2-vuotias koiramme sai syksyllä kaverikseen samanrotuisen pennun. Seurakoiria (cotton de tulear) molemmat. Koirat tulevat hyvin toimeen, leikkivät paljon keskenään ja vanhempi koira "voittaa" leikit kuten kuuluukin. Ongelmaksi kuitenkin on tullut se, että tämä vanhempi koiramme on täysin muuttunut uuden koiran tultua taloon. Ennen niin leikkisä ja iloinen pentu on nykyään vaisun oloinen... Uusi pentu tuntuu vievän häneltä tilaa. Pentu myös söisi vanhemman koiran ruuat (ja vanhempi koira vaan perääntyisi) ellemme estäisi. Mistäköhän tässä voisi oll kyse? Olen ollut pitkään vanhemmasta koirasta huolissani ja haluan entisen iloisen koirani takaisin! Mitä voin tehdä? Miten teidän koiranne ovat suhtautuneet uuteen tulokkaaseen?
Koiramme sai kaverikseen samanrotuisen pennun. Ongelma!
Huolestunut omistaja
7329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä on koirilla, kaksi urosta, ikäeroa runsaat kaksi vuotta. Vanhempi oli siis nuori aikuinen uuden pennun tullessa, vielä leikkisä ja aika hölmöläinen temppuineen. Mutta kun pentu tuli taloon, muuttui vanhempi koira kuin yhdessä yössä rauhalliseksi aikuiseksi. En sanoisi sen muuttuneen vaisuksi, vaan näytti enemmän "vastuulliselta", jos koirasta voi niin sanoa. Se vahti pennun tekemisiä arvovaltaisen tyynesti, mutta myös leikki ja touhuili sen kanssa, kuitenkin aina aikuisen roolin säilyttäen.
Annoimme vanhemmalle koiralle kuitenkin aikaa myös ilman pentua. Sen kanssa harrastettiin ja lenkkeiltiin pitkiä lenkkejä, pennun ollessa omia koulutus- ja pikkulenkkejään jonkun toisen perheenjäsenen kanssa. Myös kotona aina huomioimme vanhemman koiran ensin kaikessa, tarkoituksena pitää sen paikka entisellään, ettei se olisi tuntenut itseään syrjäytetyksi.
Koirat ovat koko ajan tulleet hyvin toimeen keskenään. Nyt 5-ja 3-vuotiaat pojat ovat ottaneet yhteet kaksi kertaa, kun olivat 1- ja 3-v. Nuorempi silloin alkoi haastaa vanhemman koiran auktoriteettia ja hävisi molemmilla kerroilla. Nyt kuitenkin sanoisin osapuolten vaihtuneen, nuorempi vaikuttaa saavan aina kaiken periksi vanhemmalta. Se on aivan hupakko vielä, eikä tunnu lainkaan aikuistuvan. Heh, pitäisiköhän ottaa vielä uusi pentu, jospa tuo nuorempikin siitä havahtuisi aikuisuuteen? No, ei nyt sentään.
Auttaisikohan teillä myös se, että antaisitte vanhemmalle koiralle kahden keskistä aikaa ilman pentua?
ollut tuollaista käytöstä, että vanhempi 5v. ei ole enää leikkinyt sisällä pennun tulon jälkeen. Ei suostu leikkimään kun pentu on samassa tilassa kun pentu pöllii kaikki lelut. Mielestäni on vaan hyvä, että vanhempi välttää konfliktitilanteita ja opettaa pennulle kärsivällisyyttä ja esineiden jakamista sulassa sovussa. Yritän huomioida vanhempaa riittävästi kun se on tosi kiltti ja huomaamaton. Vanhempi koira osoittaa asemaansa pennulle enimmäkseen huomioimattomuudella.
se menetä uskoaan asemaansa. Sitä myös huomioitava kaikessa aina ensin. Pentu on KARJAISTAVA pois vanhemman kupilta. Sinne EI mennä. Koiralle kuulluu ruokarauha, jos siitä on epäselvyyttä, niin tappeluita on edessä ihan varmasti. Karjaisette niin reilusti, että epntu tajuaa. Jos ei siihen pysty, niin ruokitte eri huoneissa. Tai sitten seisott loppuelämänne vieresä vahtimassa.
Koiralla ei ole huono kuulo. Karjuminen on täysin turhaa lähes aina. Karjujan on syytä mennä peilin eteen, silloin on jäänyt jotain todella olennaista opettamatta. Eli unohda tuo yllämainittu metodi, matala murahduskin ajaa saman asian, ihan mikä vaan, jonka merkityksen pentu oikeasti ymmärtää. Yleensä se tarkoittaa sitä ei-kieltoa, jonka tarkoitus on saada toiminta pysähtymään.
Ei meillä ole ikinä toisten kupeille menty, eikä vanhemmille älyttömästi kukkoiltu. Vanhempien koirien on annettu myöskin melko vapaasti ihan itse ojentaa pentua, se kun menee tehokkaimmin perillekkin (ja ei, en tarkoita puremista ja tappelua, vaan kaikkea sitä koiran kieltä, joka edeltää sitä vaihetta). Ihminen vain helposti mutkistaa ja pahentaa asioita liiallisella puuttumisella, koirat ovat koiria, ja ihminen on ihminen. Emme todellakaan elä samanlaista elämää, ja ajattele asioita samoin :)
Mutta mitä tulee alkuperäiseen "ongelmaan", niin onkohan kyseessä oikeasti ongelma. Jospa se on vaan ikääntyessään rauhoittunut, ja osoittaa vaan omaa arvovaltaansa. Jos koira taas on selvästi sairas, tai ei innostu leikkimään edes silloin, kun se nuorempi koira ei ole lähimaillakaan, niin sitten kannattaisi pohtia asiaa uudestaan. Sisätilathan eivät ole edes se energianpurkupaikka, jossa olisi tarkoituskaan kovin riehakkaasti leikkiä :)
tämän kirjoituksen kirjoittaja. Vaikka karjumisen voi kyllä jättää pois voihan tuon muutenkin opettaa pennulle että tärkeysjärjestyksessä vanhempi koira tulee aina edellä.
Masentunut se varmasti onkin jos pentu saa sitä aikaisempaa koiraa pomotella. Pelkät silmäykset ja eleet riittää siihen että se toinen alistuu mutta opettakaa pennulle että se oppii arvostamaan ensin ollutta koiraa.
Neuvoja tähän kaikkeen on netti täynnä.
Tai katsokaa niitä koirakuiskaaja tai vastaavia jos niitä netistä löytyisi televisio kanavien nettisivustoilla.
Meilläkin on kaksi cotonia ja olemme huomanneet myös tuon että nuoremman koiran tultua taloon vanhempi vähän väistyi. Mutta koirien maailmassa tuo on normaalia että pentua vähän väistellään. Laumakäytöksessä pentu on se jota nartut vartioi ja niiden lähelle ei mennä, nuoressa tulokkaassa lienee vielä sellaisia hajuja mitkä käskee pysymään vähän kauempana vaikka sitten välillä leikitäänkin ja näytellään kuka on iso. Olen huomannut tämän saman myös kun taloon tuli uusi vauva. Koira väistää vauvaakin muutaman kuukauden ja etenkin äitiä...sen vauvan emoa, eli minua, joka ennen olin se suosikkinarttu, johtaja koko laumassa. Muutaman kuukauden päästä on koira alkanut lähestyä taas vanhaan tuttuun tapaansa ja pelko vauvaa kohtaan on kadonnut sitä mukaa kun vauva on kasvanut. Narttumme ei ole niin vakavasti ottanut vauvaa, mutta urokselle on ollut nämä "laumakäytösasiat" hyvin tarkkoja.
karjua kun vanhempi koira ottaa sen heti itseensä. Vanhempi koira on ollut tosi herkkä karjumiselle pennusta asti. Silloin tein sen virheen, että karjuin sille vahingossa kun kaatoi mun kahvit. Koira parka ei sitten enää uskaltanut katsoa silmiin ja kulki vaan seinien viertä. Siinä sitten kului nameja, että sain sen luottamuksen takas sen jälkeen. Jos komennan pentua vanhempi tulee rauhoittavin signaalein tyynnyttelemään minua ja pakkohan sitten on rauhoittua ettei koiran usko mene muhun. Vanhempi kyllä leikkii pennun kanssa, mutta on muutenkin rauhoittunut iän myötä ja antaa pennun olla pentu. Itse en puutu koirien väleihin kunhan eivät tappele kun ihminen vaan sekoittaa koko homman.