Pakkanen on tiiviisti ajan ilmiöiden tuntumassa uusimmassaaan. Osansa saavat niin puumanaiset, jatkuvat katutyöt, kielen kurjistuminen, nettilehden suosio, kapakoiden nimenvaihdokset kuin Madonnan housukaupat. Mitä Kalle Päätalo on sosiologisessa mielessä sotakorvausajan kuvaajana sitä Outi on Helsingin muuttumisen tarkkana kirjaajana.
Toki kirjalla on jännitysviihteellinen arvonsakin, korkea. Tyyyli on vetävä ja miljöökuvaus aistillisen tarkkaa. Kaikkine karmeine kämppineen. Yöpuistosta tuttu herkkukauppa on mukana tässäkin, ja sen henkilöstö saattaa vielä saada oman tarinansa. Sen verran auki asiat jäävät.
Jollekin lukijalle saattaa olla mahottomuus viihtyä verkkaisesti etenevän juonikuvion matkassa. Onko se nyt laitaa, että ketään ei saada hengiltä ennen parinsadan tunnelmasivun kahlaamista? Tai hengiltä ja hengiltä, lukijan pitää vain olla tarkkana, koska kaikella on merkityksensä.
Lähtökohtaisesti kyse on palvelutarjonnan muutoksesta. Toki on tarvetta niin naisten omalle kuolaavista äijistä vapaalle kuntokeskukselle, kuin seuralaispalvelulle. Josta saa vuokrata tyylikästä miesseuraa niin taidenäyttelyyn kuin eräretkelle. Hintavaa tietennii, mutta ainahan laatu maksaa. Toteaa seuralaispalvelun perustaja, it-alalta kenkää saanut ja ammatin lisäksi myös nimensä vaihtanut Rebecca. Kuntosalilta hän värvää hommiinsa näyttävän personal trainer Sampon, jolle löytyy heti keikkaa. Pelivelkakierteinen Sampo on pian valmis myös hinnaston ulkopuolisiin erikoispalveluihin. Entinen roikkuvainen tyttis ei Sampon urakehityksestä tykkää, eikä paras kaverikaan ole mielissään. Kun ensimmäinen erikoisasiakas ilmoittaa ostavansa Sampon kokonaan omaan käyttöönsä soppa kiehuu pian yli ja Sampo löytyy kallo murskana.
Tästä varsinainen rikostarina alkaa, kirjan viimeiseltä kolmannekselta. Outin vakiohahmo, graafikko Laine hiippailee taustalla, hieman vailla funktiota. Varsinainen selvittäjä, karun looginen komisario Ström kasvaa naisena ja poliisina kotimaisen dekkarikirjallisuuden voimahahmoksi. Ohi hössöttävän M Kallion tai pullariippuvaisen V Ahavan.
Rohkenen suositella, muillekin kuin eiralaisille.
Outi Pakkanen : Seuralainen
alvari.raappavaara
0
454
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400