Tämä tapahtui suurinpiirtein neljäkymmentä vuotta sitten itä-Suomessa kun olin iältäni noin viisitoista vuotias poikanen. Lähdin ystäväni kanssa hiihtämään auringon noustessa, oli kirkas ja kirpeä talvi sää. Teimme usein monen tunnin hiihtolenkkejä läheisille alueille. Olimme varmaan tunnin verran jo ehtineet hiihtää kun pysähdyimme tupakalle sellaiselle hakkuualueelle, huomasimme että meidän takana oli mieshahmo suksilla me olimme siinä aukealla ja hän oli metsän puolella nähtävästi tulossa samaa reittiä mitä itse olimme tulleet. Mies vain seisoi paikallaan sauvat käsissä ja tuijotti meitä, vaikka tunsimme meidän kylästä suurimman osan ihmisistä, tätä hiihtäjä me ei tunnettu. Jatkoimme matkaa kun olimme tupakat polttaneet ja jatkoimme hakkuuaukean toisella puolella olevaan metsään, välillä katsoimme taaksemme ja se hiihtäjä oli suunnilleen aina saman matkan päässä meistä vaikka emme koskaan nähneet hänen hiihtävän, toisin sanoen mies näytti liikkuvan jotenkin vaikka ei hiihtänyt, sitä on vaikea kuvailla sanoin. Lopulta siirryimme vanhalle tielle hiihtämään pois metsästä, tiellä ei tätä salaperäistä hiihtäjää enää näkynyt. Aikamme hiihdettyämme näimme jälleen mystisen hiihäjän oikealla puolella metsässä ja me itse hiihdimme siinä tiellä. hetken mielijohteesta ajattelimme että seurataan me vuorostaan ukkoa kun se seurasi meitä, tällä kertaa tuo hiihtäjä näytti jopa hiihtäävän eteenpäin. Mutta siinä miehen hiihtämisessä, vauhdissa ja muutenkin liikkeessä oli jotain kummalista. Välillä hän näytti olevan lähempänä ja välillä kauempana, sitä on myös vaikea sanoin kuvata, aivan kuin miehen paikka olisi silmänräpäyksessä vaihtunut lähemmäs tai kauemmas siinä hiihtäessa. Seurasimme tätä hiihtäjä noin varttitunnin verran kunnes hän vain hävisi sen siliän tien. Olimme sellaisen valtavan kivemurikan edessä missä olimme hiihtäjän viimeksi nähneet. Sitten ystäväni yllättäin kysyi "millä hiihti kun se ei jättänyt jälkeä lumeen?". Siinä vaiheessa säikähdin tosissani sillä en siinä jahdin hurmoksessa ollut kiinnittänyt huomiota sellaiseen. Mutta totta se oli lähimainkaan ei löytynyt kuin meidän omat jäljet. Ystäväni myöhemmin kertoi kun tapauksesta oli kulunut jo viikkoja että hänestä se hiihtäjä näytti olevan hitusen lumisenmaan yläpuolella, eli siis hiihtäjä olisi hiihtänyt ilmojen latua pitkin, mutta sen minä ainakin jo pistän lapsen vilkkaan mielikuvituksen piikkiin. Myöhemmin kun juttelin äidilleni, kävi ilmi että hänen mukaansa siellä metsässä parikymmentä vuotta sitten mies olisi tappanut itsensä kun menetti ongelmien takia maatilansa.
Loppumainintana mainitsen vielä että seuraavana kesänä minä ja minun kaverini etsimme sen isonkivenmurikan missä olimme hiihtäjän nähneet, sen murikan kupeesta lehtien ja lian alta löytyi vanha ja kärsinyt taskukello jossa oletettavasti oli itsensä tappaneen miehen nimikirjaimet.
Loppumainintana mainitsen vielä että seuraavana kesänä minä ja minun kaverini etsimme sen isonkivenmurikan missä olimme hiihtäjän nähneet, sen murikan kupeesta lehtien ja lian alta löytyi vanha ja kärsinyt taskukello jossa oletettavasti oli itsensä tappaneen miehen nimikirjaimet.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Martti "Huuhaa" Innanen tehnyt(?) ja laulanut joskus 1960-70-l.
http://www.youtube.com/watch?v=FpYRYNsrv7E
toi mieleeni ainoan näköhavaintoni, jolle en luonnollista selitystä
ole keksinyt. Olen sitä tuossa aiemmin kuvannut keskustelussa
"Hei, gybo-g-gero" osiossa "Päänsisäinen ilmiö".
"Kummitusmummon" liikkumistapa oli jälkikäteen ajatellen
omituisen nykivä, samaan tapaan kuin vanhoja elokuvaotoksia
näytettäessä. Ei kuitenkaan siinä määrin poikkeava, että havaintohetkellä
olisin siihen erityistä huomiota kiinnittänyt.
Onko tämän kaltaisissa havainnossa sitten kyse visuaalisesta objektista,
vai temppuilevatko aivomme näissä (onneksi) harvoissa tilanteissa.
Siitä tuo osion nimikointi : "Päänsisäinen ilmiö"
tuttava joka kertoi lapsena nähneensä lentävän lautasen ulkomailla amerikassa sanoi että se liikkui niinkun "nykien", siis että kun se oli yhdessä paikassa, niin se oli sitten hetimiten aivan toisessa paikassa.
ainakin tuollainen liikkumistapa yhdistää siis ufo- ja kummitusilmiötä.
Mielenkiintoinen havainto. Isäni näki lapsuudessa jonkinmoisen kummituksen (tai avaruusolennon) ja kuvaili sen liikkumista nykiväksi, kun tuli kohti.
Oli tää juttu sitten totta tai fiktiota, nii hieno oli! Ja rakastan kummitusjuttuja =)
uyu
Asia on kerrottun niin totuudenmukaisesti kun vain muistan sen tapahtuneen. Olisi mukavaa jutella tuon vanhan ystävän kanssa asiasta, mutta tulee niin pirun harvoin nähtyä. Se löydetty kellokin jos on hyvä tuuri säilynyt kotipaikan jossain nurkassa, mutta sitä pitää kysyä veljeltäni.
Jotenkin vaikuttaa siltä ettei tuo kuvajainen ollut kuin kangastus tai jokin takauma ajasta. Eihän kukaan oikeasti elävä hiihtele iät ja ajat metsissä ihan nalliksi.
Upea tarina!!!:)
Mitäpä jos se ei ollukkaan tarina?
Omat kummituskokemukseni, joita on lukuisia, ovat olleet pikemminkin ääni-ilmiöitä, tai kokemus "jonkin olennon seisovan lähellä". En muista koskaan nähneeni kummitusta, paitsi ikäänkuin hahmottaneeni sen "sieluni silmillä". Olis kyllä jännä joskus oikein silmillä nähdäkin. Kuitenkin mieluummin vähän kauempaa.
Oli tosi hieno kertomus.