Suunnitelmissa kahden viikon Kusadasin matka. Nyt kaipaisimme paikalla jo käyneiden kokemuksia kaupungista sekä retkistä Samos/Izmir. Toinen vaihtoehto olisi Rethymnon - vaikea valinta! Jos sattuisi löytymään molemmissa käyneitä, kummasta piditte enemmän?
Kusadasi
Pine70
61115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
minkä minää osaan antaa ,on että tee ainakin yksi kokopv retki siten että otatte porukalla taksin.
kokopv n. 200-250 ltr (120€)
Sitten ! Zirenceen,neitsyt marian talolle,epehsos jne ...mitä ikinä keksitte !koko lähialue kannattaa kiertää !
lisäksi tulee pääsyliput ko kohteisiin.
isoja risteilyaluksia, mikä tuo lisäväriä kaupungin elämään. Vilkkainta on kaupungin keskustassa vanhan kaupungin kapeilla kujilla ja välittömässä lähiympäristössä. Efesos ja muita nähtävyyksiä kannattaa jo kahden viikon reissulla koluta - itse mm. kävimme Efesoksessa bussilla, kun meitä oli vain kaksi matkalaista. Samoksen kaupunki oli hieman uinuvan oloinen, mutta ehdottomasti päiväretken arvoinen - kannattaa kuitenkin muistaa samoslaisten siesta-aika. Turkkilaisethan eivät yleensä siestaa vietä. Izmirissä kävimme bussilla - edullista. Suurkaupunki, jossa päivä hupenee nopeasti - kannattaa etukäteen hieman suunnitella mitä Izmirissä aikoo tehdä. Kusadasin kaupungin uimaranta (leidien ranta) ei ole Alanyan veroinen, mutta joka tapauksessa kelvollinen. Kreetalla olemme takavuosina muutamia kertoja lomailleet, mutta ei Rethymnonissa. Nykyään olemme aika lailla Turkkiin päin kallellaan (parikymmentä reissua viime vuosina): Istanbul, Alanya, Antalya, Kemer, Kusadasi, Bodrum, Marmaris, Side, Incekum... Tässäpä Sinulle pähkinää purtavaksi. Joka tapauksessa rattoisaa loman odotusta.
Hei voisitko kertoa hieman Bodrumista. Olen ensi kesänä luultavasti sinnepäin menossa kahdeksi viikoksi. Olen aikasemmin ollut lomalla Marmariksessa ja Kusadasissa, eli miten Bodrum eroaa näistä kahdesta? Olen kuullut, että Bodrum olis rikkaiden paikka. Pitääkö paikkansa? Osaatko kertoa, mikä on hintataso verrattuna Marmarikseen ja Kusadasiin? Omasta mielestäni Kusadasi oli noista kahdesta halvempi.
kuin Marmaris ja Kusadasi. Rakennustoimintaa oli melkoisen paljon nelisen vuotta sitten, joten ilme on varmaan muuttunut noista päivistä. Marmariksessa kaupungin ranta paras, sitten Kusadasissa ja Bodrum hännänhuippuna - toki Bodrumistakin hyviä rantoja löytyy, pitää mennä esim. dolmuksilla. Sanonta Bodrumista rikkaiden paikkana - ei pistänyt mitenkään silmään. Hinnoissa ei merkittäviä eroja. Satuimme Bodrumiin toukokuussa, jolloin mm. rantakadun ravintoloissa oli tarjoushinnat, sesonki odotti vielä itseään. Turistit tuolloin pääasiassa brittejä. Saattaisin lähteä uudelleenkin, hyvä käsitys ja muistot jäi. Ensin mennään kuitenkin toukokuussa Kirsishiin Kemerin viereen omatoimimatkalle Nazarinkin käyttämään hotelliin. Se vielä, että Bodrumin linna on varsin hyväkuntoinen - aika usein näkee pelkkiä kivikasoja. Aurinkoista kevättalvea!
Ja kumpikin ihan ok. Jos pelkkiä aikuisia matkassa, niin menisin ehkä Rethymnoniin. Viime kesänä vain Kreikassa oli hinnat nousseet ja palvelukin "huonontunut", joten luultavasti Kusadasissa edullisempaa (?).
Kiitokset vinkeistä kirjoittajille.
On ylipäätään kiva löytää ketju,mikä ei ole ylläpidon tuotetta.