Tuhlaajanainen

Olen aina ollut varovainen ja säästäväinen rahan suhteen, mutta veljen kuoleman jälkeen rupesin antamaan arvoesineet ja korut lapsille ja lastenlapsille. Itse taas käytän säästöjäni kalliisiin hotelli öihin ja uusiin koruihin.
Täytin netissä elämäntapa kysellyn ja eliniäksi arvioitiin 95 vuotta. En missään tapauksessa haluaisi elää noin vanhaksi. Nyt jo kehossa on tarpeeksi rappeutumisen merkkejä joita on vaikea hyväksyä.

Onko kenelläkään muulla tälläisiä oireita vai olenko jo alkanut dementoitumisen?
10298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Enpä tiedä, ei vastaavaa en ole kokenut. Jospa nyt tajuttuasi veljesi kuoleman myötä omankin rajallisuutesi, ja hellität vihdoin säästäväisyydestä.D Suot itsellesi ylellisyyttä majoittessasi hotelliin..hmm:D, Ilahdutat lapsiasi

koruillasi, ja hankit itsellesi uusia piristäviä. Kyllä tuon voi ymmärtää, jos elät yksin. Siitä vain, jos saat siitä iloa, jota kaipaat. Ilmeisesti lapsillasi kuitenkin on taloudellisesti riittämiin?

Äänestä

Olen ollut ääretömän nuuka ja oli pakkokin kun makselin velkaa asunnoistani, mutta nyt vasta muutama vuosi sitten huomasin, kun mietin elämääni että minullahan on vain korkeintaan 10 v. elinaikaa, ja niin

minä löysäsin rahapussin nyörejä, ajattelin että pitää saada rahasta nauttia, niin kauan kun elämää on jäljellä, että tänne ne jää kuitenkin, ja minä olen ne koonnut, ja niin minä elän vähän löysäkätisemmin ja

olen tyytyväinen että ymmärsin vihdoinkin nauttia rahan saamasta ilosta.

Äänestä
  • hauska kuulla että sinäkin olet rentoutunut ja nautit siitä mitä rahalla voi saada.

    Nyt seuraavaksi alan katsella Hotelleja Tampereelta yöksi ja tutkia vähän kaupunkia koska en ole siellä koskaan käynyt muuta kuin vaihtanut junaa asemalla.

    Jos on terve ja olisi enemmän varoja niin kyllä tässä elämässä olisi mahdollista nauttia monista asioista, joita me tavalliset ihmiset emme koskaan pääse kokemaan.

    Äänestä

  • tuhlaajanainen kirjoitti:

    hauska kuulla että sinäkin olet rentoutunut ja nautit siitä mitä rahalla voi saada.

    Nyt seuraavaksi alan katsella Hotelleja Tampereelta yöksi ja tutkia vähän kaupunkia koska en ole siellä koskaan käynyt muuta kuin vaihtanut junaa asemalla.

    Jos on terve ja olisi enemmän varoja niin kyllä tässä elämässä olisi mahdollista nauttia monista asioista, joita me tavalliset ihmiset emme koskaan pääse kokemaan.

    tämä sinun kirjoituksesi,,,,,,mutta nautitaan vaan rahan saamasta ilosta, kukin omalla tavallaan. Oivalletaan se vanha sanonta,,,,, rahahan on vaihtoväline......

    Tampere on mukava kaupunki joten kannatta käydä tutustumassa.

    Äänestä

On samantapaisia ajatuksia.
Kun miesseura on jäänyt vuosikymmenten kuluessa taka-alalle, on tarkoitus ja pyrkimys korjata samalla sekin laiminlyönti. Sanotaanhan että yrittänyttä ei laiteta.

Äänestä
  • Onnea yritykselle!
    Kyllä löydät kun on tuollainen mieli.

    Äänestä

  • En ole tuhlannut enkä säästänyt, olen elänyt niin kuin olen parhaaksi nähnyt, pitkiä työrupeamia pitkillä päivillä ja sitten taas reissuun.
    Olen reissaillut kotimaassa ja vähän varmaan poikennut rajojen ulkopuolelle, kun matkaani tilasin en ikinä lähtenyt vain viikoksi, siinä ei ehdi ympäristöön tutustumaan eikä saa maasta mitään käsitystä.
    Levätäkin pitää reissuilla ja ladata akkuja monessa mielessä, sekä fyysinen että psyykkinen puoli on saatava tasaantumaan kiireestä ja stressistä.
    Mielestäni olen elänyt täysillä, ja siihen todellakin kuuluu yhtä ja toista, aikaisemminkin olen tuon maininnut ja kyselyitä tuli miten eletään täysillä, no elämällä täysillä.
    Nyt viimeistään on se ikä jos kunto riittää, 'hoivata' itseään niillä asioilla mitkä tuntuvat miellyttäviltä ja edesauttavat hyvää mieltä kaikella tavalla, jopa pelkkä uteliaisuus on hyvä siemen idätettäväksi, sitten vaan tuumasta toimeen.
    Itselläni voimat ovat paljon huvenneet sairauden iskettyä, silti vielä pieniä, päivän tai muutaman päivän trippejä kaupunkeihin, eikä ostosreissuja vaan nähtävyyksiä ja kokemuksia.

    Äänestä

  • *Kukkahame* kirjoitti:

    En ole tuhlannut enkä säästänyt, olen elänyt niin kuin olen parhaaksi nähnyt, pitkiä työrupeamia pitkillä päivillä ja sitten taas reissuun.
    Olen reissaillut kotimaassa ja vähän varmaan poikennut rajojen ulkopuolelle, kun matkaani tilasin en ikinä lähtenyt vain viikoksi, siinä ei ehdi ympäristöön tutustumaan eikä saa maasta mitään käsitystä.
    Levätäkin pitää reissuilla ja ladata akkuja monessa mielessä, sekä fyysinen että psyykkinen puoli on saatava tasaantumaan kiireestä ja stressistä.
    Mielestäni olen elänyt täysillä, ja siihen todellakin kuuluu yhtä ja toista, aikaisemminkin olen tuon maininnut ja kyselyitä tuli miten eletään täysillä, no elämällä täysillä.
    Nyt viimeistään on se ikä jos kunto riittää, 'hoivata' itseään niillä asioilla mitkä tuntuvat miellyttäviltä ja edesauttavat hyvää mieltä kaikella tavalla, jopa pelkkä uteliaisuus on hyvä siemen idätettäväksi, sitten vaan tuumasta toimeen.
    Itselläni voimat ovat paljon huvenneet sairauden iskettyä, silti vielä pieniä, päivän tai muutaman päivän trippejä kaupunkeihin, eikä ostosreissuja vaan nähtävyyksiä ja kokemuksia.

    Oletko Mari, se viehättävä nainen, Suomen Pankin jonossa lauantaina? Keskustelimme paljon Ranskasta, missä olimme asuneet. Pääsit Pankkiin ennen minua enkä nähnyt sinua sen jälkeen.
    Kerroit aikovasi mennä käymään Tampereella lähipäivinä ja olevasi yli 70 vuotta jota on vaikea uskoa.

    En löydä puhelinnumeroasi. Odotan ja toivon että soittaisit minulle. Meillä on niin paljon yhteistä ja vielä paljon puhuttavaa.

    Terveiset,

    Jorma T

    Äänestä

  • Suomen pankki kirjoitti:

    Onkohan Jorma T Länsiväylän lukijoita, siellä suunnalla sinä joskus aikaisemmin olet liikkunut..Treella!

    hyvä tätä ketjua on jatkaa tälläkin tavalla

    Äänestä

  • Kannattaa tosiaan yrittää, eihän siinä tässä vaiheessa enää paljoa menetäkään.
    Niin yritti meikäläinenkin eikä turhaan. Voittona oli ihana mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sekoava nainen kirjoitti:

Olen aina ollut varovainen ja säästäväinen rahan suhteen, mutta veljen kuoleman jälkeen rupesin antamaan arvoesineet ja korut lapsille ja lastenlapsille. Itse taas käytän säästöjäni kalliisiin hotelli öihin ja uusiin koruihin.
Täytin netissä elämäntapa kysellyn ja eliniäksi arvioitiin 95 vuotta. En missään tapauksessa haluaisi elää noin vanhaksi. Nyt jo kehossa on tarpeeksi rappeutumisen merkkejä joita on vaikea hyväksyä.

Onko kenelläkään muulla tälläisiä oireita vai olenko jo alkanut dementoitumisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu