haettiin kunnianpalautusta ja vaadittiin kymmenentuhannen euron kärsimyskorvauksia. Törkeästä kunnianloukkauksesta oli syytettynä kolme paikallista miestä. Olivat syytteen mukaan loukaneet erävartijan kunniaa, kun kirjoittaneet nettiin loukkaavaa kirjoitusta. Nähtäväksi jää löytyykö erävartijan kunnia ja tuleeko eurobalsaamia yli kymmenen vuotta sitten alkaneeseen kärsimykseen 24.1.11 annettavalla kansliapäätöksellä. Ilmeisesti kunnianpalautuksen ainakin osittain maksaa veronmaksajat, kun todistajatkin olivat hyvin kaukaa, toinen epsanjasta ja toinen etelästä ja atvokaatit kin osaa laskuttaa.
INARIN KÄRÄJILTÄ
maksumies
4343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kunnia on käräjiltä löytynyt?
kunnia sille kelle kunnia kuuluu, mutta taisi jäädä kunnia saamatta erävartijalla , kun ei ollut rohkeutta syyttäjällä eikä kunniansa perään kysyneellä lähteä vetämään kunnianpalautusta HOVIOIKEUTEEN. Jos sitä kunniaa ei ollutkaan?
Kyllä yhteiskunnalle tuli taas kova lasku mielensä pahoittaneesta virkamiehestä ja huonon pohjatyön tehneestä syyttäjästä.
Ei selvinnyt tuliko sakkoja ja kärsimystä makseltavaksi.