Minua on päässyt lintu kärpänen puraisemaan ja kova kuume omasta lemmikki linusta on jo pari vuotta ollut. Voisiko joku kertoa minulle jotakin linun hankinnasta ja muusta siihen liittyvästä, mitä täytyisi tietää ennen oman linnun hankkimista. Niin ja ongelmana on myös se että talossa asustaa walesinspringerspanieli, eli lintu koira jota kyllä ei ole metsällä käytetty. Minulla on kyllä kaksi rottaa joihin olemme saaneet koiran totutettua, niin että koira ei tee rotille mitään. Koira siis saattaisi tottua lintuun.
Haaveissa siis olisi hankkia jokin ara tai kakadu, joka sopii ensi linnuksi.
Hei Kaikki Lintu Harrastajat!!
4
1068
Vastaukset
- -M-
Kannattaa käydä esim lintuyhdistysten foorumeilla lueskelemassa vanhoja viestejä ja kyselemässä, sillä pääsee jo aika hyvin alkuun (http://www.papukaijayhdistys.fi/web/smf/index.php). Etsi ensin tietoa havittelemistasi lajeista, koita käydä tutustumassa niihin ihan elävänä jonkun omistajan kodissa ja mieti hyvin tarkaan mikä lintu olisi sopivin juuri sinun elämäntilanteesessi ja huusholliisi ja mihin oma aika, taidot ja puitteet riittää. Toki hyvin paljon rajoituksia meillä on myös vähääkään erikoisempien lajien saatavuudessa, joskin jos on valmis odottamaan ja oravannahkoja on kertynyt riittävästi, niin lähes mitä vaan kyllä mahdollista saada tukkureiden kautta tilaamalla ulkomailta (toki luonnosta pyydettyjä papukaijoja ei ikinä pidä hankkia). Useimmilla papukaijoilla ihan tavallisimpia lajeja lukuunottamatta pitää myös olla CITES-yms paperit kunnossa jos niitä tuodaan ulkomailta, vanhemmilla linnuilla näitä ei välttämättä ole mutta nuoremmilta saisi löytyä jonkunlainen alkuperätodistus.
Sekä koira että rotat voivat olla vaaraksi lemmikkilinnulle (tai isompien koukkunokkien kanssa myös päinvastoin...), jos pääsevät lähikontaktiin, mutta toki yhteiselon on mahdollista onnistua kun vaan on hyvin valpas ja varovainen...
Isommat arat ja kakadut eivät välttämättä sovi ensilinnuksi, ainakaan ilman todella huolellista opiskelua ja perehtymistä aiheeseen. Kakaduista pienin neitokakadu on yleinen ja lähes "joka kotiin" sopiva lintu (olettaen että lintu ylipäätään on hankkijalle sopiva lemmikki, kaikki eivät kestä tai osaa hallita alkuinnostusta kauempaa sotkua, meteliä ja järsittyä omaisuutta).
Pienet arat (esim sepelara tai pikkuara) ja keskikokoiset kakadutkin (esim ruusukakadu tai tanimbarinkakadu) ovat vielä mahdollisuuksien rajoissa jos tosiaan ne kotiläksyt tekee huolella, mutta suurimmat lajit (sinikelta-ara, valkokakadu jne) vaativat jo hyvin paljon tilaa, rahaa ja tietoakin eikä niitä kyllä kokemattomalle voi suositella.
Aloittelevalle helpoin on lintu joka on vielä suhteellisen nuori ja paljon kasvattajan käsittelemä tai muuten jo valmiiksi ainakin puoliksi kesy yksilö. Kovin villien ja arkojen tai jotain ongelmakäytöstä kehittäneiden kodinvaihtajien käsittelyssä ja koulinnassa on kokeneemmallakin usein haastetta enemmän kuin tarpeeksi.- mellevi
Kiitos. Tarkoitus olikin ottaa pieni ara tai neitokakadu. Nyt kuitenkin on mieli muuttunut kun olen hieman lintu lajeja tutkiskellut ja omalta lajilta tuntuisi kauluskaija joka ei kyllä ihan ensimmäisenä mieleen tullut. Olisin mielelläni ottamassa aikuista valmiiksi kesyän lintua, joka on luultavasti paras valinta. Minulle aikavarmasti tulisi ongelmia puolikesynkin kanssa, saati sitten täysin villin. Rotat ja koira olisivat linnun vapaana olo ajan kodinhoitohuoneessa ja välissä on ovi eli ongelmia ei sen suhteen varmaan tulisi. Ja voisi kysellä olisiko kellään tutulla tai tutun tutulla kauluskaijaa, tai jos lähellä olisi joku kasvattajakin niin voisi tietysti sielläkin käydä lintuja vilkaisemassa, jotta näkisi millaisia kauluskaijat sitten oikeasti ovat.
- Vuosikausien Ämmä
On joku kapinen Ämmä, joka rääkkää lintujaan pitämällä niitä pienissä häkeissä. Vastailee täällä tosi ärsyttävään sävyyn pitkästi, varmaan menkat sillä. Kun joku laittaa tänne viestin, on tuo Ämmän "vastaus" luettavissa jo puolen tunnin päästä!
- -nikki
mellevi kirjoitti:
Kiitos. Tarkoitus olikin ottaa pieni ara tai neitokakadu. Nyt kuitenkin on mieli muuttunut kun olen hieman lintu lajeja tutkiskellut ja omalta lajilta tuntuisi kauluskaija joka ei kyllä ihan ensimmäisenä mieleen tullut. Olisin mielelläni ottamassa aikuista valmiiksi kesyän lintua, joka on luultavasti paras valinta. Minulle aikavarmasti tulisi ongelmia puolikesynkin kanssa, saati sitten täysin villin. Rotat ja koira olisivat linnun vapaana olo ajan kodinhoitohuoneessa ja välissä on ovi eli ongelmia ei sen suhteen varmaan tulisi. Ja voisi kysellä olisiko kellään tutulla tai tutun tutulla kauluskaijaa, tai jos lähellä olisi joku kasvattajakin niin voisi tietysti sielläkin käydä lintuja vilkaisemassa, jotta näkisi millaisia kauluskaijat sitten oikeasti ovat.
en itse suosittele ainakaan täysin kesyä kauluskaijaa ensimmäiseksi linnuksi jos naaraista puhutaan, jotka yleensä ovat tosi koppavia ja pesimisvietin aikana varsinkin aika kaukaakierrettäviä. toki poikkeuksiakin on. urokset yleensä rauhallisempia ja käsikesynä ehkä paremmin toimeen tulevia. naaraat ovat myös dominoivia luonnossa pariaan kohtaan ja yleensä se ketä määrää kaapin paikan. myös murrosikä näillä on aika pitkä joten rauhallisimmista päästä nämä linnut eivät ole. villinä pärjää näiden kanssa, kesynä on sitouduttava jopa vuoden ajan luottamuksen saamisen ja varmasti nokkaakin saattaa tulla useasti, jos ei opi lukemaan lintua ja menemään sen ehdoilla.puhumattakaan siitä että kesynä lintu on erittäin riippuvainen seurasta ja joka nykäisee ja hakee huomiota tavalla tai toisella.kauluskaijojen ääniala on myös korvia vihlova joten naapurit olisi hyvä ottaa huomioon :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492