Olemma mieheni kanssa etsineet sopivaa rotua perheeseemme ja ajattelimme sen olevan labradorinnoutaja. Mutta nyt keskustelupalstoja luettuani olen alkanut empiä, onko rotu meille oikea. silmiini ovat pistäneet nämä labbiksen tekemät tuhot ja puhe siitä että harrastaa pitäisi kovasta, koska rotu on niin energinen. Onko se niin, että touhua pitäisi olla todella paljon tai koira tuhoaa kotia. En tahdo uuden omakotitalomme olevan heti aivan järsitty. Koiria meillä on ennenkin ollut ja tiedän että pentuna monet järsii jotain, mutta järsiikö tämä rotu enempi. Ennen meillä on ollut seurakoiria. Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa harrastusmahdollisuuksia ei pahemmin ole. Tietenkin yksinkin voi harrastaa, mutta olimme ajatelleet että käymme pentukurssin koiran kanssa ja sitten tokoilemme kotona. Kilpailut meitä ei kiinnosta, kunhan kouluttaisimme koirasta "yhteiskuntakelpoisen". Koira saisi touhuta perheemme kanssa pihalla ja lenkeillä metsässä, kesällä käymme myös paljon mökillä uimassa, mutta emme olleet sen kummampia ajatelleet harrastaa. Miltä kuulostaa? Sopisiko labbis meille?
Vastaukset 3
- perusteella
labbis sopii teille mainiosti. Kodin tuhotyöt ovat yleensä pentujen hommaa ja mitä enemmän pennun kanssa ollaan, sen vähemmän tuhoa koti kohtaa. Aikuiset labbikset ovat jo yleensä rauhoittuneet niin etteivät hirveästi tuhoa. Oletteko harkinneet ottavanne aikuista koiraa? Nykyisin näkee myös luovuttavan aikuisista hyväluontoisista perhekoirista. Aikuisia labbiksia ei ole ihan niin paljon tarjolla kuin pentuja, mutta ilmoituksia näkee aina silloin tällöin esim. labradorinnoutajien rotujärjestön sivuilla.
- onnellinen omistaja
Ottakaa vaan labbis. Meillä on nyt 2½-vuotias ja tuhot rajoittuu pariin halppis crocksiin. Eikä me harrasteta sen kummempaa koiran kanssa. Ihan tätä peruskotioloa. Lenkeillä tietenkin käydään ja koira on meillä mukana ulkona, mökillä yms. Pentuaikana meillä oli parista kompostikehikosta tehty häkki, jossa koira oli yöt sekä yksinollessa. Tämäkin esti tuhojen tekoa.
- 1 labbis
Aikuisena tuhoa jos se ei saa riittävästi liikuntaa ,tekemistä käy levottomaksi aikuisenakin.Vaatii vähintäänkin reipasta ulkoilutusta päivittäin eikä pelkkiä lyhyitä pissareissuja.Labbis on pentu monta vuotta ennen kuin alkaa kunnolla tasaantumaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686