Nappeja, neuloja saippuaa... 95% palstaa täyttävistä ei ole semmoista koskaan tavannut, etenkään taajamissa asuneet.
Miepä sen oo nähnyt.
Kevättä tais olla, polkupyörällä, pukuun puettu mies kaartoi Jupiterilla (tarkistin) pihaan.
Hänellä oli tarjon mm. taskupeilejä, ja ompelutarvikkeita ihan sinne saakka.
Miepä sen oo nähnyt.
Kevättä tais olla, polkupyörällä, pukuun puettu mies kaartoi Jupiterilla (tarkistin) pihaan.
Hänellä oli tarjon mm. taskupeilejä, ja ompelutarvikkeita ihan sinne saakka.
Vastaukset 18
Vanhimmat
päätynyt tohon 95% ? Vai onko jossain ollut joku kysely asiasta?
mutta oletkos tavannut nykyajan kulkukauppiasta joka myy mitä milloinkin netin kautta?
ja kuuntele ja katsele vaikka tämä. http://www.youtube.com/watch?v=m8CDbBJqjMI&feature=related
lapsuudestani muistan tällaisen..aika pitkään vielä eräs romanimies jolla oli perhe tuossa Pirkkolan pellon laidassa heillä oli talo pieni palsta jossa, saivat seinän heinän hepalleen jollei useampinkin..en tiedä. Tämä mies möi hevosrattaita vetäen sitten ihan säännöllisesti tuota perunaa ja juureksia kerrostalojemme pihoilla asukkaille missä mekin asuttiin...En enää muista: miten sai talojen rouvat tulemaan paikalle..huutamalla ehkä tai sitten ihmiset tiesivät että, nyt perunaa voi ostaa.....Mentiin aina penskoina tietysti heti sitä heppaa katsomaan...koskettaa ei uskaltanut;) ja sellaisen ensimuiston omasta lapsuudestani muistan....olin kovin snadi...koska hämärästi muistan että, olisin istunut rattaissa ja minua olisi faija työntänyt...Tuolla Pirkkolassa on jo kauan käytössä ollut Uurnalehto eli hautausmaa....Omat isovanhempani faijan puolelta sekä vanhempani nyt myöskin siellä...ja varmasti tältä kylältäkin moni...No, siellä on edelleen tällainen ns. sanottu luonnonlähde (nyt ei enää käytössä) mutta, kun olin lapsi tuolla alueella romanit saivat laiduntaa hevosiaan....niitä sitten käytiin syöttämässä mekin....Vietiin näitä kuivuneita leipiä...Rakkaus hevosiin siis minullakin syntyi jo varhain.... Toinen mesta oli sitten tämä Sofialehdon alue....niitä heppoja on ikävä...mieleeni tämä ovat painuneet...Saatiin kyllä aina syöttää...Faijani kun oli mukana...Sitten muistan sellaisen olin varhais-teini iässä...ja hevoset edelleen suuri rakkaus:))) No, ilo Faijan silmissä...kun ilmoitin meneväni Tuomarinkylään hevosia hoitamaan yhdessä koulukaverini (tyttö).....taisi siinä olla hänen silmissään jotain kuumaa kyyneltäkin ehkä...samalla;))
Tsau:Friidu
ainakin minun suhteeni (voin vain puhua itsestäni;)))..Todella koen olevani urbaani...meillä oli kerrostalossa oma kylppäri ja sisäwc, kaikki mukavuudet mikä kuitenkin vielä harvinaista -60 luvulla milloin vanhempani näin silloin upo uusin kerrostaloihin pääsivät hekin asumaan. Kun he menivät vuonna -55 naimisiin...Asuntopula olitäällä Stadissakin valtava. Asunnoista oli pula. Suomea vasta rakennettiin sodan jälkeen (tämä on vanhempieni kertomaa tosi tarinaa)...No meitäkin oli tuossa vaiheessa jo maailmaan tullut kolme pientä tyttölasta. Vanhin sisareni asui toisen iso-äitini kanssa, toinen sisareni oli väliaikaisesti jouduttu sijoittamaan Sofialehdon lastenkotiin, minä taas kun olin syntynyt tähän maailmaan kun sellainen kiire óllut jo näköjään vauvana...tulla maailmaan...olin täällä Lastenlinnassa tehohoidossa..Vasta 1 vuoden ikäisenä pääsin pois sieltä...No, silloin myös perheeni yhdistyi ensimmäisen kerran. Vanhempani saivat ensimmäisen kodin. Snadin yksiön näistä vuokrataloista...heidän ei tarvinut myöskään asua enää toisen iso-vanhempani luona ahdasta kun oli heilläkin.......Joten osaan itse kyllä arvostaa tätä asiaa että, on hima...on kattopään päällä...
Tähän vielä laitan miksi asunnoista oli huutavapula...vaikka sen moni ymmärtääkin. Stadia oli pommitettu ja Valkassa missä oli oma puutaloyhteisönsä...oli moni talo palanut näissä pommituksia...Itä-Helsinki oli pääosin vielä metsää samoin kuin tämä Koillinen alue...Maunula oli niitä ensimmäisiä lähiöitä joita rakennettiin...metsänkeskelle...Samaan aikaan siirtokarjalaiset jotka myös menettäneet sodan pauskeessa asuntonsa tarvitsivat kiireesti perheet katon päänsä päälle...Joskus kun miettii niin eihän tästä kaikesta ajallisesti oli vielä kauan....sanoo Friidukin vakavalla äänellä..Vai onko kun emme ymmärrä lähihistoriaamme kuitenkaan....Hyvä aloitus Hande...pistää miettimään. Tuota aikaa laajemmin..sen hyviä että, myös huonoja puolia...
Kiitos, sinulle... Tämä sepustus nyt ohi aiheen...Friidulla vain tällainen ärsyttävä tapa keskustella...Anteeksi. Hän ei mahda aivoilleen mitään...yrittänyt kylläkin...seikka joka otettava huomioon kuitenkin positiisevana merkkinä ja kehityksenä...(Yrittää lieventää asianhaaraa epätoivoisesti)
Tsau:Friidu
mutta, kun rappukäytävissä meilläkin oli sellaiset metallista tehdyt kyltit..joissa mustalla oli painettu teksti: Kaupustelu ja kerjääminen KIELLETTY. Siis joka rapussa...ja talossa...Ihmiset olivat kuitenkin aika kuuliaita ja noudattivat tuota neuvoa...Se oli niin virallisen tuntuinen ainakin minusta jo pelkästään tuo kyltti kun olin lapsi...Nyt meillä tällä aluella on monissa taloissa kuten tässä sähköinen ovisummeri...ala ovi aina lukossa....Vanhempiin näihin sodan jälkeen melkein heti rakennutteihin taloihin ei tuota summeria ole asunnettu..Museovirasto on niin tarkka...kun tämän alueen rakennuksia restauroidaan..ulkokuori ei saa muuttua...Mutta, näissä taloissa jotka rakennettu joskus -71 se sallitaan...minähän en asu museossa;))) Vaikka parvekkeet meilläkin rapistuvat ja muistuttavat jotenkin NL´- aikaisia lähiöparvekkeita joita ei korjattu;))) Mutta, toisaalta ovat ihmeen kauniit nämä rapistuneet betoni-elementti parvekkeet;)))
Tsau:Friidu
Juttusi ovat kuin vanhoilla papoilla ja hehkuttelet menneitä aikoja tämän tästä. Tulee ihan mieleen vanhainkodin iltapäiväkahvit, kun poikkesin isääni katsomassa.
Näitähän pitää hehkutella, muistot lapsuuteen, avartavat myös tätä päivää...
minusta vanhojen muistojen mieleen palauttaminen...(toiset palaavat ihan itsestään) eivät tarkoita dementiaa tässä iässä kuitenkaan vaan on aivan luonnollista...Ymmärrämme vaan ehkä hiukan miten sen sanoisi syvällisemmin myös itseämme...minusta on hienoa että, meidän ikäisten ihmisten keskuudesta löytyy niin täällä kuin oikeassa elämässä ihmisiä joiden kanssa voi...kaikessa rauhassa keskustella lapsuudestaan ja nuorudestaan.
Peilaamalla omia muistojamme ymmärrämme myös paremmin omia vanhempiamme ja sitä aikakautta jota he joutuivat elämään. Sellainen on tärkeää ainakin itselleni....Tämäkään ei sitten tarkoita etteikö tulevaisuus vielä tässä iässä olisi tärkeämpi kuin menneisyys...
Oma mies parkani;)) Haluan myös kun hänelle kerron asioita, että, hän tuntisi minut paremmin...Hän ei kerro..mutta, minä pulputan....Olemme mekin tästä jutelleet...sanonut olenkin hänelle kauniisti: Kulta. En voí nähdä pääsi sisään...jos, vaikenet...en opi sinua koskaan tuntemaankaan ihmisenä. Ja se on todella surullista olet aviomieheni rakkaani..kaikkeni....Mekin olemme pari joka on tutustunut keski-iässä vasta...Emme ole siis nuoripari....
Tsau:Friidu
Muistelojorinat kuuluvat vanhuuteen ja ovat jopa terapiaa vanhainkodissa. Tässä iässä ei kuitenkaan ole tervettä tai tarpeellista takertua menneisyyteen ja lapsuusmuistoihin. Menee vielä maine koko ikäluokalta. On sitten turha valittaa, jos dementia iskee, kun on viiskymmpisenä alkanut sitä kerjäämään.
Kirjoitan siis uudelleen (kun edellinen lähti kuin leppäkeihäs), että vielä tässä iässä ei ole tervettä tai tarpeellista takertua menneisyyteen ja lapsuusmuistoihin. Vanhainkodissa muistelot ovat jo terapiaakin. Jätän siis kirjoittamatta ajatukseni dementian tahallisesta houkuttelusta, kun sellaisen julki lausuminen oli ilmeisesti sopimatonta tällä palstalla.
Eli koneeltani häipyi yhtäkkiä edellinen kommenttini, ja ajattelin, että nyt on kyseessä se paljon parjattu yliherkkä poistopolitiikka. Missä lie oli virhe, kun hetken päästä kommentti ilmestyi takaisin.
Tuota...joukkomaine? ;))) Mehän olemme täällä yksilöitä...Minulle itselleni taas tuo käsitteenä täysin outo...Ymmärrän että, jos, kuulut johonkin seuraan niin voi puhua joukkomaineesta...mutta, ei oikein tällaisella palstalla jossa jokainen yksilönä naputtelee omia mielipiteitään ja näkemyksiään elämästään. Olemme tässäkin niin erilaisia...ja katsomme asioita eri näkövinkkilästä...joka ei ole huono asia suinkaan vaan rikkaus...Siitä rikkaudesta ja mielipiteiden vaihdosta syntyy hyvä keskustelu-ilmäpiiri mutta, ei yksilöön menevästä mollaamisesta...koskaan...
Jonkin verran kun tuo sairaala-maailma minullekin ammattini puolesta on tullut tutuksi...niin tätä termilogiaa tulisi välttää mikä leimaa täällä kunkin yksilön...Se on riskialtista;)) kuitenkin. Vain alan ammattilaiset voivat määrittää onko ihminen dementikko vai ei....ja heilläkin on vaitio-olovelvollisuus jota Suomessa kýllä noudetáan mielestä erittäin hyvin jos, asiaa katsoo puhtaasti etiikan näkökulmasta. Itse kun työskennellessäni sairaalassa...tämän vaito-olo velvollisuuden olen myös joútunut allekirjoittamaan....olin tekemisissä pt.-asiakirjoijen parissa;)) ja monia vuosia... Tällainen seikka joka itseäni myös vähän askarruttaa. Omaamme kaikki niin erilaisen huumorintajun....toisten täällä on vaikeaa ymmärtää että, jos kaksi kirjoittaa on pitkään esim. kirjoittanut toistensa kanssa (siis vuosia) heille ikään kun kasvaa siihen väliin jonkin lainen yhteisymmärrys myös siitä, mikä milloinkin on huumoria...eli opitaan ikäänkuin lukemaan toista paremmin. *Tekstin lukeminen on aina vaikeaa ja tulkintavaikeus itse kullakin voi mennä poskelleen...toisin kun puhutussa viestinnässä..ja ´viestinnässä missä myös näemme toisemme kasvot....silloinhan on paljon helpompaa....eikö? Itselleni ainakin...
Tsau:Friidu
temppuilee....minullakin kone joskus tuota tekee...tai sitten kun olen vastaamassa kestää ikuisuuden jää ikään kuin paikalleen tuo hyrrä;))) pyörimään mihin olen vastaamassa...
Tsau:*Friidu
Taajamassa asuneena olen törmännyt:
-luutakauppiaaseen
- kalakauppiaaseen (kalastaja)
- taidekauppiaaseen
- pottukauppiaaseen
- tietokirjakauppiaaseen
-imurikauppias
- ja sama tahti jatkuu yhä
Eli kaiketikin joskus kuokka ja kirves-ajalla meidän pk-seudun lähiössä pyöri monenmoista kauppiasta ovelta ovelle, koska ne katsoivat missä on vauras talo ja ystävällinen emäntä. Ihan oikeasti. Äitini ja isoäitini eivät ikinä jättäneet ketään ovelle notkumaan ja sana kiersi. Siis ihan täällä kiireisten ja kylmien ihmisten läänissä.
Ei ne kulkukauppiaatkaan mitään säälittäviä otuksia olleet, joten eiköhön niitä yhä ole. Jos tarkoitat laukkuryssää, niin käytä oikeaa sanaa, Niitähän ei enää ole???
nämä kauppiaat olivat tervetulleita ja tekivät kauppaa, ihmiset olivat tyytyväisiä. Saivat tarvitsemansa.
Ja niitä jopa ooteltiin.
Mutta ajat muuttuivat ja tuli erilaisia kauppiaita. Ei niinkään mukavia kauppiaita. Jäi paha mieli, tuli ostettua turhaa.
Meni hyvä asia pilalle.
Mitäs siellä, polkupörällä. Yksinäistä tietä eturengas syö. Takana laukku lukemattomia kirjoja...
sana nyt on minulle outo ja sen merkitys jää . Kalakauppiaatkin olivat tervetulleita ja niitä ootettiin vaikka eivät nykyajan direktiivejä tainneet noudattaa.