Häntäkoukku!

Sanokaapas nyt viisaammat, mistä häntäkoukku eli häntäknikki tulee kissalle? kisullani on sellainen, mutta kun katsotaan sukupolvia hänestä kauemmas, niin yhdelläkään ei ole sellaista ollut! kissani on tosin kävelevä ihme, sillä emon synnytys oli todellakin erittäin hankala, eli voiko häntäkoukku tulla vaikeasta synnytyksestä? vai onko siinä kumminkin geenit myös aina osallisia? haittaako häntäknikki kissan elämää? koukkua ei muuten huomaa, muuta kuin kokeilemalla. se tuntuu aika hassulle, sillä en ole moiseen ennen törmännyt. muuten kissa on rakenteeltaan täysin normaali, sekä sydänäänet ovat normaaleja, ja hän on terve muutenkin :) ainoa "komea" lisä ulkomuotoon on tuo häntäkoukku.
54459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

voi tulla monellakin tapaa. Yksi on perinnöllinen vika (periytymismekanismi ei varmasti tiedossa), toinen on tapaturmainen mutka, kolmas on muu sairaus (tulehdus nikamassa esim.). Epäily on, että knikki periytyisi piilevänä, jolloin sen geenivirheen pitää tulla molemmilta vanhemmilta jotta se tulisi pennulla esille. Piilevänä se ikävä kyllä jatkaa kulkemista edelleen perimässä, mutta valikoiden se saadaan vähenemään.

Knikki ei haittaa kissaa itseään varsinkaan kun se usein on ihan hännän päässä eli viimeisissä nikamissa. Sellaisen kissan käyttämistä siitokseen tulisi välttää, ainakin niin ettei toisella osapuolella knikkiä olisi. Sellaisia yhdistelmiä myös joista knikkiä tulee, tulisi jatkossa välttää. Knikki kun pahimmillaan voi olla muuallakin selkärangassa, häntä kun on sen jatke.

Valikoivalla jalostuksella knikit on saatu vähennettyä mm. itämaisroduilta aika vähiin. Aikoinaan itämaisilla ja siamilaisilla oli paljonkin knikkejä. Onpa tarukin jossa jonkin prinsessan kissan häntä oli sormustelineenä (kun oli niin kippurassa). Tarut on taruja, mutta jotakin totta niidenkin siteenä aina on ;)

Äänestä
  • hah, hauska tuo sormustelineenä käyttö :D
    koukkukaveri käyttää tuota häntäänsä niin, että tiputtelee tahattomasti tavaroita esim. matalalta sohvapöydältä, kun koukku takertuu kaikkiin esineisiin kun hän kulkee häntä pystyssä :D
    hyvä ettei häntäknikistä tarvitse sitten kantaa huolta, kun ei kerran kissaa itseään vaivaa!
    Eli syiksi koukkuun voi siis ajatella, että se on joko periytynyt, taikka sitten tuosta hankalasta synnytyksestä tullut ja kolmannen, eli sairauden voi sulkea pois, sillä kissalla koukku on ollut pikkuisesta saakka ja kisu on täysin terve? :) emokissalla oli vaikea synnytys, niin tämä koukkuhäntä oli ainoa eloonjäänyt, muut pikkuiset syntyivät kuolleina, sillä synnytys käynnistyi ennenaikaisesti, kun kohtuun kuoli ihan tiineyden alkuaikoina yksi pennuista, ja alkoi tuottaa ongelmia jonkun verran ennen "laskettua aikaa". voisiko tämä olla todennäköisin syy knikille?
    onko muuten niin, että kun siitoskissana ei knikkihäntäistä tule käyttää, niin näyttelytkin olisivat poissuljettuja, jos olisi rotukissa? meidän kissa on kastroitu, mutta voiko hänen kanssaan käydä esim. kokemuksia keräämässä maatiaiskissoille tarkoitetuissa näyttelyissä, vai onkohan koukku esteenä? :)

    Äänestä

  • rullalle menee. kirjoitti:

    hah, hauska tuo sormustelineenä käyttö :D

    Kotikissanäyttelyihin voi osallistua häntämutkainen kissa. Rotukissanäyttelyihinkin voi osallistua, kun kissa on leikattu, vaikka sillä olisikin häntämutka. Lisätietoa kotikissanäyttelyistä löydät täältä:
    http://www.suvak.net/

    Mielestäni kannattaa kokeilla, kivaa toimintaa missä tapaa paljon kissaystäviä. kotikissanäyttelyt ovat leikkimielisiä tapahtumia. Tietenkin myös rotukissanäyttelyyn voitte osallistua. Kunhan kissa on leikattu, tunnistusmerkitty ja rokotettu sääntöjen mukaan.

    Äänestä

  • luulaa3 kirjoitti:

    ... ei häntämutka ole välttämättä siitoskäyttöä estävä. Pieni mutka on pienempi paha kuin esim. perinnöllinen sydänsairaus. koska siitoskissoja ei ole liikaa tarjolla, on joskus valittava pienempi paha. Jos kaikki häntämutkaiset yksilöt karsittaisiin siitoksesta moni rotu katoaisi kokonaan.

    On myös rotuja, joiden häntä on yhtä knikkiä, kuten vaikka japanin bobtail. http://www.kissaliitto.fi/jbt.php ja sinänsä mutkien ei ole todettu aiheuttavan ongelmia, vaikka jotkut epäilevät, että ne voisivat siirtyä myös selkärankaan. Eli niillä roduilla joilla häntä kuuluu olla suora tuo on lähinnä kauneusvirhe. Mutta siis estää näyttelyt vain leikkaamattomana.

    Kyllä tuo vaikea synnytys voi aiheuttaa knikin. Mutta yhtä todennäköistä on, että se on perinnöllinen ja vain hypännyt muutaman sukupolven yli, mikä on hyvin mahdollista kun tekijä on mahdollisesti resessiivinen.

    Jos olet kiinnostunut tuomaan kissaasi rotukissanäyttelyyn, niin linkki ohjeisiin unohtui, se löytyy täältä: http://www.kissaliitto.fi/showinfo.php

    Äänestä

  • luulaa3 kirjoitti:

    Kotikissanäyttelyihin voi osallistua häntämutkainen kissa. Rotukissanäyttelyihinkin voi osallistua, kun kissa on leikattu, vaikka sillä olisikin häntämutka. Lisätietoa kotikissanäyttelyistä löydät täältä:
    http://www.suvak.net/

    Mielestäni kannattaa kokeilla, kivaa toimintaa missä tapaa paljon kissaystäviä. kotikissanäyttelyt ovat leikkimielisiä tapahtumia. Tietenkin myös rotukissanäyttelyyn voitte osallistua. Kunhan kissa on leikattu, tunnistusmerkitty ja rokotettu sääntöjen mukaan.

    ettei häntäkoukku estä näyttelyihin osallistumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rullalle menee. kirjoitti:

Sanokaapas nyt viisaammat, mistä häntäkoukku eli häntäknikki tulee kissalle? kisullani on sellainen, mutta kun katsotaan sukupolvia hänestä kauemmas, niin yhdelläkään ei ole sellaista ollut! kissani on tosin kävelevä ihme, sillä emon synnytys oli todellakin erittäin hankala, eli voiko häntäkoukku tulla vaikeasta synnytyksestä? vai onko siinä kumminkin geenit myös aina osallisia? haittaako häntäknikki kissan elämää? koukkua ei muuten huomaa, muuta kuin kokeilemalla. se tuntuu aika hassulle, sillä en ole moiseen ennen törmännyt. muuten kissa on rakenteeltaan täysin normaali, sekä sydänäänet ovat normaaleja, ja hän on terve muutenkin :) ainoa "komea" lisä ulkomuotoon on tuo häntäkoukku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu