Herkkäunisuus

Olen todella herkkäuninen ihminen. Kerrostaloasuminen ei ole asiaa ainakaan yhtään helpottanut, sillä kaikki äänet tahtovat kuulua seinien ja lattian läpi.

Unettomuudesta olen kärsinyt nyt syksystä asti ja siihen varmasti vaikuttaa myös lievä masennukseni. Minua väsyttää jatkuvasti ja tahtoisin nukkua, mutta miten ihmeessä saisin nukahdettua?

Asiaa pahentaa se, että jossakin naapurissa ulvoo isokokoinen koira aloittaen joko heti ennen kuutta ulisten päivään asti tai iltapäivästä yli kahteentoista yöllä. Tämä on vaikeuttanut jo ennenkin huonoa unensaantiani. Olen koko ajan väsynyt ja stressaantunut, opiskelumotivaationi on laskenut enkä jaksa tehdä mitään, kun en saa yöllä tarpeeksi unta. Muualle muuttaminen vähäisempien äänien vuoksi ei ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista.

Korvatulppia olen kokeillut, mutta eivät nekään ole mainittavasti auttaneet. Lisäksi olen yrittänyt juoda illalla iltateen ja koettanut rauhoittua nukkumista varten. Nämäkään eivät auta. Pitäisikö minun siirtyä järeämpiin aseisiin (unilääkkeet)?
21052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi valvova kuu! En tiedä saatko tätä viestiä kun lähettämästäsi viestistä on jo jonkin verran aikaa..

Itse olen myös todella herkkäuninen. Olen kasvanut maalla, jossa on todella hiljaista öisin.. Nyt olen asunut pk-seudulla neljä vuotta ja unta en saa ellei ole korvatulpat korvissa, ja useimmiten kuuntelen nukkuessani musiikkia.

Minua häiritsee suunnattomasti kaikki äänet mitä naapurista kuuluu.. Milloin se on puhetta tai musiikkia soitetaan kovalla.. Mirgeenikohtaukset ovat lisääntyneet tämän takia minulla..

Suosittelisin että laitat yöksi vaikka kuulokkeet korville, kuuntelet jotain rauhoittavaa musiikkia, tai minkä vaan uskot auttavan nukahtamiseen. Itse olen kuullut että jotkut kuuntelevat jotain puheohjelmia illalla, laittavat pyörimään jotain sellaista mitä eivät itse edes kuuntele, mutta kunhan on jotain ääntä mikä peittää kaiken muun mölyn alleen.

Äänestä
  • Pisti silmään tuo teen nauttiminen. Itse ainakin nautin teetä piristyäkseni. Nukkuminen on myös minulle todellinen ongelma. On aina ollut ja tämän takia vihaan nukkumista sen vaikeuden takia. Missään ei aika mene yhtä hukkaan, varsinkaan jos ei nuku. Olen kuitenkin todennut liikunnan ja toiminnantäyteisen elämän parhaaksi. Tulisi yrittää tehdä elämästä mahdollisimman mukavaa ja stressitöntä. Jep helpommin sanottu, kuin tehty. Myös alkoholi auttaa nukkumiseen, mutta sen suositteleminen on kyseenalaista. Suosittelen korvatulppien käyttämistä, jos niistä vain vähänkin on apua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valvova kuu kirjoitti:

Olen todella herkkäuninen ihminen. Kerrostaloasuminen ei ole asiaa ainakaan yhtään helpottanut, sillä kaikki äänet tahtovat kuulua seinien ja lattian läpi.

Unettomuudesta olen kärsinyt nyt syksystä asti ja siihen varmasti vaikuttaa myös lievä masennukseni. Minua väsyttää jatkuvasti ja tahtoisin nukkua, mutta miten ihmeessä saisin nukahdettua?

Asiaa pahentaa se, että jossakin naapurissa ulvoo isokokoinen koira aloittaen joko heti ennen kuutta ulisten päivään asti tai iltapäivästä yli kahteentoista yöllä. Tämä on vaikeuttanut jo ennenkin huonoa unensaantiani. Olen koko ajan väsynyt ja stressaantunut, opiskelumotivaationi on laskenut enkä jaksa tehdä mitään, kun en saa yöllä tarpeeksi unta. Muualle muuttaminen vähäisempien äänien vuoksi ei ole tällä hetkellä taloudellisesti mahdollista.

Korvatulppia olen kokeillut, mutta eivät nekään ole mainittavasti auttaneet. Lisäksi olen yrittänyt juoda illalla iltateen ja koettanut rauhoittua nukkumista varten. Nämäkään eivät auta. Pitäisikö minun siirtyä järeämpiin aseisiin (unilääkkeet)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu