Rikosilmoitus lievästäkin koululiikunta

urheiluväkivallasta?

Lievääkin väkivaltaa seuraa nyt aina rikosilmoitus (AL 10.1.). Miten tätä sovelletaan junnu urheiluun ja liikuntaan?

"Lievä pahoinpitely on teko, jossa väkivalta on kokonaisuutena arvostellen vähäistä. Lievää väkivaltaa ovat esimerkiksi läpsiminen, voimakas töniminen ja kaikki sellainen fyysisen koskemattomuuden loukkaus, joka ei pääsääntöisesti johda vammaan."

"Lievät pahoinpitelyt muuttuivat vuoden alusta virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen, tekijän läheiseen kuten perheenjäseneen tai työtehtäviään suorittavaan henkilöön."

Oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen mielestä pelkkä tönäisykin on lähtökohtaisesti lievä pahoinpitely.
Entäs sitten jääkiekkopelissä tapahtuneet "tönäisyt"? Olen nähnyt kuinka lapsi lentää laidan yli päälleen reeneissä, kun häntä "hieman tönäistään".

Jopa tavaralla heittäminen voi olla pahoinpitely, jos sillä aiheutetaan toiselle ruumiillista kipua.
Eli jääkiekon lämmäsy toista päin, täyttää lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit?

Pitääkö tästälähtien videokuvata kaikki alaikäisten pelit ja reenit, jotta voi sitten luovutta ne todistusaineistona poliisille kun menee tekemään rikosilmoitusta "lievästä" pahoinpitelystä?
Tuskin lakipykälässä oli mitään poikeusta jääkiekon tai muun urheilun osalta?

Kun väkivaltateko on tullut poliisin tietoon, poliisin on pakko tutkia se!
Ulkopuolinen voi tehdä ilmoituksen, vaikka uhri ei haluaisi tehdä rikosilmoitusta, tai vaikka uhri ei olisi edes tietoinen ilmoittamisesta. Lievästä pahoinpitelystä voi seurata rangaistus, vaikka uhri ei vaadi tekijälle.

Miten koulussa liikuntatunneilla tapahtuva kontakti?
Kyseessä on lähes aina alaikäiset, joihin kohdistuu tönimistä ja tuuppimista.
Ei varmaankaan yhtä ainoaa sählypeliä ole jossei jollekin sattuisi jotain.
Pitääkö nyt sitten joka kosketuksesta opettajan virkansapuolesta tehdä rikosilmoitus?

3

847

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juup.

      Maalaisjärki.

      Laki tuntee sellaiset käsitteet kuin tilannekohtaisuus ja olosuhteet.

      Jos edellä mainittujen kohtien valossa ei tapahdu rikosta ketään kohtaan, niin on normaalia elämää vain. Esim. juuri joukkuepeli jossa jokainen pelaa omasta vapaasta tahdostaan (no okei koululiikunta ei aina toki ole jokaiselle näin), niin peliin kuuluvat normaalikontaktit ovat toki täysin sallittua. Jos taas pelissä alkaa jokin nyrkkitappelu tai jotakuta selvästi tahallisesti vahingoitetaan ja jotain vammoja syntyy, niin ne ovat eri asia. Vahinko ja tahallisuus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

      Ok, yksi nyky-yhteiskunnan poikkeus nyt tuntuu kuitenkin olevan eli ylemmän tason jääkiekko. Siinä kaikki sellainenkin katsotaan pitkälle kuuluvan peliin, mistä kadulla voisi saada jo kovempiakin rapsuja. Tosin linjahan on vähän muuttumassa siinäkin ja tunnutaan välillä nostavankin juttuja. Linjaus vaikuttaa silti olevan pitkälti se, että kaksi vesseliä matsaa keskenään täydessä samassa tahtotilassa, mutta se joka jääkin alle ja saa vammoja, nostaa jutun...

    • Alaikäisen suostumus

      "suostumus poistaa teolta rangaistavuuden. Lyödäänhän nyrkkeilyssäkin molemmin puolin tosiaan kuin vierasta sikaa, eikä se ole mikään rikos, vaikka kuinka tekisi poliisille rikosilmoituksia.Samoin kaikissa lajeissa, missä otetaan kontaktia toisistaan, suostumus poistaa rangaistavuuden"

      Jos suostumus poistaa teon rangaistavuuden, niin voiko alaikäinen tehdä tälläisen "suostumuksen" että häntä saa fyysisesti satuttaa? Koska yleensähän alaikäisen suostumus (esim. seksi) tai sopimus (osamaksu ym) ei ole pätevä.

      Vai käykö vanhempien suostumus? Eli voivatko vanhemmat allekirjoittaa suostumuksen
      että "meidän lasta saa fyysisesti vahingoittaa" jossain urheilulajissa?

      Miten joku voisi toisen puolesta luvata että toista saa satuttaa?

    • ope vastuuseen?

      "Lapsi pahoinpiteli lapsen. Oma laspeni oli uhri ja samanikäinen oli pahoinpitelijä, joka potki ja hakkasi lastani, jolle tuli tapahtuneesta vammoja. Minulla on kuulemma oikeus tehdä asiasta rikosilmoitus... mutta sillä ei ole sitten sen enempää merkitystä, sanoi paikalle sattunut ja apua antanut viranomainen? Ilmoitus ei siis johtaisi mihinkään... Kyse alle viisitoista vuotiaista lapsista. Voiko se olla näin?"

      Entä opettajien tai valmentajien valvontavastuu?
      Jos ja kun koulussa edes tönäistään tai tuuppastaan toista,
      niin voiko lievästi pahoinpidellyt vanhemmat tehdä rikosilmoituksen
      opettajasta tai valmentajasta, jos pahoinpitely on sattunut koulu tai reeni aikana?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      130
      3089
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      39
      2949
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      105
      1331
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      135
      1057
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1047
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1037
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      977
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      949
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      777
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      753
    Aihe