Miltä tuntuu kun varttuu ihmislapsi harmaantuu hiljalleen hapsi ystävät ympäriltä kaatuu maassa osa heistä maatuu toiset tuhkana maailmaan leviää rakkaasi katoaa kaikki häviää valtaisa tuska iskee rintaa mietimme miksi maksamme kaikesta niin hirvittävää hintaa kaiken näämme hiljalleen kuolevan onko ihmislapsen osa vain jäädä näppejään nuolemaan?
Pelottaako kuolema???
Nou Name
11682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaverini mummo kuoli.
Toisen kaverini tyttökaverin eno kuoli.
Eräs sukulaiseni kuoli.
Nämä kolme tapahtumaa sattuivat kuukauden sisään tai ainakin siltä se tuntuu. Kaksi heistä oli jo iäkkäitä, mutta eräällä heistä oli menossa vasta viideskymmenes. Jokainen meistä kuolee, olen hyväksynyt sen. Mikäli elän "normaaliin" kuolemaan saakka, niin tulen saattamaan hautaan molemmat koiramme, ainoan lintuni, vanhempani, siskoni sekä hänen miehensä, setäni sekä kaikki tätini, kenties muutaman tutunkin.
Raskainta siinä lienee se, että on itse siinä ikäjakaumassa, että minua nuoremmat sukulaiset ovat vasta lapsia ja minua hiemankaan vanhemmat ovat minua melkeinpä 7 vuotta vanhempia. Tulen näkemään monet hautajaiset ja olemaan viestinviejänä asiasta tietämättömille. Todennäköisesti se olen minä joka joutuu tiedottamaan vanhempieni poismenosta muille läheisille ja se raastaa mieltäni.
Helpotuksena tietysti on se, että itsekin kuukahdan sitten joskus ja tähän väliin otan sitaatin erään vasta kuolleen "tutun" mielipiteestä kuolemasta (syöpä oli levinnyt hänen kehoonsa kaikkialle ja kuolema oli tulossa muutamassa kuukaudessa):
"Mitä sinä itket? Ei me surra tätä, minulla on ollut hyvä elämä"
Miksi oma kuolema pelottaisi? Sehän on joko siirtyminen johonkin tuntemattomaan olemiseen mistä meillä ei ole objektiivisiä todisteita tai tuhoutumista. Tuntemattomaan ei oikein voi varautua sen paremmin ja tuhoutuminen on vähän sama kuin vetäytyisi pidennetyille nokosille. Joskus mietin, että mitä järkeä itse elämässäkään on, mutta tähän asti olen päättänyt katsoa mitä tapahtuu ja kokea maailmaa.
Sen ymmärrän että läheisten mahdollinen kuolema harmittaa tai pelottaa. Se on monille vaikea hyväksyä, että joku hieno ihminen on nyt poissa eikä tule takaisin. Toista se oli kuitenkin siinä maailmassa missä suomalaiset asuivat ei kovin monta sukupolvea sitten. Siihen totuttiin, että perheissä kuoli lapsena monia, sitten sota vei nuorista miehistä osansa ja muutenkin kuolema oli lähempänä lääketieteen ollessa siinä vaiheessa missä se oli.
Kumma kyllä, niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, ilmeisesti elämän tarkoitus on elää, ja aikanaan, kuolla.
Sinänsähän kuolema ei ole paha tai ikävä asia, se vain lopettaa sinänsä mukavan tapahtumaketjun siirtääkseen sen muualle tai vaan katkaistakseen virran.
Shit happens. And then you die.
Motoksi kelpaa minulle:
"I want a reason to die, to make it beautifull to live".
Paskaa muljahtaa ulos, sitten kuolet pytylle.
Ei tässä muu arveluta kun se, että jos tää mun sikailu vaikuttaa jotenkin tonne minne mennään, siis jos on jotain kumminkin, kun mää oon sika siis määää.
Lapsena sain kaamean trauman kuolemasta saatuani päähäni että siinä joutuu mätänemään elävältä. Omituinen mielikuva.
Eihän kukaan ole itse elämäänsä hankkinut itselleen, vaan sen on sattumalta "saanut", joten miksi sen voisi pitääkään? Jos siis elämä on tasan kiinni siitä että pysyykö fyysinen keho kasassa. Keho on vain kasa materiaa lainassa luonnolta...
Mitä taas tulee tietoisuuden säilymiseen, niin sen saa sitten jokainen itsekseen pähkäillä että mitä sille tapahtuu kuoleman jälkeen. Henk.koht. olen sitä mieltä että tarut karlmeasta hellllvetistä ja sadut (tylsästä) taivaasta ovat vain henkisesti keskenkasvuisten ihmisten löpinää. Minkä vuoksi meille tulisi iänkaikkinen kiitos tai rangaistus siitä mitä on ehtinyt muutaman hassun vuosikymmenen aikana tekemään? Ei menisi minun järkeeni kumpikaan vaihtoehto... Joten siis uskon johonkin muuhun.
Kuolemaa pelkää niin kauan kuin pelkää yleensäkin jotain. Aivan sama, että mitä.
..Maksaa veroja ja kuolla, kumpaakin tulisi vältellä mahdollisimman pitkään.. :|
Mutta vakavammin, ei pelota. Se tulee tapahtumaan, halusinpa tai en. Enemmän pelottaa, etten ole ehtinyt ottaa kaikkea irti elämästä, kun se tapahtuu.
Ja se kipu, jota monet pelkää, niin sehän menee ohi.
Haistakkavittu huorat, te ooye persee reikiä.
Ja mielenkiintoinen tehtävä. Miten persereikä voi haistaa vittua? Yleensähän haistaminen suoritetaan nenällä. Mutta pelkkänä persereikänä ilmeisesti on nenän verran vajaa. Miten siis homma suoritetaan?
Entäpä tämä huorana oleminen, onko kyseessä siis itseään myyvä persereikä?
Luulenpa, että henkilö jolle vastaat ei omaa riittävän korkeaa verbaalista älykkyyttä, että ymmärtäisi sanomasi. :)
Pelkään kuolemaa ihan vitusti. Ajattelen sitä joka päivä!