Hilseily

Kissani hilseilee aivan tajuttomasti, mitä tehdä? Olen yrittänyt suihkuttaa Viacutania ruokaan, mutta tuloksetta. Edes neidin lempiherkku kala ei suihkutettuna kelpaa.
Kissaa ilmeisestikin myös kutittaa ja kun olen koittanut vähän rapsutella hilseilypaikoista, se on ollut tyytyväinen, mutta nykyään aristaa jo koskettelua selän takaosaan, jossa pahimmat ongelmat ovat.
Katista lähtee myös karvaa suhteellisen paljon, mutta ei laikkuina. Ajattelin madottaa toistamiseen (sisäkissa, viimeksi madotettu 6kk sitten), mutta olisiko muita syitä näihin ongelmiin? Pirskattiakin olen kokeillut ruokaan murskata, mutta katti jättää lautaselle.
1211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun hilseily on noin pahana, että kissa jo aristaa, kannattaa viedä lääkäriin. Hilseilyynkin on olemassa lääkekuureja. Sen jälkeen on helpompaa hoitaa ja ehkäistä vaivaa jatkossa. Kai se on yksilöllistä tuo hilseen muodostuminen kissoilla niinkuin ihmisilläkin. Muuta syytä en tiedä kun ehkä kuiva huoneilma. Meidän mirrillä on myös taipumusta, mutta tällä hetkellä vaivaa ei onneksi ole. Lääkäri osaa varmaan kertoa syystäkin enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nita kirjoitti:

Kissani hilseilee aivan tajuttomasti, mitä tehdä? Olen yrittänyt suihkuttaa Viacutania ruokaan, mutta tuloksetta. Edes neidin lempiherkku kala ei suihkutettuna kelpaa.
Kissaa ilmeisestikin myös kutittaa ja kun olen koittanut vähän rapsutella hilseilypaikoista, se on ollut tyytyväinen, mutta nykyään aristaa jo koskettelua selän takaosaan, jossa pahimmat ongelmat ovat.
Katista lähtee myös karvaa suhteellisen paljon, mutta ei laikkuina. Ajattelin madottaa toistamiseen (sisäkissa, viimeksi madotettu 6kk sitten), mutta olisiko muita syitä näihin ongelmiin? Pirskattiakin olen kokeillut ruokaan murskata, mutta katti jättää lautaselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu