3 päivää on nyt kestänyt mulla ihan kumma vaiva. Alapäätäni kirvelee lähes tauotta. Välissä kirvely on voimakkaampaa ja välissä se menee kokoajan pois, taikka on niin pientä etten edes huomaa sitä. Muita vaivoja on peräaukossa tuntuva lievä kutina aina sillon tällön. Kummatkin oireet alkoivat samaan aikaan, ja ne hiipivät kuin huomaamatta, en osaa sanoa milloin ne alkoivat.
Mutta sinä päivänä kun nämä oireet alkoivat, niin sitä edellisenä iltana olin yhdynnässä poikaystäväni kanssa. Käytämme kumia sillä aion välttää pillereitä niin pitkään kuin mahdollista. Yhtäkkiä kesken yhdynnän tuntui kuin häpyhuuleni olisi kääntynyt sisälleni tai jotain muuta yhtä kummallista, sen jälkeen sattui niin paljon etten voinut enää jatkaa. Mikähän sekin oli ja siitäkö nämä oireet johtuvat??
En oikein tiedä voisiko tämä olla virtatulehdus, se minulla oli viimeksi pikkutyttönä mutta eikös siinä ole kuumetta ja alavatsakipuja? Noh, niitä minulla ei ole.
Keksittekö yhtään mistä voisi olla kyse??
Ps. Maanantaina sitten arvauskeskukseen jossei oireet häviä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.