soutaa huopaa

Mulla on sellanen olo että mua roikotetaan suhteessa, jossa toinen ei kuitenkaan halua kunnolla olla.
Ihanan alkuhuuman jälkeen meininki kylmeni rajusti. Yhdessä oli siihen asti tosi kivaa ja sivulauseissa puhuttiin tulevastakin - ei vakavista asioista mutta niin että oli selkeää että molemmat tahtovat tapailun jatkuvan.
Jossain vaiheessa hän sit alkoi hankalaks ja näkeminenkin alkoi yhtäkkiä olla hankalaa ja vaatia erityistä jaksamista. Erehdyin ilmeisesti suhtautumaan meihin kuin pariin. En pitänyt häntä tietenkään tilivelvollisena mutta tottakai normaaliin tapaan kysyin näkemisistämme ja hänen aikataulujaan koska odotin aina meidän näkemistä.
Hän ei tykännyt tollasesta ollenkaan, vaikka mikään mun mielestä ei ollut muuttunut, vaan koki mun tiedustelut ja aikataulujen yhteensovittamiset jonain ihme painostuksena:( Meidän tapaaminen alkoi yhtäkkiä olla aina se jota voidaan siirtää muiden juttujen tieltä yms joten otin etäisyyttä ja kaiketi hänkin, tilanne tasoittui ja rauhoittui siitä, mutta välimme ovat selkeästi kylmenneet, viilenneet ja etääntyneet.

Välillä taas näkeminen alkoi olla niin hankalaa että päättelin siitä ettei yksinkertaisesti tahdo mua tavata eikä vaan saa sanottua sitä suoraan. Oli tosi hermoja raastavaa kun ei saatu ikinä sovittua mitään ja jos sovittiinkin niin niitä sit peruttiin ja siirrettiin. joten jossain vaiheessa palo pinna ja ilmoitin sit että unohdetaan koko juttu –en jaksa. Hän ei reagoinut siihe mitenkään ja aattelin et on varmaan tyytyväinen mun tekemään ratkaisuun.

Sit alko kuitenkin pitää entiseen tapaan yhteyttä ja ihmetteli kun en ollutkaan kiinnostunut olemaan väleissä. En nähnyt mitään syytä olla tekemisissä kun jo aiemmin se tuntui niin vaikealta ja hankalalta, ja juuri sen takia olin alun perin kimpaantunutkin. Ajattelin että totaali rauhan antaminen olisi kaikista paras. Hänen ei tarvis ahdistuu yhteydenotoistani ja mun ei tarvi kokea roikkuvani hänen hameenhelmassa.
En haluu olla siinä asemassa, et yritän koko ajan ehdottaa ja sovittaa omia menojani toisen elämän mukaan koska kokoajan tuntu tulevan pakkeja tai vaan vaikutti ettei toista kiinnosta ja et oon ainoa joka haluu viettää yhdessä aikaa, ja se ei tuntunut hyvältä.

Nyt kuitenkin taas tapaillaan, mulla tuli ikävä ja jotenkin molempien osalta tilanne luontevasti ajautui tähän. En tajuu vaan et taas mulla alkaa olla sellanen olo ettei ole seurastani kovin kiinnostunut. Lämpöä ja läheisyyttä on muttei läheskään siinä määrin ku joskus aiemmin. Puheenkin ja käytöksen tasolla sen huomaa. Kun nähdään saattaa olla aika poissaoleva, tai hiljainen tai keskittynyt johonkin omiin juttuihinsa. Jos hempeilen välillä tekstareissa, ohittaa sujuvasti hempeilyt ja vastaa asiaan.
Oon aatellut kattoo ajan kanssa ja YRITTÄÄ olla miettimättä asioita liikaa, tai ainakaan ottaa niitä puheeksi. Mut kyllä mietin tän kaiken perusteella et miks ylipäätään ehdottaa ja haluu nähdä mua.

Tuntuu viestittävän kaikella käytöksellään ettei romanttismielessä oo enää musta kovin kiinnostunut, siitä huolimatta et kävellään kaupungilla käsi kädessä, suukotellaan yms. ,mutta kylhän tunnen sen muutoksen mikä on tapahtunut varsinkin kun silloin kun aloitimme tapailun HÄN oli se innokkaampi osapuoli.
191397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ihan selkeesti hänellä on toinen nainen/naisia, selvät merkit, haluaa vain pitää haaremin ympärillään, siksi ei päästä irti.

Äänestä
  • haluaa varmistaa ettei jää yksin, pitää tuota toista varalla, mut säätää muualla samalla.
    Tunteet tuntuis olevan jossain muualla.

    Äänestä

1. Hänellä on toinen (ainakin mielessä)
2. Jos hän on suhteessa tuollainen niin ei tule siitä muuttumaan. Olisitko onnellinen sellaisen ihmisen kanssa pidemmässä suhteessa?
Jotkut ihmiset eivät vain osaa päästää toista elämäänsä. Haluavat omaa tilaa jne.. Mulle se ei ainakaan riittänyt..

Äänestä
  • joko on oma itsensä = ei kiitos
    tai
    säätää selän takana jotain = ei kiitos

    en vaan käsitä että jos tunteet ovat jo muualla, koska ei ainakaan minussa, niin miksi vaivautua roikottamaan. Itse en ainakaan jaksais katella mitään vanhoja virityksiä siinä vaiheessa, varsinkin kun olen tehnyt jo hänelle helpoks jatkaa matkaa toiseen suuntaan

    Äänestä

Eli se haluaa pitää sut varalla ja samalla ehkä pyörittää muita naisia?
Mä nimittäin "seurustelin" sellaisen naisen kanssa.Meilläkin alkuhuuman jälkeen muuttui tismalleen samanlaiseksi mitä sä kerroit:(
En mä sitä kauaa jaksanut, mut silti kerta toisensa jälkeen annoin periksi kun hän alkoi osoittaa halukkuutta olla mun kanssa.Sitten jonkun ajan päästä taas viileni ja päätin lopulta että tämä oli tässä.
Vieläkin hän joskus tekstailee ja tavatessa jossain ravintolassa flirttailee.Tuntuu pahalta torjua hänet, kun vieläkin tunnen kummaa vetoa häneen.Mut mä pysyn päätöksessäni etten enää ala hänen kanssaan.

Kerro hänelle mitä kerroit meillekkin ja tee selväks ettet ole tyytyväinen.Jos se oikeasti haluaa olla sun kanssa, niin kyllä se panostaa teidän yhdessä oloon vähän enemmän.
Mut älä jää sen pelinappulaksi:(

Äänestä
  • kuulostaapa samanlaiselta..sanot että "seurustelitte" ? Tapailitte seurustelunomaisesti muttei koskaan ollut puhe seurustelusta vai?

    Miten sulle tuli ilmi että pyörittelee muita?

    Vaikeehan se on toista vastustaa jos tuntee vetoa ja on tunteita toista kohtaan yms. mutta kyllähän sitä jossain vaiheessa on pakko ottaa järki käteen eikä antaa itseään kohdella ihan miten vaan. Itehän tässä tilanteessa kärsii vaikka jollain tasolla kuvittelee olevansa toisesta onnellinen, mutta realistisesti ajateltuna aika vähissä on ne onnenhetket. Ne onnenhetket on jotain mitä kohti kuvittelee olevansa menossa vaikka kaikki merkit kertoo ihan omaa karua kieltään. Ja pää varmaan pyörällä siitä ihanasta alkuhuumasta, ja tyhmänä sitä odottaa että tulis vielä samanlaista.

    Miten sun "pelinainen" reagoi kun huomasi että sait lopullisesti tarpeekses? Puhuitteko ikinä noista asioista?

    Äänestä

  • Yksi vaihtoehto on etsiä ihan kunnollinen mies ja kokeilla elämistä normaalissa heterosuhteessa.

    Ei sekää väärin ole.

    Äänestä

olen hieman saman tyyppisessä tilanteessa. Tyttöystäväni käytös on muuttunut todella oudoksi, vähän niin kuin teillä on käynyt. Kun ennen tapaamisemme täyttyi läheisyydestä ja toistemme huomioimisesta, niin nykyään olen lähinnä ilmaa hänelle:( Ennen vietettiinkin vuorokausi tolkulla aikaa yhdessä ja enää nähdään satunnaisesti. En voi muuta kuin epäillä totaali kyllästymistä tai sitten taitaa olla jo toinen kiikarissa.

Itse toivoisin asioiden suoraa selvittelyä, en tahtoisi roikkua kenessäkään väkisin. Silti hän tahtoo tapailla, vaikka käytös kertoo jostain muusta. Surullista mutta ei kai auta kuin hyväksyä tosi asiat ja jatkaa eteenpäin.

Äänestä

kumpi huopaa? Ettet vaan itse olisi huopaaja? Tavanomainen lesbosuhde.

Äänestä
  • taatusti olen alkanut huopaamaan, siinä vaiheessa kun koen ettei tyttöystäväni ole musta kiinnostunut tai jostain muusta syystä kohtelee - jos ei huonosti niin ainakin oudosti.
    Mut olen myös soutanut! Mutta sit vaan soutaessa tuli yhtäkkiä olo et soutelen yhdellä airolla kun siihen asti oltiin soudettu yhdessä tasatahtiin.
    Nyt varmaan molempien airot järven pohjassa, ja jolla lilluu tyynessä järvessä. Kai ne airot pitäis yhessä sukeltaa jos halutaan eteenpäin.

    Äänestä

  • niin siis tota, hän ei oo lesbo

    Äänestä

  • ulapalle.... kirjoitti:

    niin siis tota, hän ei oo lesbo

    toihan lause selittää kaiken.

    Äänestä

  • 9+16 kirjoitti:

    toihan lause selittää kaiken.

    siis tyypillinen lesbosuhde vaikkei toinen ees oo lesbo?? :D

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    siis tyypillinen lesbosuhde vaikkei toinen ees oo lesbo?? :D

    sulla lukivika ???????

    Äänestä


Joo,tääl sama tilanne. Tapailu jatkunut yli vuoden seurustelunomaisesti mut ei oo seurustelua. Nyt alkanut viilenee aika radikaalisti. Oon yrittänyt lopettaa monta kertaa mut sit taas lässytetään ja annetaan siimaa ja minä idiootti uskon ja toivon taas. Hän ei suostu sanomaan mistä moinen johtuu,välttelee ja vaihtaa puheaihetta joten oon tehnyt johtopäätöksen et on vain peluri ja haluaa pitää jotain vara-akkaa roikkumassa kunnes löytää jonkun muun. Ei mitään järkeä. Ja sitoutumiskammokin muka vielä! Just joo! Eiköhän se mene niin et kun jonkun oikeasti haluaa niin pystyy parempaan kuin toi veivaus ja naurettavat selitykset. Äkkiä pois tollasesta sairaasta kuplasta!

Äänestä
  • Komppaan ihan täysin, ei lesboilussa järkeä olekkaan.

    Heterosuhteessa kaikki on vaan niin paljon helpompaa.

    Nää kissapelit kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa, ja elää omaa elämää.

    Äänestä

  • vanha kurppa vaan kirjoitti:

    Komppaan ihan täysin, ei lesboilussa järkeä olekkaan.

    Heterosuhteessa kaikki on vaan niin paljon helpompaa.

    Nää kissapelit kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa, ja elää omaa elämää.

    kannatan kans ett sä jätät kissapelit meidän huoleksi ja painut sinne heteropuolelle ihastelemaan heteroelämän ihanuutta. Heippa.

    Äänestä

älkääs nyt naiset . tuun tälle sivustolle huokaamaan ja relaamaan arkielämästä . täällon hyvä huumori ja arvot kohdallaan . thanks monesti !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulapalle eksynyt kirjoitti:

Mulla on sellanen olo että mua roikotetaan suhteessa, jossa toinen ei kuitenkaan halua kunnolla olla.
Ihanan alkuhuuman jälkeen meininki kylmeni rajusti. Yhdessä oli siihen asti tosi kivaa ja sivulauseissa puhuttiin tulevastakin - ei vakavista asioista mutta niin että oli selkeää että molemmat tahtovat tapailun jatkuvan.
Jossain vaiheessa hän sit alkoi hankalaks ja näkeminenkin alkoi yhtäkkiä olla hankalaa ja vaatia erityistä jaksamista. Erehdyin ilmeisesti suhtautumaan meihin kuin pariin. En pitänyt häntä tietenkään tilivelvollisena mutta tottakai normaaliin tapaan kysyin näkemisistämme ja hänen aikataulujaan koska odotin aina meidän näkemistä.
Hän ei tykännyt tollasesta ollenkaan, vaikka mikään mun mielestä ei ollut muuttunut, vaan koki mun tiedustelut ja aikataulujen yhteensovittamiset jonain ihme painostuksena:( Meidän tapaaminen alkoi yhtäkkiä olla aina se jota voidaan siirtää muiden juttujen tieltä yms joten otin etäisyyttä ja kaiketi hänkin, tilanne tasoittui ja rauhoittui siitä, mutta välimme ovat selkeästi kylmenneet, viilenneet ja etääntyneet.

Välillä taas näkeminen alkoi olla niin hankalaa että päättelin siitä ettei yksinkertaisesti tahdo mua tavata eikä vaan saa sanottua sitä suoraan. Oli tosi hermoja raastavaa kun ei saatu ikinä sovittua mitään ja jos sovittiinkin niin niitä sit peruttiin ja siirrettiin. joten jossain vaiheessa palo pinna ja ilmoitin sit että unohdetaan koko juttu –en jaksa. Hän ei reagoinut siihe mitenkään ja aattelin et on varmaan tyytyväinen mun tekemään ratkaisuun.

Sit alko kuitenkin pitää entiseen tapaan yhteyttä ja ihmetteli kun en ollutkaan kiinnostunut olemaan väleissä. En nähnyt mitään syytä olla tekemisissä kun jo aiemmin se tuntui niin vaikealta ja hankalalta, ja juuri sen takia olin alun perin kimpaantunutkin. Ajattelin että totaali rauhan antaminen olisi kaikista paras. Hänen ei tarvis ahdistuu yhteydenotoistani ja mun ei tarvi kokea roikkuvani hänen hameenhelmassa.
En haluu olla siinä asemassa, et yritän koko ajan ehdottaa ja sovittaa omia menojani toisen elämän mukaan koska kokoajan tuntu tulevan pakkeja tai vaan vaikutti ettei toista kiinnosta ja et oon ainoa joka haluu viettää yhdessä aikaa, ja se ei tuntunut hyvältä.

Nyt kuitenkin taas tapaillaan, mulla tuli ikävä ja jotenkin molempien osalta tilanne luontevasti ajautui tähän. En tajuu vaan et taas mulla alkaa olla sellanen olo ettei ole seurastani kovin kiinnostunut. Lämpöä ja läheisyyttä on muttei läheskään siinä määrin ku joskus aiemmin. Puheenkin ja käytöksen tasolla sen huomaa. Kun nähdään saattaa olla aika poissaoleva, tai hiljainen tai keskittynyt johonkin omiin juttuihinsa. Jos hempeilen välillä tekstareissa, ohittaa sujuvasti hempeilyt ja vastaa asiaan.
Oon aatellut kattoo ajan kanssa ja YRITTÄÄ olla miettimättä asioita liikaa, tai ainakaan ottaa niitä puheeksi. Mut kyllä mietin tän kaiken perusteella et miks ylipäätään ehdottaa ja haluu nähdä mua.

Tuntuu viestittävän kaikella käytöksellään ettei romanttismielessä oo enää musta kovin kiinnostunut, siitä huolimatta et kävellään kaupungilla käsi kädessä, suukotellaan yms. ,mutta kylhän tunnen sen muutoksen mikä on tapahtunut varsinkin kun silloin kun aloitimme tapailun HÄN oli se innokkaampi osapuoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu