Tai oikeastaan viitoismurha.
Kaai olette huomanneet että kokonaista kolme valtioneuvoston autonkuljettajaa on ampunut itsensä kuukauden sisällä, meni siinä kahden vaimotkin.
Olisivatkohan kuulleet jotain sopimatonta?
Tai sitten vaan sattuu olemaan Suomen vaarallisin ammatti.
Kaai olette huomanneet että kokonaista kolme valtioneuvoston autonkuljettajaa on ampunut itsensä kuukauden sisällä, meni siinä kahden vaimotkin.
Olisivatkohan kuulleet jotain sopimatonta?
Tai sitten vaan sattuu olemaan Suomen vaarallisin ammatti.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Särähti korvaan, että noin moni valtioneuvoston autonkuljettaja on ampunut itsensä. Taitaa olla vain lavastettu itsemurhiksi ja joku taho toteuttanut taitavasti ampumiset.
rahaa vieraalta vallalta ja heidät on päätetty poistaa vakoojantyötä tekemästä.
sanotaan näin että bermudan kolmiota paljon tutkineet kovan luokan tiedemiehet ovat kaikki tehneet itsemurhan. Näin sanoi sukulaiseni, joka tiedemiehenä oli kiinnostunut kolmiosta ja lopetti siinä vaiheessa kun alkoi selvitä vaarallisia vastauksia.
Totuus on että jos tietää liikaa asioista, joita ei haluta kansan tietoisuuteen on ns. itsemurhavaarassa.
Mahtoikohan Marilynkään kuolla oman käden kautta?
autonkuljettajien murhat ovat ymmärrettäviä, mutta pitikö ne vaimotkin ampua?
Soneran turvallisuusjohtaja, valtioneuvoston entinen turvallisuuspäällikkö sekä yksi keskusrikospoliisissa työskennellyt rikostutkija joutuvat syytteeseen valtioneuvoston matkapuhelimiin kohdistuneen teleurkinnan vuoksi.
Valtioneuvoston entinen turvallisuuspäällikkö ja Soneran turvallisuusjohtaja joutuvat syytteeseen valtioneuvoston matkapuhelimiin viitisen vuotta sitten kohdistuneen teleurkinnan vuoksi. Puhelimet olivat silloisen pääministerin Paavo Lipposen ja hänen autonkuljettajiensa käytössä.
Soneran turvallisuusjohtaja Juha E. Miettinen saa syytteen törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta ja valtioneuvoston entinen turvallisuuspäällikkö Ari Uutinen yllytyksestä törkeään viestintäsalaisuuden loukkaukseen. Yhtä keskusrikospoliisissa työskennellyttä rikostutkijaa syytetään jutussa yllytyksestä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteiden nostamisesta päätti kihlakunnansyyttäjä Markku Pohjanoksa.
Asianomistajina jutussa on Lipposen lisäksi kolme valtioneuvoston autonkuljettajaa. Autopuhelinten teletunnistetietoja luovutettiin poliisille ilman tuomioistuimen lupaa talousrikostutkintaa varten. Urkituista puhelimista oli soitettu talousrikoksesta epäillylle.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2003/11/196182/valtioneuvoston-teleurkinnasta-syytteet-kolmelle
KULJETTAJAA, jotka ovat itsensä ampuneet ?
Mikäs tapaus se kolmas oli?
Pääsevät pitämään yhteisen muistohetken myös joulukuussa kuolleelle autonkuljettajalle.
aseet mukana ja kovat piipuissa ?
Valt. neuvostolla lienee ?
on bussikuski vaihtunut.
jos kolme ihmistä samalta työpaikalta kuolee lyhyen ajan sisällä ja kaikki ammuttuina!
Yksi ampui itsensä valtioneuvoston autotallissa eikä kukaan huomannut mitään.
Eipä noita tuolla työpaikalla kovin monta kymmentä taida olla.
En ole millään tavalla penkonut juttua, voisin ollan muuten ns. itsemurhavaarassa.
Ainoastaan yhdistellyt lehdissä ja muissa tiedotusvälineissä olevia juttuja.
Tapahtuu tällaista laajemminkin, pari vuotta sitten joku RKP:n kansanedustaja jäi kiinni pedofiliasta ja kävi puolueelle kiusalliseksi. Lähti kokemaan verkkoja ppliittisen avustajan kanssa, vene kaatui, kansanedustaja sotkeentui verkkoihin ja hukkui. Avustaja pystyi uimaan 20 metriä rantaan.
Ja olihan tässä joku talousskandaalikin, homman paljastanut mies ja tämän poika kumpikin kuolivat parin kuukauden aikana.
rakennusalalla -tv - eikä ole vielä pudonnut kertaakaan.
soitteli vain puheluita - ex-txt-viestiministeri Kanervan tapaan.