yhteisöruokakunta

Vuokrasimme kaverini kanssa kaksion (olemme vastakkaista sukupuolta). Meillä on yhteinen vuokrasopimus, koska vuokranantaja tyrmäsi pyynnön erillisistä sopimuksista. Tämän takia meidät ilmeisesti katsotaan yhdeksi ruokakunnaksi tai jopa avopuolisoiksi, ellemme toisin todista.
Opiskelemme molemmat, mutta emme päätoimisina eli olemme työttömiä., Nyt asumistukea haettaessa paniikki iski kun esille tuli, että meidän pitää hakea yhteistä asumistukea; yhtenä ruokakuntana. Ja KELAN asumistukilaskurin perusteella saamme 520euron vuokraan tukea vain 240e yhteensä. Jos taas meillä olisi erilliset vuokrasopimukset niin voisimme saada tuon 200e/kk per pää!
Alunperin päädyimme kaverin kanssa tähän yhteisasumisratkaisuun koska ajattelimme sen olevan edullisempaa. Mutta ei hemmetti, tämähän menee raa aksi touhuksi!
Onko kenelläkään kokemuksia yhteisöruokakunnan asumistuesta? Kuinka paljon sitä saa, jos molemmat ovat esim. työttömiä?
121500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yhteisöruokakunnaksi katsotaan ihmiset jotka asuvat samassa asunnossa ja/tai joilla on yhteinen vuokrasopimus.

Äänestä

näin se nyt vaan mene. itse en ole työtön vaan olen ollut jo parikymmentä vuotta sairauden takia eläkkeellä. kela maksaa kansaneläkettä jonku nverran, koska työeläke on aika pieni. lisäksi saan eläkelälasen asumistuen, joka on parempi kuin yleinen asumistuki. kun on pakko näiden tukien varassa elää, niin yksi asia on päivänselvää: ei ikinä kenenkään kanssa saman katon alle asumaan. monet ihmiset jopa eroavat kun eläkeaika koittaa, koska puolison takia menettää sen verran reilusti kelan rahoja, että on parempi asua yksin kuin avio/avopuolison kanssa. yhteiskunta kun ei tue pariskuntia eikä perheitä, se on nähty jo aika päiviä sitten. sinäkin pärjäisit paremmin, jos asuisit yksin etkä kaverin kanssa.

Äänestä
  • Tuo on niin totta, yhteen ei kannata muuttaa. Ainoa hyvä puoli tuossa asiassa on se että kun teidät katsotaan avopariksi, voitte vaatia myös muuttoavustusta vedoten välien rikkoontumiseen. Eli muutto erilleen, saatte paremmat tuet.

    Kela ja sossuhan siinä rahaa häviää, kun joutuvat maksamaan kalliimpia vuokria. Esim pariskunta asuu kaksiossa jonka vuokra 500e tai asuvat erikseen ja molemmilla 400e yksiöt.

    Äänestä

"Jos taas meillä olisi erilliset vuokrasopimukset niin voisimme saada tuon 200e/kk per pää!"

Tuskinpa saisitte. Jos nykyinen vuokra on 520€, niin jos teillä olisi erilliset vuokrasopimukset tuosta asunnosta, niin ei se vuokra olisi kummallaki tuo samainen 520€, vaan 260€. Siitä tuskin saisitte 200€ asumistukea molemmat.

Äänestä

asumistuki = 0,8 * (kohtuullisetasumismenot - perusomavastuu)

Asumistuen määrä riippuu monesta asiasta :

-montako henkilöä samassa ruokakunnassa asuu josta tääs määräytyy ruokakunnan
yhteiset tulot ja josta taas määräytyy omavastuuosuus

-mikä on neliövuokra
-mikä on asunnon neliömäärä
-kuinka paljon on yhteistä omaisuutta

Siis asumistukea saa maksimissaan 80% vuokran määrästä kuten yhtälö osoittaa.
Tästä linkistä voi katsoa kuinka omavastuuosuudet jakautuvat :

http://www.edilex.fi/data/sdliite/sdpdf/5868.pdf

Siis heti alkuun voitte kirjoittaa kertoimen joka rajoittaa koko karuudessaan
asumistuen määrää ilman ovavastuuosuutta :


0,8 * (maksimiasunnonpinta-ala ruokakunnalle / asunnon pinta-ala)

1 hengelle maksimi asuntopinta-ala = 37 m2
2 hengelle maksimi asuntopinta-ala = 57 m2

Esim. jos asunnon pinta-ala on 2 hengen taloudessa 70 m2,
ja vuokra on 520 e/kk , niin kerroin muodostuu näin :

0,8 * (57 / 70 ) = 0,65 ( = 65%)

Siis 65% on mahdollista saada MAKSIMISSAAN kyseiseen asuntoon
asumitukea. Mutta jos neliövuokra on liian kallis tai on omaisuutta,
tai syntyy tulojen perusteella omavastuutta, niin asumistuki on
vähemmän kuin 65%.

Äänestä

http://www.edilex.fi/data/sdliite/sdpdf/5868.pdf

Esimerkki kahden hengen ruokakunnalle asumistuen määräytymisestä.

Asunnon koko : 70 m2
Asunnon kuukausivuokra : 600 e/kk
Asunnon valmistumisvuosi : 1987
Kummankin tulona työmarkkinatuki : 25,74 e/vrk
2 hengen ruokakunnan asumisneliömaksimi : 57 m2
Asunto sijaitsee I kuntaryhmässä
Asunnossa on kaukolämpö

///

Yhteiset bruttotulot kuukaudessa : 21,5 * 25,74 * 2 = 1106,82 e/kk

Syntyykö omasvastuuosuutta yhteissellä 1106,08 bruttotulolla I kuntaryhmässä :
Katsotaan ja linkin taulukosta ja syntyy 204 e/kk omavastuuosuutta

Onko neliövuokra liian kallis I kuntaryhmässä :
600 / 70 = 8,57 e/m2
Taulukko kertoo että 11,17 e/m2 maksimi -> ei liian kallis neliövuokra

astuki = 0,8 * (57/70) * (600 - 204 ) = 257,97 e/kk

Sitten samalla kaavalla teette vertailevia laskelmia josko asuisitte erikseen
omissa talouksissanne.

Huom !
Jas asunon koko on pienempi kuin maksimineliömäärä, kertoimeksi tulee 1
asuntojen pinta-alojen suhteena. Pienestä asunnosta ei saa hyvistystä.

Jos neliövuokra on liian kallis, niin asunnon vuokra muutetaan
maksimineliövuokra/m2 * asunnon todellinen koko.

Äänestä
  • Tarkastin laskelman Kelan asumistukilaskurilla ja se antoi samoilla tiedoilla asumistuksi :
    227,59 e/kk minun laskelman ollessa : 257,97 e/kk.

    Väitän että noilla em. luvuilla ja tiedoilla Kelan asumistukilaskuri laskee väärin.

    Äänestä

tukia itsellesi ikinä,ikävä kyllä.Suomessa samassa taloudessa asuvat katsotaan avopuolisoiksi,kenellä on yhteiset tulot ja menot.Tämä sama ei tietysti koske homoja.Kävin juuri samanlaisesta tilanteensa yli kahden vuoden taistelun,nyt lopetin,koska en voi sitä voittaa..tämä on paska maa,ei muuta voi sanoa.
Tsemppiä sulle.
PS. et pysty mitenkään ikinä todistamaan että ette ole avoliitossa,niin kauan kuin asutte samankaton alla.

Äänestä
  • No mitenkä katotaan tulot kun meil yhteisöruokakunta jossa minä ja kaksi lastani sekä veljeni?
    Veljeni on täysi-ikäinen ja työtön, itse olen vanhempainvapaalla?

    Äänestä

  • Tuota noin... kirjoitti:

    No mitenkä katotaan tulot kun meil yhteisöruokakunta jossa minä ja kaksi lastani sekä veljeni?
    Veljeni on täysi-ikäinen ja työtön, itse olen vanhempainvapaalla?

    Äiti tai isä kaksi alaikäistä lasta äidin/isän täysi-ikäinen veli
    = 2 täysi-ikäistä = yhteiset tulot
    = 2 lasta = kaksi huollettavaa
    == yksi ruokakunta, jonka kaikki tulot vaikuttavat asumistukeen.

    Jos veli olisi:
    - joku ulkopuolinen = ei sukulainen,
    - eikä (ehkä muu kuin Kela) voisi katsoa häntä lasten vanhemman puolisoksi iän perusteella (tästä on täällä mahtavia esimerkkejä...)
    - olisi omalla vuokrasopimuksella / alivuokralaissopimuksella
    NIIN sitten voitaisiin katsoa eri ruokakuntaan kuuluvaksi.

    Äänestä

Ihan oikein teille! Oisitte ottaneet asiasta selvää ennen kuin menitte yhteen! Kannattais katsoo, josko ROMANSSI NYT PUHKEIS KUKKAAN, kun olette oikein virallisesti avopari =)

Äänestä

vaikee tilanne. toinen saa muuttaa poste restanteen asumaan..ei tosta muuten selvii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arjen sankari kirjoitti:

Vuokrasimme kaverini kanssa kaksion (olemme vastakkaista sukupuolta). Meillä on yhteinen vuokrasopimus, koska vuokranantaja tyrmäsi pyynnön erillisistä sopimuksista. Tämän takia meidät ilmeisesti katsotaan yhdeksi ruokakunnaksi tai jopa avopuolisoiksi, ellemme toisin todista.
Opiskelemme molemmat, mutta emme päätoimisina eli olemme työttömiä., Nyt asumistukea haettaessa paniikki iski kun esille tuli, että meidän pitää hakea yhteistä asumistukea; yhtenä ruokakuntana. Ja KELAN asumistukilaskurin perusteella saamme 520euron vuokraan tukea vain 240e yhteensä. Jos taas meillä olisi erilliset vuokrasopimukset niin voisimme saada tuon 200e/kk per pää!
Alunperin päädyimme kaverin kanssa tähän yhteisasumisratkaisuun koska ajattelimme sen olevan edullisempaa. Mutta ei hemmetti, tämähän menee raa aksi touhuksi!
Onko kenelläkään kokemuksia yhteisöruokakunnan asumistuesta? Kuinka paljon sitä saa, jos molemmat ovat esim. työttömiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu