Niin... juttu menee näin. Olin viettämässä yksin perjantai iltaa ajatellen, miten mahtavaa olisi jos olisi tyttöystävä jonka kanssa viettää iltaa ja keskustella asioista maan ja taivaan väliltä. Sitten kaverini soittaa ja kysyy lähdenkö röökille. Loistavaa, mieliala nousee kummasti. Sitten saavun sovittuun paikkaan ja tapaan kaverini lisäksi 4 minulle tuntematonta ihmistä. Juttelin siinä vähän aikaa, kunnes muut kaverini lisäksi alkoivat jutella asioista, joista minä olin aivan ulkona. Esim. kaikista tyypeistä jotka he tunsivat ja minä en. Olin siinä sitten jonkun aikaa hiljaa hieman vaivautuneena. Polttelin tupakkaa. Sitten totesin, että lähden himaan ja tein sen. Himaan päästyäni ajattelin, kuinka hauskaa kaverillani ja hänen kavereillaan oli koko ajan ja vittuunnuin kun olin lähtenyt pois. Olisi ollut sittenkin mukavempi jäädä sinne juttelemaan. Tuntui pahalta. Sain sentään kirjoitettua yhden biisin niissä fiiliksissä. Tämä tapahtui itse asiassa tänään, joten olen ehkä vielä hieman sekaisissa tunteissa. Kummallista, olenko sekaisin?
En halua mitään vastauksia, tuntui vain jotenkin siltä että olisi kiva jutella asiasta jonkun kanssa. Ja sellaiset kusipäät, jotka tässä vaiheessa olivat aikeissa vastata tähän tyyliin: "Vittu mikä pelle. Valittaa nyt tuollaisista asioista täällä. Hanki elämä." Voitte jättää väliin :D
En halua mitään vastauksia, tuntui vain jotenkin siltä että olisi kiva jutella asiasta jonkun kanssa. Ja sellaiset kusipäät, jotka tässä vaiheessa olivat aikeissa vastata tähän tyyliin: "Vittu mikä pelle. Valittaa nyt tuollaisista asioista täällä. Hanki elämä." Voitte jättää väliin :D
Vastaukset 7
Vanhimmat
no älähän nyt kuomaseni. oo onnellinen, sullon sentään joku joka soittaa sulle ja pyytää sua jonnekin. kaikilla ei oo...
jos haluat jutella mun kanssa niin mie oon pelkkänä korvana :>
sähköposti osote on ; [email protected]
Mulla ei toimi sähköposti juuri nyt :(
mitenkäs niin ei toimi :/ ?
En ole sitä asentanut.
tee vaikka luukkuun sähköpostiosote...
?
täytyy sanoo et kyl mullekkin on noin käyny... enkä oo kuollu... ihan normaalia... aika tylsästi toi sun kamu teki, ku ei ottanu sua keskustelus huomioon, mut kummiski... tervetuloa suomeen... :'( ei oikeen voi mitään ja EI pidä ottaa itteensä...
kyl kaikki viel lopuks menee ihan hyvinn...!