassa suosiossa.

Liika esillä olo kääntyy itseään vastaan. Kaikki, jotka tienaavat leipänsä esillä olemisella, pitävät säännöllisiä taukoja, että naama ei kulu liikaa. Persuilla hype päällä, saapi näkee, kantaako se vaaleihin asti. Demut tyrineet niin paljon, melkein se ja sama mitä ne tekee, vaaleissa ne menee jokatapauksessa oppositioon. Kaikki tyrimiset turhan tuoreessa muistissa.

Junger vieraassa roolissa politiikassa. Se on esiintymiskykyinen kyllä, mutta sen suu ja kädet on sidottu. Paremmin se pärjäisi aktiivipolitiikkona, kuin puoluesihteerinä.

Äänestä
  • persuja liikaa kulkee mainostamassa joka ikäpalstalla, kääntyy persuja vastaan.
    Mut jatkahan spämmäämistä. Kuset kintuilles

    Äänestä

kyse ei ollut tykkäämistäsi julkkutempuista eikä BB-talosta.
Epäilen että hän pyysi anteeksi puolueensa idioottien puolesta.
Kuten Sauli Lehtonen lauloi: "Mun aika mennä on"
Niin voisin sanoa sinulle: "Aattele! ja itsestäs mieskin tee, kun kerran aivot, on sulla siellä päässä..."
Sanat omistan idiooteille.
Melodia on Mustasukkaisuutta.
H.

Äänestä

Voi olla verrannolista, mutta positiivisesti vai negatiivisesti, se sitten on eri asia. Tuskin tuossa kovin monta ääntä meni. Mutta ei kyllä tainnut tulla uusia äänestäjiäkään. Kaitpa ne puoluetoimistolla kiroilee sitä tyyppiä, joka keksi idean alkaa käymään vaaleja kuolleilla ehdokkailla...

=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urmas D kirjoitti:

Samaa mediatemppua sekin. Kas kun julkisuus ja suosio on verrannollinen kirjoitettujen merkkien määrään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu