Empijä

Ottasko paketin vai rykäsiskö pitkistä.?
4420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos osaa, muuten kannattaa antaa muiden hoitaa homma.

Äänestä
  • ...mutta meillähän onkin saman alan koulutus. Siis pitkästä tekeminen on todellinen vaihtoehto, jos sen osaa - muutoin pakettikauppaan, mars!

    Eikä pitkästä rakentajan ihan kaikkea tarvi itse osata, meitä suunnittelijoita on kyllä olemassa ihan sitä varten - ja jotkut meistä jopa suostuvat tekemään omatoimirakentajienkin kanssa töitä.

    Äänestä

Ehdottomasti pitkästä. Talopakettitoimittajien kilpailemistani pohjasta arkkitehti teki lupakuvat ja Mestarini rakennekuvat. Perustuksethan joudut tekemään kuitenkin. Laskin rakennekuvista mestarin avustuksella puumäärät, tuulensuojat, katteet sun muut ja tilasin tontille. Palkkasin timpurit hakkaamaan talon siihen malliin, mihin talotehdaskin sen olisi asentanut. Nyt kun kaikki samat emmeet on hommattu ja asennettu (mitä talotehdaskin olisi toimittanut ja asentanut, olen saanut 60m2 autotallin kaupan päälle.

Äänestä
  • Mie arlvasin että pitkistäpuista .

    Osaavat ammattilaiset vain jokahommaan.

    Hyvää kevään odotusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liirumlaarum inssi kirjoitti:

Ottasko paketin vai rykäsiskö pitkistä.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu