Tapani Kansan äänestä puuttuu sävyjä, puuttuu sointia, puuttuu kantavuutta, puuttuu kirkkautta, puuttuu kauneutta. Kaikki ed mainittuja on, mutta ei niin paljon, että ne tekisivät hänestä suurlaulajan.
Vaan laulajan joka ei jää historiaan. Kukaan ei muista häntä enää 30 vuoden päästä.
Tapani Kansa, unohdettu laulaja?
15
445
Vastaukset
- Musica.
Enpä usko ,että Tapsa tulee koskaan unholaan vaipumaan. On sitä huomattavasti heppoisemminkin eväin varustettuja laulajia jäänyt ihmisten mieliin ja Suomi-musiikin historiaan. Tapanin laulunlahjat ovat kuiteskin sitä luokkaaa että hänen laulajanlaatunsa eroaa perusiskelmälaulajasta edukseen selvästikkin.
- Fanittaja!
Tapani Kansa on LEGENDA. Ei legendat unohdu. Ikinä.
- Yrkke
Kansa tulee jäämään historiaan ihan muilla "ansioilla" kuin laulunlahjoillaan. Sen verran mies on töppäillyt liikenteessä ja muuallakin.
- Gilla*
Yrkke kirjoitti:
Kansa tulee jäämään historiaan ihan muilla "ansioilla" kuin laulunlahjoillaan. Sen verran mies on töppäillyt liikenteessä ja muuallakin.
Älä jauha soopaa. Tapani jää historiaan yhtenä monipuolisimpana ja yhtenä parhaista miespuolisista viihdelaulajistamme. Tapsa tullaan muistamaan monista hienoista hiteistä , ansiokkaast urastaan ja tinkimättömästi ja ammattitaitoisesti hommansa hoitaneena artistina. Ylinopeuksista tms. tietysti jotkut tulee ehkä muistamaan hänet myös.
- Lorujaje
Yrkke kirjoitti:
Kansa tulee jäämään historiaan ihan muilla "ansioilla" kuin laulunlahjoillaan. Sen verran mies on töppäillyt liikenteessä ja muuallakin.
Räväkkä ja lahjakas laulaja jää ihmisten mieliin monistakin syistä.
Ei Tapsa ole unohtunut näiden yli 40 vuoden aikanakaan toisin kuin esim monet viimevuosien tangokuninkaalliset. Vai osaatko esim heti ulkomuistista kertoa kuka oli tangokuningas esim. vuonna 2003 ja kuka -kuningatar ? - comment
Lorujaje kirjoitti:
Räväkkä ja lahjakas laulaja jää ihmisten mieliin monistakin syistä.
Ei Tapsa ole unohtunut näiden yli 40 vuoden aikanakaan toisin kuin esim monet viimevuosien tangokuninkaalliset. Vai osaatko esim heti ulkomuistista kertoa kuka oli tangokuningas esim. vuonna 2003 ja kuka -kuningatar ?Kuinkahan moni tietää Tapsukankaan uran alkuvuotta...
- Poudista
Tapani Kansan lauluääni on kovin tavallinen. Paljon melua ihan tyhjästä, tai tyhmästä.
- Mine nam
Kansan äänessä ei ole mitään erikoista. Tapa millä hän jollottaa laulunsa on aika puuduttava. Radio menee aika nopeasti kiinni tai kanava vaihtuu.
- laatua lakeudelta
Mine nam kirjoitti:
Kansan äänessä ei ole mitään erikoista. Tapa millä hän jollottaa laulunsa on aika puuduttava. Radio menee aika nopeasti kiinni tai kanava vaihtuu.
Ei häntä ainakan Ilmajoella unohdeta.Tupatanssit ovat erittäin suosittuja.
- Safira~
laatua lakeudelta kirjoitti:
Ei häntä ainakan Ilmajoella unohdeta.Tupatanssit ovat erittäin suosittuja.
Eikä unohdeta missään muuallakaan. Tapanissa on sen verran persoonallinen ja musiikillisesti lahjakas ihminen ,että jää kyllä suomalaisen viihdemusiikin historiankirjoihin. On laulanut itsensä monien ihmisten mieliin ja sydämiin. Äänessä ja olemuksessa on karismaa, jota ei monissakaan laulajissa kohtaa.
Et sä sitä pysty päättämään ketä muistetaan kolmenkymmenen vuoden päästä ja ketä ei vaikka miten Tapsaa inhoatkin ja toivot hänen ajan myötä unohtuvan, niin ne on vaan sun toiveuntas. Todellisuudessa Tapsa on jo tähän mennessä laulanut niin monia elämäänjääneitä iättömiä ja ajattomia biisejä, että ne kestää kuuntelu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Laulujensa myötä laulajat just pysyy ihmisten mielessä aikojensaatossa.
- Runk, runk!
Tapsukka on aina ollut. Esitys ilmenee, kun Tapsukka unohtaa sanat!
- Europen omistaja
Runk, runk! kirjoitti:
Tapsukka on aina ollut. Esitys ilmenee, kun Tapsukka unohtaa sanat!
Kukahan muistaa Kirkaa? Mies oli valtavan suosittu aikoinaan ja teki myös pitkän uran. Vähän aikaa itkettiin ja levyjä soitettiin. En ole radiosta kuullut pitkään aikaan enää Kirkan laulavan. Laulajassa täytyy olla todella jotain että laulaja jää elämään. Kuten Olavi Virta. Tapani Kansalta puuttuu suurlaulajan ominaisuudet. Käytös on kyllä kuin oltaisiin maailman paras.
- soittolista
Europen omistaja kirjoitti:
Kukahan muistaa Kirkaa? Mies oli valtavan suosittu aikoinaan ja teki myös pitkän uran. Vähän aikaa itkettiin ja levyjä soitettiin. En ole radiosta kuullut pitkään aikaan enää Kirkan laulavan. Laulajassa täytyy olla todella jotain että laulaja jää elämään. Kuten Olavi Virta. Tapani Kansalta puuttuu suurlaulajan ominaisuudet. Käytös on kyllä kuin oltaisiin maailman paras.
Eipä ole Olavi Virran tai esim. Tapio Rautavaarankaan biisejä radiossa pahemmin soitettu, mutta eivät he silti ole unohtuneet mihinkään.
- Europen omistaja
soittolista kirjoitti:
Eipä ole Olavi Virran tai esim. Tapio Rautavaarankaan biisejä radiossa pahemmin soitettu, mutta eivät he silti ole unohtuneet mihinkään.
Kyllä minä olen ainakin kuullut. Mitähän kanavaa olet kuunnellut? Rondoa vai?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594