huolestuttavaa

Täällä ollaan kovasti huolestuneita, kun ok- miehet on hylänneet palstan. Ei enää kukaan puhu weberistä, monen auton tallista ja niistä kauniista vaimoista. Sivistyneistä lapsista ja arvokoiristakin olisi mukava kuulla jotakin. Ovatko sitten menneet katolle lumitöihin ja pudonneet alas. Nyt sitten maataan tk:ssa jalat ja pää paketissa. Joku tuhnu jotakin pientä vain yrittää saaada aikaiseksi palstalla. Ei, ei kuulu enää mitään nunnauuneistakaan. Onko puut loppunut vai piippu ja nunnis palanut loppuun. Xo: tkin varmaan kurlutettu loppuun ja eikä sorbustakaan ole.Olisi mukava kuulla paljonko on tänä vuonna tiliä tehty? Varmaan joutuvat heti sulkemaan koko palstan.
5171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nimittäin kulissit voi kaatua hetkessä,niin eipä sitä enään täällä paljon kirjoitella.

Toinen vaihto ehto on ovat selvinpäin, eivätkä kykene moiseen kuin viinahuurussa.

Tuttavalleni kävi ikävästi oli rivari 160m2 ja erillisrakennuksessa sauna osastot ja uimaaltaat.

Aikansa sitä kesti 1.5 vuotta ja velat niskassa.Ero tuli rivari myyntiin,ja elvistely loppui kun kanan lento.

Nukkui tänäänkin puolilta päivin.

Siinä kaikki muu unohtuu kun ongelmia kasaantuu riittävästi.


Itse kävinkin juuri saunomassa ja takkassa on tulet voiko olla vielä paremmin.

Äänestä

Todellisuudessa näitä niin sanottuja varakkaita ok-asujia ei palstalla ole kuin ykkös heppu.

He kätkeytyvät eri nimimerkin taakse ja muuttavat hiukan ulosantia.

tämä tulee mm:tietoon kun he eivät muista mitä ovat aikaisemmin kirjoitelleet.

Monikaan ei kykenisi edes kirjoittamaan kun joskus lukee kuinka viina virtaa heidän taloudessaan.

Riittää kun yks tai kaks heppua joutuu palstalta pois jonkun syyn tähden niin tässä on tulos palstalla ei näy montaakaan varakasta ok-asujaa.

Äänestä
  • Kuukausia sitten Lauri Peltonen käytti niin sanottua salanimeä Laupias.

    Omakotiparempiihminen on hyytynyt myös,johtuen työttömyydestä kaksivuotta tekee paljon psyykkeelle.
    Kun velat painaa. Thaikku vaimo aromiterapian yrityksen kanssa voi olla jo menneen talven lumia.

    Sitten nämä etä työmiehet jos nyt voi käyttää sanontaa työmiehet.Voi olla myös hiljaista tuolla rintamalla velkaa on 200000e kahta puolta kirjoittamansa mukaan.

    Siinä mieli masentuu helposti kun elämä ei olekkaan niin auvoista vepereitten kanssa kun on joskus loisto aikana saattanut olla.

    Äänestä

  • niin mutta teitä kateellisia vuokralurkkeja täällä kyllä riittää. terveisin mies joka omistaa kahdeksan putkirempattua vuokrayksitötä, omana asuntona kolmion eirasta ja kolmio keskisuuresta suomalaisesta kaupungista plus vielä helvetin komee huvilan merenrannalta.

    parin vuoden päästä ollaan muuten velattomia. sitten hankitaan vuokratuotolla thaimaasta komea kämppä noin eläkepäivien huvitukseksi. toiset kun ovat ymmärtäneet ostaa ajoissa ja ovat muutenkin huolehtineet asiansa kuntoon. ei kai siellä vuokraluukussa ruvennut vituttamaan?

    Äänestä

  • sijoittaja. kirjoitti:

    niin mutta teitä kateellisia vuokralurkkeja täällä kyllä riittää. terveisin mies joka omistaa kahdeksan putkirempattua vuokrayksitötä, omana asuntona kolmion eirasta ja kolmio keskisuuresta suomalaisesta kaupungista plus vielä helvetin komee huvilan merenrannalta.

    parin vuoden päästä ollaan muuten velattomia. sitten hankitaan vuokratuotolla thaimaasta komea kämppä noin eläkepäivien huvitukseksi. toiset kun ovat ymmärtäneet ostaa ajoissa ja ovat muutenkin huolehtineet asiansa kuntoon. ei kai siellä vuokraluukussa ruvennut vituttamaan?

    Olet toki ollut aikaisemminkin palstalla eikä tämä koskenut sinua.

    Poikkeuksiakin on ja olet onnistunut siitä olen iloinen en katkera.

    Itse olen seurannut jonkin aikaa thaimaan hintoja ne on nousussa ja nousseet jo.

    Mutta sijoittaja varmasti tiedät mitä tulet ostamaan ja maksanmaan sehän on melkoinen taitolaji jota kaikki eivät omaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muatalon ukko kirjoitti:

Täällä ollaan kovasti huolestuneita, kun ok- miehet on hylänneet palstan. Ei enää kukaan puhu weberistä, monen auton tallista ja niistä kauniista vaimoista. Sivistyneistä lapsista ja arvokoiristakin olisi mukava kuulla jotakin. Ovatko sitten menneet katolle lumitöihin ja pudonneet alas. Nyt sitten maataan tk:ssa jalat ja pää paketissa. Joku tuhnu jotakin pientä vain yrittää saaada aikaiseksi palstalla. Ei, ei kuulu enää mitään nunnauuneistakaan. Onko puut loppunut vai piippu ja nunnis palanut loppuun. Xo: tkin varmaan kurlutettu loppuun ja eikä sorbustakaan ole.Olisi mukava kuulla paljonko on tänä vuonna tiliä tehty? Varmaan joutuvat heti sulkemaan koko palstan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu