Onko ihan ok yhdistelmä? Viime aikoina on tullut tällaisia yhdistelmiä jonkin verran vastaan. Itse olen käsittänyt, että vedonestovaljaita voisi käyttää vain normaalin hihnan kanssa.
Fleksi+vedonestovaljaat
mitä mieltä olette
7586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ole ok.edes yksittäin käytettyinä. Todellinen "ruokiongelmaa" yhdistelmä. Miksiköhän ihmiset jaksavat kikkailla koiriensa kanssa päivästä toiseen tuon vetämisen ja muun siihen liittyvän "bonuksen" kanssa, kun asiat olisi ratkottavissa paljon helpomminkin -Koulutaamalla.
Fleksi on yhtäkun paras tapa opettaa koira vetämään. Fleksit pitäis lailla kieltää tai sen käytöstä pitäis saada ainakin yhdyskuntapalvelua. Ja varsinkin jos koira jo ennestään vetää (vedonastovaljaiden käyttöön oton syy) on toi yhdistelmä naurettava!
En tuollaista yhdistelmää kyllä suosittele. Vedonestovaljaat / kuonopannat ovat mielestäni käyttökelpoisia silloin kun kyseessä on jollain tavoin liikuntarajoitteinen tai vanhempi ihminen vaikkapa isokokoisen nuoremman koiran kanssa. Normaaleissa sielun ja ruumiin voimissa olevat aikuiset ihmiset eivät niitä tarvitse, vaan vetäminen voidaan poistaa kouluttamalla.
Siinä olen kyllä täysin yhtä mieltä "huolestuneen äidin" kanssa, että yhdyskuntapalvelua voisi fleksin käytöstä määrätä. Vaikkapa koirankakkojen keräämistä teiden varsilta :)
Fleksin päässä yleensä tai ainakin ihan liian usein juoksee "lenkki-terroristi" ja perässä raahautuu koiranomistaja joka ei todennäköisesti ymmärrä juurikaan mistään mitään mikä tulee koiriin ja toisten koirien ohitukseen.
Tänäänkin jouduin sen itse taas vaihteeksi toteemaan. Mulla siis on itelläni pari vuotias uros joka on yli-innokas muita koiria kohtaan ja tätä nyt ollaan koko koiran meillä oloaikana kitkeä pois, koira siis ollu meillä vajaan kuukauden.
Nyt kun ohitukset on ruennu sujumaan vähän sinne päin ilman mitään hillitöntä riekkumista hihnassa niin eiköhän vastaan kävele setä kahen pikkukoiran kanssa fleksit pitkänä. Sain omaan koiraani kontaktin ja päätin jatkaa eteenpäin koska uskoin setä-ihmisen kelaavan koiransa luokseen, no mut näin ei kuitenkaan käynyt vaan nää koirat rupes hulluna rähisemään niitten narujen päässä. Samalla katos kontakti omaan koiraan jollon käännyttin pikasesti takaspäin ja kun koirani rentoutu, lähettiin takas sinne minne oltiin menossa, tää toistettiin kolme kertaa. Ukko oli saanu kelattua omat pikku vuffensa n. 1-2 metrin päähän itestään ja viisaana miehenä oli jopa pysähtyny keskelle tietä hymyilemään ja ihmettelemään varmaan meidän touhua. Ois ollu ehkä oleellisempaa sille miehelle pohtia sitä omaa käytöstä ja sitä miten antaa omien koiriensa käyttäytyä. Sit ihan ystävälliseen sävyyn pyysin miestä siirtymään mielellään kävelytien vasempaan laitaan koska meillä on ohittamiset vielä koulutuksen alla, niin tähän mies naurahtaen tokaisi että miksi kuljen koiran kanssa mille en pärjää. Kyllä ois tehny mieli avata sananen loota ja annattaa sille setälle pikkusen tosiasioita mut sain onneks hillittyä itteni.
Otin kauempaa itelleni kiintopisteen jota kohdin sit lähin määrätietosesti kävelemään oma koira vierelläni ja niin siinä samassa molemmat pikku koirat hyppäs narujensa päähän taka jaloilla seisten rahisemään josta sit oma koirani provosoitu ja rupes louskuttamaan leukojaan ja pari loikkaakin pääs tekemään. Mä vaan kävelin eteenpäin jollon ukko huus et "Piikille tollanen hullu hurtta joutas". Voi ristus et mun sisällä kiehu!!
Joo onhan koirani ehkä isompi (sekarotuinen, rotikka-bokseri) kun tän miehen koirat, mut mä sentään koitan tehdä asoitten eteen jotain muuta kun juoksutan koiraani fleksin päässä rähisemässä muille koirille. Tässä on yks pätevä syy siihen miks fleksin (useimmat, ei kaikki) käyttäjät pitäs tuomita yhdyskuntapalveluun ja vaikka niitä koiran kakkoja keräämään. Ja tää tän päivänen ei ollu ensimmäinen laatuaan vaan täällä meilläpäin se tuntuu olevan suht suosittu käytäntö, ikävää niiden kannalta jotka minun lisäkseni kamppailee ohitustilanteiden kanssa.
Ikäviä tapauksia, mutta valitettavan yleisiä. Tsemppiä kuitenkin kouluttamiseen, sillä se on ainoa tapa muuttaa tilanne - vastaantulevia känkkäränkkiä ei muuta millään.
Kyllä on järjenjättiläinen henkilö joka näitä vempaimia yhdessä käyttää!
Ensinnäkin koira opetetaan vetämään näillä flexi taluttimilla (pitäisi lailla kieltää ,myynti) sitten harmitellaan kun koira vetää. On melkoinen ristiriita jos tätä flexi ja vedon esto vempaimia käytetään yhdessä. Ei järjen häivääkään!
Ei todellakaan hyvä yhdistelmä niin kuin jo mainittu. Kaveri toi koiransa hoitoon ja kappas..ainoot mitä oli mukana niin flexi ja vedonestovaljaat. Vielä ton yhdistelmän jälkeen ihmettelee miten ei saa koiraa kuriin lenkillä. Hävetti kulkee tuon yhdistelmän kanssa kyllä kaupungissa lenkillä. MUTTA.. Naapurilta sain kunnon remmin lainaan ja yllätyin suuresti sitä, että normi remmillä oli kuitenki huomattavasti vaikeampi hallita koiraa kuin flexillä. (Älkää käsittäkö väärin en todellakaan silti suosittele flexiä KENELLEKÄÄN) Kyseessä 30kg koira ja ite oon alle 50kg.. Aiemmin syksyllä sain kyllä koiran hallintaan, mutta talvella kun joka paikka jäässä tilanne ei ollutkaan kauhean helppo :) Sai ainakin naapurit viihdettä kerrakseen kun tulin koiran perässä aikamoisella vauhdilla jäistä mäkeä alas..
Ja nuo pikkukoirien omistajat!! Varsinkin hieman iäkkäämmät, voi luoja! Toisen kaverin koira oli mulla hoidossa ja oltiin lenkillä hieman opettelemassa käytöstapoja, kunnes..vanhempi rouvas henkilö tulee vastaan pienen Fifinsä(flexissä) kanssa (mulla koira mahdollisimman lähellä itseäni) ja koira saa vapaasti tulla meitä kohti. Siinä meinas hermo mennä ku yritetään opetella ohittamista ilman riekkumistä nii ei.. "Voi ku on kaunis koira. Me tullaan "Fifin" kanssa vähän moikkaamaan" Siinä vaiheessa olis tehny mieli vaan kiljua että "Vie se Fifis mahdollisimman kauas ennenku siitä tulee tumput"
Sitten nostetaan show pystyyn ku "isot koirat on vaarallisia ja ne hyökkii viattomien pikkukoirien kimppuun" JEP!