otteita Windows-johtaja Jim Allchin

koko Windows kehitys oli kaatua ''spagettikoodiin''

Windows-versiot ovat nyt sitten virallisesti ''rikki''.

uusi Windows-versio oli tullut niin monimutkaiseksi, ettei sitä olisi koskaan saatu toimimaan kunnolla. Virheitä olisi yksinkertaisesti jäänyt liikaa.

suunnitellut ominaisuudet tullaan lisäämään siihen vasta julkistuksen jälkeen.

paljastukset ovat herättäneet internetissä vilkkaan keskustelun. Microsoftia on arvosteltu vuosia ohjelmoinnin huonosta tasosta, mikä näkyy käyttöjärjestelmästä löytyneistä sadoista turva-aukoista ja kymmenistä tuhansista muista virheistä.

Windowsin ohjelmointitapa on todellakin ollut huono ja virheitä tuottava.
10261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Siinä kävi niin, että ne ei saaneet Windows Vistaa toimimaan joten aloittivat kiireessä tekemään koko paskaa uusiksi. Siinä sitten kävi niin, että luvatuista ominaisuuksista toteutui ehkä 1/10:stä ja lopputulos oli melkein XP:n tasoa. 7:n kanssa tuli kiire saada uutta markkinoille joten 10v aikana Windows ei ole paljoa kehittynyt. Windows XP kun oli lähes samanlainen Windows 2000:n kanssa.

Microsoftilla kyllä saavat hyvälaatuista koodia aikaiseksi mutta totuus on se, että Microsoftin ohjelmoija saa aikaiseksi vain 1000 riviä koodia vuodessa kun kaikki aika menee palavereissä lässyttämisessä. Tuon verran saattaa tulla koodia päivässäkin muilla firmoilla.

Äänestä
  • Oman käsitykseni mukaan microsoftilla kehitetään paljon tiimeissä noita hommia joten ilmeisesti noita pakko-lässytyksiä on pidettävä paljon että tiimien tulokset, ne ilmeisen vähäisetkin, saadaan kudottua yhdeksi suhtkoht toimivaksi kokonaisuudeksi. Vai miten tuo nyt on, mistä ne oikein palaveeraavat?

    Äänestä

  • johtuu? Tuliko kilpailupaineita pitkästä aikaa Applen taholta?
    Paljonkohan Win seiskassa on vielä Vistaa jäljellä? Onko seuraava Windows lähes puhtaalta pöydältä tehty? Mihin katosi MinWin?

    Äänestä

  • Ballmer-ylifani kirjoitti:

    johtuu? Tuliko kilpailupaineita pitkästä aikaa Applen taholta?
    Paljonkohan Win seiskassa on vielä Vistaa jäljellä? Onko seuraava Windows lähes puhtaalta pöydältä tehty? Mihin katosi MinWin?

    Siitä tuli kai niin pieni ja kevyt että se lensi cpu:n tuulettimen mukana jonnekin mistä sitä ei ole vieläkään löydetty?

    Äänestä

  • Ballmer-ylifani kirjoitti:

    johtuu? Tuliko kilpailupaineita pitkästä aikaa Applen taholta?
    Paljonkohan Win seiskassa on vielä Vistaa jäljellä? Onko seuraava Windows lähes puhtaalta pöydältä tehty? Mihin katosi MinWin?

    No se kiire tuli siitä, että on vaikeampi muuttaa Windowsia kun kaikki ohjelmat ja laitteet tehtiin naimisiin saman version kanssa ja juntit tottui liikaa Windows XP:n karmeaan käyttöliittymään. Sitten tuli sitä ilmiötä, että juntit kuvittelee Windows Vistassa tai missä tahansa olevan jotain vikaa jos täysin samat asiat eivät toimi kui Windows XP:ssä vaikka ei edes tarvitse toimia. Tietysti ne ohjelmat ja laitteet tehdään uusiksi.

    Ja siinä sitten on se toinen syy, kun Microsoftin pitkän tähtäimen suunitelmissa .NET alusta näyttelee keskeistä osaa ja se on uudemmissa Windowseissa valmiina joten siten saadaan paremmin levitettyä käyttöön. Samoin DRM rajoitteita, joissa on ihan oikea syy kilpailla Applea vastaan että voidaan tarjota jakelukanavia leffoille, musiikille yms.

    Windows 7 on melkein samanlainen kuin Windows Vista, ja Windows Vista taas on oleellisesti Windows XP missä on isoja arkkitehtuurimuutoksia (jonka takia vanhat ohjelmat ja laitteet olivat usein rikki). Windows 7:ssa taas siirrytään 64-bittisyyteen fiksujen ihmisten osalta, koska tämän normiversioilla mennään 6-9v eteenpäin ja muistia riittää sitten myös virtualisoidun Windows XP:n ajamiseen.

    Windows 8:ssa taas on jälleen edessä isoja arkkitehtuurimuutoksia ja tämä on ensimmäinen Windows jonka joistakin versoista pudotetaan kokonaan tuki Windowsohjelmille (Win32). Tabletti ja varmaan miniläppäriversiokin on yhteensopiva ainoastaan .NET ohjelmien kanssa. Windows 9 jatkaa varmaan samallla linjalla mutta Windows 10:ssä ei sitten odotettavasti toimi enää mikään Windows ohjelma ja olisi ns. puhtaalta pöydältä tehty. Tosin se tekeminen aloitettiin nykyhetkestä jotain 12v takaperin ja kaikki on rakenettu .NET tekniikalla, että tekeminen on aloitettu jo.

    MinWin on osana Windows 7:aa. Oleellisesti taitaa näkyä niin, että Internet Explorerin taitaa saada jo pois.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Toisin sanoen, lähes joka julkaisussa Windows Vistasta lähtien vanhat paskaohjelmat ja laitteet lakkaavat toimimasta enemmän tai vähemmän, joten jos Windowsia tekee mieli käyttää niin ei kannata ostaa mitään Home Premiumeja että ei tarvitse kaikkea ostaa uusiksi noin 3v välein.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Oman käsitykseni mukaan microsoftilla kehitetään paljon tiimeissä noita hommia joten ilmeisesti noita pakko-lässytyksiä on pidettävä paljon että tiimien tulokset, ne ilmeisen vähäisetkin, saadaan kudottua yhdeksi suhtkoht toimivaksi kokonaisuudeksi. Vai miten tuo nyt on, mistä ne oikein palaveeraavat?

    Ennemminkin niin, että Microsoft on melkein kuin useampi firma jossa on erikseen käyttöjärjestelmä- ja alusta yksikkö, sovelluskehitysvälineet, toimistosovellusyksikkö ja sekä konsoli ja peliyksikkö. Näiden välillä kommunikointi on völillä sellaista, että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee ja tunnetusti Windows porukka kilpaili officeporukan kanssa siitä mitä ominaisuuksia saa laittaa Wordpadiin.

    Tämän sitten kruunaa valtava byrokraattisuus, että on eri tasoilla hierarkiassa johtajia ja kesken kaiken käyttöliittymäexpertti jostain toisesta osastolta käy sanomassa että "joo et tee näin vaan näin" ja siitä pidetään palaverejä kuukauden päivät. Yksinkertaisesti liian monta kokkia säätämässä samaa soppaa.

    Jonkinlainen vastakohta olisi Debianin kehitys jossa Debianin oma organisaatio tarjoaa infran järjestelmän osien paketoinnille. Jokaisen softan kehittäjäporukka/organisaatio tekee itsenäisesti softansa joka paketoidaan siihen, mutta Debianissa sitten on ohjeistus mitä kelpuutetaan ja kiristävät tasaisesti vaatimuksia ja Debianin organisaatiossa on sitten tietoturvaryhmä ja sekä porukkaa päättämässä vaatimuksista, ja joitakin vaatimuksia korjataan softiin ja palautetaan korjaukset alkuperäisille kehittäjille.

    Lisää ohjeistusta on toki tarjonnut FSF joka on rahoittanut Debiania ja eri standardointiorganisaatiot ovat yleisesti juurikin sitä ohjeistusta varten olemassa.

    Toisin sanoen, softat tulee milloin mistäkin mutta sitten on organisaatio joka yhtenäistää asioita julkaisuissa samalla kun uudistavat. Tuottavuus on merkittävästi parempi, itseasiassa niin paljon, että Debianissa on valtavasti enemmän ominaisuuksia kuin Windowsissa mutta ei silti maksa mitään kun kulut jäävät niin vähäisiksi.

    Äänestä

wind-tiedottaja luuraavat?

Äänestä
  • Jallukin luuraa ............

    Äänestä

  • Luuraaja ei Jallu kirjoitti:

    Jallukin luuraa ............

    Yhden kerran näin Jallun luuraavan mutta peijakas vaihtaa sivua aina vaan vaika tuli nähdyks, mistähän moinen? Kerääkö se rahastoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

haastattelusta kirjoitti:

koko Windows kehitys oli kaatua ''spagettikoodiin''

Windows-versiot ovat nyt sitten virallisesti ''rikki''.

uusi Windows-versio oli tullut niin monimutkaiseksi, ettei sitä olisi koskaan saatu toimimaan kunnolla. Virheitä olisi yksinkertaisesti jäänyt liikaa.

suunnitellut ominaisuudet tullaan lisäämään siihen vasta julkistuksen jälkeen.

paljastukset ovat herättäneet internetissä vilkkaan keskustelun. Microsoftia on arvosteltu vuosia ohjelmoinnin huonosta tasosta, mikä näkyy käyttöjärjestelmästä löytyneistä sadoista turva-aukoista ja kymmenistä tuhansista muista virheistä.

Windowsin ohjelmointitapa on todellakin ollut huono ja virheitä tuottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu