Adventismissa pelastusoppi

Tässä tämä Timo, lainailee suurenmäärän raamatuntekstejä jotka hän sovitellut koskemaan adventismin dogmaattista oppikokonaisuutta, vähän samaantapaan kuin E G White teki omana aikanaan. Tuo mainitsemasi luodun olennon lankeaminen, jota nimität saatanaksi. Niin kyllä se periaatteessa koskee lankeemista, mutta elämän hengen lankeemista aineen fyysiseen olentoon, eli ingarnoitumista. Tämä saatana joksi sinä tuossa kirjoituksessasi mainitse tuota olentoa.

Mutta sehän oli tuo tuo Lusifer - valon enkeli, järjen valo jostsa Johanneksen evankeliumi 1 luku juuri kertoo raamatussa. Mistäpäs se alku-ihminen olisi oppinut erottamaan hyvä, ellei hän ensiksi olisi tullut tietämään pahankin ja sen kautta valitsemaan hyvän. Pieni esimerkki. - Kun lapsi syntyy äidin kohdusta maailmaan, ja hän kasvaa ja varttuu: sitten hän, niinkuin kaikki lapset, noin vuoden vanhana opettelevat kävelemään, tuo lapsi yrittä ottaa askeleita, mutta se on vaikeata, hän tunnottoma löy päänsä johonkin kavaan lattiaan tai tuoliin, mutta hän yrittää ja viimein onnistuu, jo pysymään jaloillaan.

Mutta eihän osaa vielä varoa, vaan hän kompuroi ja kolhii itseään, ja itkee kun tekee kipeätä. Mutta kun hän kasvaa ja varttuu, ja samalla hän alkaa uteliaana kokeilla yhtä sun toista, hän alkaa vilkkaan lapsen lailla tutustumaan yhteen jos toiseenkin, eikä hän osaa varoa, koska ei hän vielä ymmärrä, että jotakin pitäisi varoa, vaan hän saattaa sujuattaa pienen kätensä vaikkapa kuumalle hellalle/levylle, tai lydä päänsä johonkin joka tekee kovin kipeää, tai mitätahansa, koska ei osaa varoa - ymmärtää, että siinä loukkaa itsensä, ja kaikki tallaiset kivut ovat varoitusmerkkejä lapselle.

Kun nyt lapsi useimpia kertoja tekee noita kipua aiheuttavia kokemuksia, tutustuessaan elämän aakkosiin, niin hänen tajunta herää ja hän alkaa muiostamaan, että mikä sen kivun jaq säryn aiheuttikaan, ja hänen huomionsa kohdistuu juuri niihin kohteisiin joka tuon kivun aiheutti. Tällä tavalla kokemus opettaa ja kasvattaa lapsesta pikkuhiljaa elämän käytännön koulun kautta varovaisen itseänsä suojelevan ihmisen. Elämä on vaikea koulu, ei kukaan sitä selviä kolhuitta.

Ihmiselämä on tärkeä siksi, että ihminen halusi syntyä fyysiseen muotoon, sillä ihmisen hahmossa elävä olento voi saavuttaa uskontoa koskevan totuuden ja tiedon; täydellistymän fyysisen ruumiiseen liittymällä (ingarnoitumalla). Aivan samalla tavalla äidin kohdussa hedelmöittynyt siemen alkaa kehittyä fyysiseksi olennoksi.

Mikäli ihminen ei ymmärrä Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta ja Hänen asuntoaan: Joka on ja tuleekin olla meidän sielumme joka sijaitsee korkeamman tajuntamme/ymmärryksemme aivotajunnassa, jos emme tätä ymmärrä, niin silloin voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ulkopuolinen luonto vaikuttaa häneen suuresti. Jumala personallisoitui Jeesuksessa, eli otti asuntonsa hänessä. Jumala asui siis Jeesuksen ylimmissä taivaallisissa aisteissa eli ei persoonallisissa, koska hänen persoonansa oli vain tuon yli aistillisen Jumalan Hengen käyttöväline.

Tämä sinun valitsemasi ilmestyskirjan teksti viittaa juuri edellä kirjoittamaani. Ilm.12:4-9. Nimenomaan se viittaa tietysti Uuden liiton Jeesukseen, sillä hän aloitti sen aikaisen maailman parannuksen, hän synnytti juuri tuon Jumalallisen rakkauden persoonassaa joka kohdistui silloista, etenkin kärsivää yhteiskunnan puristuksessa kipua ja ahdistusta, tuskaa ja puutetta potevaa yhteiskunnan ihmistä kohtaan. Tuona aikana Jeesuksen Kristuksen seuraajat joutuivatkin pakenemaan juutalaisten vainoa. Tämä Jes.14:12-14. Symboliikka kuvaa, niin äärettömän selvästi tuon Jumalallisen "minän" lihallistumista/ruumiillistumista fyysiseen muotoon ihmislihaan.

Ja täällähän me kaikkeuden alla maan pohjoisemmassa kolkassa olemme nyt, kunne tulee se aika jolloin vapaudumme aineen kahleista. Ihmisistä onnettomampia ovat, ne jotka tukeutuvat vain joidenkien persoonallisten uskonnon filosofien tai teologisten instituuttien valmistamiin materialistiisiin katsantokannan omaaviin saarnaajiin, jotka pelkäävät todellista uskon-totuuden "kauneutta". He luulevat, että henkisessä maailmassa vallitsee täydellinen tyhjyys, ja sillä he yrittävät hämmentää arvottomilla sanoillaa ja puheillaan Hengen maailman olemassaolon älkkyyden, Hengen maailman monimuotoisuus on heille täysin ymmärtämätön.

Jumalan valtakunta on aineellisten maailmankaikkeuksien tuolla puolen. Room.1:19-32. Näinhän se on, että puhtaan sydämessä vallitsee hiljaisuus ja siellä asuu Jumala. Elämn puu seisoo äänettömänä, vaikka kuinka kova myrsky ympärillä riuhuisikin. Kun ihmisen valtaa tavoitteleva mieli ei tunne rakkautta, eikä silloin tietystikään ole sääliväinen, niin se taistelee v ain oppinsa puolesta ja myrskyää ja käy tyyntä hengen elämää vastaan taistelevan tuulen lailla. Tarkkaile ajatuksiasi, ne joko rakentavat tai hajoittavat, sillä ajatuksiimme liittyy vastuu, paha ajatus on hyvin vaarallinen murtovaras.

eremith32 kirjoitti:

Tässä tämä Timo, lainailee suurenmäärän raamatuntekstejä jotka hän sovitellut koskemaan adventismin dogmaattista oppikokonaisuutta, vähän samaantapaan kuin E G White teki omana aikanaan. Tuo mainitsemasi luodun olennon lankeaminen, jota nimität saatanaksi. Niin kyllä se periaatteessa koskee lankeemista, mutta elämän hengen lankeemista aineen fyysiseen olentoon, eli ingarnoitumista. Tämä saatana joksi sinä tuossa kirjoituksessasi mainitse tuota olentoa.

Mutta sehän oli tuo tuo Lusifer - valon enkeli, järjen valo jostsa Johanneksen evankeliumi 1 luku juuri kertoo raamatussa. Mistäpäs se alku-ihminen olisi oppinut erottamaan hyvä, ellei hän ensiksi olisi tullut tietämään pahankin ja sen kautta valitsemaan hyvän. Pieni esimerkki. - Kun lapsi syntyy äidin kohdusta maailmaan, ja hän kasvaa ja varttuu: sitten hän, niinkuin kaikki lapset, noin vuoden vanhana opettelevat kävelemään, tuo lapsi yrittä ottaa askeleita, mutta se on vaikeata, hän tunnottoma löy päänsä johonkin kavaan lattiaan tai tuoliin, mutta hän yrittää ja viimein onnistuu, jo pysymään jaloillaan.

Mutta eihän osaa vielä varoa, vaan hän kompuroi ja kolhii itseään, ja itkee kun tekee kipeätä. Mutta kun hän kasvaa ja varttuu, ja samalla hän alkaa uteliaana kokeilla yhtä sun toista, hän alkaa vilkkaan lapsen lailla tutustumaan yhteen jos toiseenkin, eikä hän osaa varoa, koska ei hän vielä ymmärrä, että jotakin pitäisi varoa, vaan hän saattaa sujuattaa pienen kätensä vaikkapa kuumalle hellalle/levylle, tai lydä päänsä johonkin joka tekee kovin kipeää, tai mitätahansa, koska ei osaa varoa - ymmärtää, että siinä loukkaa itsensä, ja kaikki tallaiset kivut ovat varoitusmerkkejä lapselle.

Kun nyt lapsi useimpia kertoja tekee noita kipua aiheuttavia kokemuksia, tutustuessaan elämän aakkosiin, niin hänen tajunta herää ja hän alkaa muiostamaan, että mikä sen kivun jaq säryn aiheuttikaan, ja hänen huomionsa kohdistuu juuri niihin kohteisiin joka tuon kivun aiheutti. Tällä tavalla kokemus opettaa ja kasvattaa lapsesta pikkuhiljaa elämän käytännön koulun kautta varovaisen itseänsä suojelevan ihmisen. Elämä on vaikea koulu, ei kukaan sitä selviä kolhuitta.

Ihmiselämä on tärkeä siksi, että ihminen halusi syntyä fyysiseen muotoon, sillä ihmisen hahmossa elävä olento voi saavuttaa uskontoa koskevan totuuden ja tiedon; täydellistymän fyysisen ruumiiseen liittymällä (ingarnoitumalla). Aivan samalla tavalla äidin kohdussa hedelmöittynyt siemen alkaa kehittyä fyysiseksi olennoksi.

Mikäli ihminen ei ymmärrä Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta ja Hänen asuntoaan: Joka on ja tuleekin olla meidän sielumme joka sijaitsee korkeamman tajuntamme/ymmärryksemme aivotajunnassa, jos emme tätä ymmärrä, niin silloin voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ulkopuolinen luonto vaikuttaa häneen suuresti. Jumala personallisoitui Jeesuksessa, eli otti asuntonsa hänessä. Jumala asui siis Jeesuksen ylimmissä taivaallisissa aisteissa eli ei persoonallisissa, koska hänen persoonansa oli vain tuon yli aistillisen Jumalan Hengen käyttöväline.

Tämä sinun valitsemasi ilmestyskirjan teksti viittaa juuri edellä kirjoittamaani. Ilm.12:4-9. Nimenomaan se viittaa tietysti Uuden liiton Jeesukseen, sillä hän aloitti sen aikaisen maailman parannuksen, hän synnytti juuri tuon Jumalallisen rakkauden persoonassaa joka kohdistui silloista, etenkin kärsivää yhteiskunnan puristuksessa kipua ja ahdistusta, tuskaa ja puutetta potevaa yhteiskunnan ihmistä kohtaan. Tuona aikana Jeesuksen Kristuksen seuraajat joutuivatkin pakenemaan juutalaisten vainoa. Tämä Jes.14:12-14. Symboliikka kuvaa, niin äärettömän selvästi tuon Jumalallisen "minän" lihallistumista/ruumiillistumista fyysiseen muotoon ihmislihaan.

Ja täällähän me kaikkeuden alla maan pohjoisemmassa kolkassa olemme nyt, kunne tulee se aika jolloin vapaudumme aineen kahleista. Ihmisistä onnettomampia ovat, ne jotka tukeutuvat vain joidenkien persoonallisten uskonnon filosofien tai teologisten instituuttien valmistamiin materialistiisiin katsantokannan omaaviin saarnaajiin, jotka pelkäävät todellista uskon-totuuden "kauneutta". He luulevat, että henkisessä maailmassa vallitsee täydellinen tyhjyys, ja sillä he yrittävät hämmentää arvottomilla sanoillaa ja puheillaan Hengen maailman olemassaolon älkkyyden, Hengen maailman monimuotoisuus on heille täysin ymmärtämätön.

Jumalan valtakunta on aineellisten maailmankaikkeuksien tuolla puolen. Room.1:19-32. Näinhän se on, että puhtaan sydämessä vallitsee hiljaisuus ja siellä asuu Jumala. Elämn puu seisoo äänettömänä, vaikka kuinka kova myrsky ympärillä riuhuisikin. Kun ihmisen valtaa tavoitteleva mieli ei tunne rakkautta, eikä silloin tietystikään ole sääliväinen, niin se taistelee v ain oppinsa puolesta ja myrskyää ja käy tyyntä hengen elämää vastaan taistelevan tuulen lailla. Tarkkaile ajatuksiasi, ne joko rakentavat tai hajoittavat, sillä ajatuksiimme liittyy vastuu, paha ajatus on hyvin vaarallinen murtovaras.

Lue lisää

On selvää, että sellainen mieli joka ei ole takertunut kirkollisten oppirakennelmien "varmuuteen", ovat vapaita oivaltamaan Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen, johon juutalainen menneisyys ei voi kajota. Mutta valitettavasti adventistien opetus ja sen mukana mieli on vangittu perinnäissääntöjen vangiksi/orjaksi. Jumalaa "mittaamatonta" ei voi löytää etsimällä, vaan hiljentymällä tutkimaan omaa sielun elämää. Ei ikuista löydä kulkemalla, tai seuraamalla ihmisten rakentamia opillisia päätelmiä, ja niille uhraamalla. Jos me olemme tulleet riippuviksi auktoriteeteista, silloin olemme hyljänneet Kristuksen.

Papin virka on vain elatuksen ansaitsemis keino, ja pappien menestys riippuu hyvin usein siitä, että he eivät vain suinkaan puhu totta, - voidakseen menestyä. Pelkkä sosiallinen papin virka, ja tätä harjoittaessaan hän saattaa herättää kunnioitettavuutta ja sillä tavalla saada; kuinn omistusoikeuden kuulijoihin, ja oppikiihko saattaa nousta, ja ssada jopa julmat mittasuhteet. Ja ehkä aineellinen hyvinvointi onkin saanut totuuden paikan.

Ihmiset yrittävät paeta olemassaoloa tai sitten he uppoutuvat johonkin dogmiin, oppirakennelmaan ja sillä tavalla kiotuotuvat kaksinaisuuden ristiriitaan, koska oppipäätelmät siihen antavat aiheen, vain siten lisäten ihmisten tuskaa ja kärsimystä erottautumalla muista yhteiskunnan ihmisistä. Jumala jota olemme etsivinämme on ja pysyy kaukana meistä, koska Hän on oppirakenteemme ulottumattomissa. Elämän, n,s,t. arkisen olemassaolon kärsimykset ja piinat säilyvät ennallaan meissä, ja totuuden olemassaolon tila on tipotiessään. Miksi ihmiset haluavat, että heitä johdetaan? Tämä on erittäin tärkeä ja todella perimmäinen kysymys?

Eihän tosiasia ole riippuvainen mielipiteestä eikä samaamieltä olemisesta, tai uskomisesta! Meillä on erilaisia ajatuksia jopa rakkaudesta ja mielipiteitä siitä, ja sitten muodostamme siitä omat päätelmämme, johon sitten miellymme, - tai sitten emme mielly. Näinhän me teemme raamatunkin teksteistä omat johtopäätöksemme joka sitten tukee sitten tulkinnaltaan oman yhteisömme kirkollista oppia. Ja näin jäsenten mielipide on sidottu kirkon auktoritääriseen samaan mielipiteseen, eli samaa mieltä olemisesta ja uskomisesta, näin on syntynyt puolueeton kirkon mielipide "usko".

Tämä on sitä kirkollista ponnistelemista erillään elämistä. Eli ponnistelemme uskon puolesta joka on erillään elämästä. Sanoessamme, että Jumala on lopullinen päämäärä joka tulee antamaan elämällemme ikuisen merkityksen/pelastuksen, me luomme kaksi vastakkaista tilaa elämän ja Jumalan, - aivan kuin ponnistelisimme löytääksemme jotakin, joka on täysin erillään elämästä. Sisäi8sesti oomme kurjia ja pahoja kadehtimme - olemme epäuskoisia toisin ajattelevia kohtaan, j,n,e. Joskus tietysti yritämme peittää pahat ajatuksemme ystävällisin sanoiun, mutta sydämemme on syöpäkasvaimen kaltainen uskonnollisuudesta huolimatta.

Jeesus Kristuksen suuri "työ" oli se, että hän lunasti tuon "jalkoihin poljetun" Jumalallisen Rakkauden ristinkuolemallaan. Juutalaisethan kutsuivat omaa uskoaan Jumalan peloksi, joka Kreikan "kielellä tarkoittaa deisidaimonia, ja siten merkitsee taikauskoa".

eremith32 kirjoitti:

Tässä tämä Timo, lainailee suurenmäärän raamatuntekstejä jotka hän sovitellut koskemaan adventismin dogmaattista oppikokonaisuutta, vähän samaantapaan kuin E G White teki omana aikanaan. Tuo mainitsemasi luodun olennon lankeaminen, jota nimität saatanaksi. Niin kyllä se periaatteessa koskee lankeemista, mutta elämän hengen lankeemista aineen fyysiseen olentoon, eli ingarnoitumista. Tämä saatana joksi sinä tuossa kirjoituksessasi mainitse tuota olentoa.

Mutta sehän oli tuo tuo Lusifer - valon enkeli, järjen valo jostsa Johanneksen evankeliumi 1 luku juuri kertoo raamatussa. Mistäpäs se alku-ihminen olisi oppinut erottamaan hyvä, ellei hän ensiksi olisi tullut tietämään pahankin ja sen kautta valitsemaan hyvän. Pieni esimerkki. - Kun lapsi syntyy äidin kohdusta maailmaan, ja hän kasvaa ja varttuu: sitten hän, niinkuin kaikki lapset, noin vuoden vanhana opettelevat kävelemään, tuo lapsi yrittä ottaa askeleita, mutta se on vaikeata, hän tunnottoma löy päänsä johonkin kavaan lattiaan tai tuoliin, mutta hän yrittää ja viimein onnistuu, jo pysymään jaloillaan.

Mutta eihän osaa vielä varoa, vaan hän kompuroi ja kolhii itseään, ja itkee kun tekee kipeätä. Mutta kun hän kasvaa ja varttuu, ja samalla hän alkaa uteliaana kokeilla yhtä sun toista, hän alkaa vilkkaan lapsen lailla tutustumaan yhteen jos toiseenkin, eikä hän osaa varoa, koska ei hän vielä ymmärrä, että jotakin pitäisi varoa, vaan hän saattaa sujuattaa pienen kätensä vaikkapa kuumalle hellalle/levylle, tai lydä päänsä johonkin joka tekee kovin kipeää, tai mitätahansa, koska ei osaa varoa - ymmärtää, että siinä loukkaa itsensä, ja kaikki tallaiset kivut ovat varoitusmerkkejä lapselle.

Kun nyt lapsi useimpia kertoja tekee noita kipua aiheuttavia kokemuksia, tutustuessaan elämän aakkosiin, niin hänen tajunta herää ja hän alkaa muiostamaan, että mikä sen kivun jaq säryn aiheuttikaan, ja hänen huomionsa kohdistuu juuri niihin kohteisiin joka tuon kivun aiheutti. Tällä tavalla kokemus opettaa ja kasvattaa lapsesta pikkuhiljaa elämän käytännön koulun kautta varovaisen itseänsä suojelevan ihmisen. Elämä on vaikea koulu, ei kukaan sitä selviä kolhuitta.

Ihmiselämä on tärkeä siksi, että ihminen halusi syntyä fyysiseen muotoon, sillä ihmisen hahmossa elävä olento voi saavuttaa uskontoa koskevan totuuden ja tiedon; täydellistymän fyysisen ruumiiseen liittymällä (ingarnoitumalla). Aivan samalla tavalla äidin kohdussa hedelmöittynyt siemen alkaa kehittyä fyysiseksi olennoksi.

Mikäli ihminen ei ymmärrä Jumaluuden Ylintä Persoonallisuutta ja Hänen asuntoaan: Joka on ja tuleekin olla meidän sielumme joka sijaitsee korkeamman tajuntamme/ymmärryksemme aivotajunnassa, jos emme tätä ymmärrä, niin silloin voimme tehdä sen johtopäätöksen, että ulkopuolinen luonto vaikuttaa häneen suuresti. Jumala personallisoitui Jeesuksessa, eli otti asuntonsa hänessä. Jumala asui siis Jeesuksen ylimmissä taivaallisissa aisteissa eli ei persoonallisissa, koska hänen persoonansa oli vain tuon yli aistillisen Jumalan Hengen käyttöväline.

Tämä sinun valitsemasi ilmestyskirjan teksti viittaa juuri edellä kirjoittamaani. Ilm.12:4-9. Nimenomaan se viittaa tietysti Uuden liiton Jeesukseen, sillä hän aloitti sen aikaisen maailman parannuksen, hän synnytti juuri tuon Jumalallisen rakkauden persoonassaa joka kohdistui silloista, etenkin kärsivää yhteiskunnan puristuksessa kipua ja ahdistusta, tuskaa ja puutetta potevaa yhteiskunnan ihmistä kohtaan. Tuona aikana Jeesuksen Kristuksen seuraajat joutuivatkin pakenemaan juutalaisten vainoa. Tämä Jes.14:12-14. Symboliikka kuvaa, niin äärettömän selvästi tuon Jumalallisen "minän" lihallistumista/ruumiillistumista fyysiseen muotoon ihmislihaan.

Ja täällähän me kaikkeuden alla maan pohjoisemmassa kolkassa olemme nyt, kunne tulee se aika jolloin vapaudumme aineen kahleista. Ihmisistä onnettomampia ovat, ne jotka tukeutuvat vain joidenkien persoonallisten uskonnon filosofien tai teologisten instituuttien valmistamiin materialistiisiin katsantokannan omaaviin saarnaajiin, jotka pelkäävät todellista uskon-totuuden "kauneutta". He luulevat, että henkisessä maailmassa vallitsee täydellinen tyhjyys, ja sillä he yrittävät hämmentää arvottomilla sanoillaa ja puheillaan Hengen maailman olemassaolon älkkyyden, Hengen maailman monimuotoisuus on heille täysin ymmärtämätön.

Jumalan valtakunta on aineellisten maailmankaikkeuksien tuolla puolen. Room.1:19-32. Näinhän se on, että puhtaan sydämessä vallitsee hiljaisuus ja siellä asuu Jumala. Elämn puu seisoo äänettömänä, vaikka kuinka kova myrsky ympärillä riuhuisikin. Kun ihmisen valtaa tavoitteleva mieli ei tunne rakkautta, eikä silloin tietystikään ole sääliväinen, niin se taistelee v ain oppinsa puolesta ja myrskyää ja käy tyyntä hengen elämää vastaan taistelevan tuulen lailla. Tarkkaile ajatuksiasi, ne joko rakentavat tai hajoittavat, sillä ajatuksiimme liittyy vastuu, paha ajatus on hyvin vaarallinen murtovaras.

Lue lisää

Joh. 1. luku kertoo Jeesuksesta.

Timo

eremith32 kirjoitti:

On selvää, että sellainen mieli joka ei ole takertunut kirkollisten oppirakennelmien "varmuuteen", ovat vapaita oivaltamaan Jeesuksen Kristuksen elämän ymmärryksen, johon juutalainen menneisyys ei voi kajota. Mutta valitettavasti adventistien opetus ja sen mukana mieli on vangittu perinnäissääntöjen vangiksi/orjaksi. Jumalaa "mittaamatonta" ei voi löytää etsimällä, vaan hiljentymällä tutkimaan omaa sielun elämää. Ei ikuista löydä kulkemalla, tai seuraamalla ihmisten rakentamia opillisia päätelmiä, ja niille uhraamalla. Jos me olemme tulleet riippuviksi auktoriteeteista, silloin olemme hyljänneet Kristuksen.

Papin virka on vain elatuksen ansaitsemis keino, ja pappien menestys riippuu hyvin usein siitä, että he eivät vain suinkaan puhu totta, - voidakseen menestyä. Pelkkä sosiallinen papin virka, ja tätä harjoittaessaan hän saattaa herättää kunnioitettavuutta ja sillä tavalla saada; kuinn omistusoikeuden kuulijoihin, ja oppikiihko saattaa nousta, ja ssada jopa julmat mittasuhteet. Ja ehkä aineellinen hyvinvointi onkin saanut totuuden paikan.

Ihmiset yrittävät paeta olemassaoloa tai sitten he uppoutuvat johonkin dogmiin, oppirakennelmaan ja sillä tavalla kiotuotuvat kaksinaisuuden ristiriitaan, koska oppipäätelmät siihen antavat aiheen, vain siten lisäten ihmisten tuskaa ja kärsimystä erottautumalla muista yhteiskunnan ihmisistä. Jumala jota olemme etsivinämme on ja pysyy kaukana meistä, koska Hän on oppirakenteemme ulottumattomissa. Elämän, n,s,t. arkisen olemassaolon kärsimykset ja piinat säilyvät ennallaan meissä, ja totuuden olemassaolon tila on tipotiessään. Miksi ihmiset haluavat, että heitä johdetaan? Tämä on erittäin tärkeä ja todella perimmäinen kysymys?

Eihän tosiasia ole riippuvainen mielipiteestä eikä samaamieltä olemisesta, tai uskomisesta! Meillä on erilaisia ajatuksia jopa rakkaudesta ja mielipiteitä siitä, ja sitten muodostamme siitä omat päätelmämme, johon sitten miellymme, - tai sitten emme mielly. Näinhän me teemme raamatunkin teksteistä omat johtopäätöksemme joka sitten tukee sitten tulkinnaltaan oman yhteisömme kirkollista oppia. Ja näin jäsenten mielipide on sidottu kirkon auktoritääriseen samaan mielipiteseen, eli samaa mieltä olemisesta ja uskomisesta, näin on syntynyt puolueeton kirkon mielipide "usko".

Tämä on sitä kirkollista ponnistelemista erillään elämistä. Eli ponnistelemme uskon puolesta joka on erillään elämästä. Sanoessamme, että Jumala on lopullinen päämäärä joka tulee antamaan elämällemme ikuisen merkityksen/pelastuksen, me luomme kaksi vastakkaista tilaa elämän ja Jumalan, - aivan kuin ponnistelisimme löytääksemme jotakin, joka on täysin erillään elämästä. Sisäi8sesti oomme kurjia ja pahoja kadehtimme - olemme epäuskoisia toisin ajattelevia kohtaan, j,n,e. Joskus tietysti yritämme peittää pahat ajatuksemme ystävällisin sanoiun, mutta sydämemme on syöpäkasvaimen kaltainen uskonnollisuudesta huolimatta.

Jeesus Kristuksen suuri "työ" oli se, että hän lunasti tuon "jalkoihin poljetun" Jumalallisen Rakkauden ristinkuolemallaan. Juutalaisethan kutsuivat omaa uskoaan Jumalan peloksi, joka Kreikan "kielellä tarkoittaa deisidaimonia, ja siten merkitsee taikauskoa".

Lue lisää

En ole kiinnostunut gnostilaisesta harhaopistasi. Olen kristitty.

Timo

TimoFlink kirjoitti:

Joh. 1. luku kertoo Jeesuksesta.

Timo

Mutta Raamattu ei kerro Miikal-Jeesuksesta eikä semmoistakaan, että sovitus jatkuisi taivaassa ja synnit laitettaisiinkin saatanan päälle kärsittäviksi. Kaikki nuo ja paljon muuta tuli demonilta Ellen Whitelle ja Ellen Whitelta Adventtikirkon opeiksi.

http://uskonasioita.blogspot.com/search/label/Miikael

uskova_1 kirjoitti:

Mutta Raamattu ei kerro Miikal-Jeesuksesta eikä semmoistakaan, että sovitus jatkuisi taivaassa ja synnit laitettaisiinkin saatanan päälle kärsittäviksi. Kaikki nuo ja paljon muuta tuli demonilta Ellen Whitelle ja Ellen Whitelta Adventtikirkon opeiksi.

http://uskonasioita.blogspot.com/search/label/Miikael

Lue lisää

Mikael -kysymystä on täällä käsitelty niin monta kertaa, etten enää toista mitä siitä olen aikaisemmin kirjoittanut.

Sovituksesta taivaassa (omasta blogistani kopioituna):

"Sovitus taivaassa (Hepr. 2:17)
Lähetetty 17.11.2010 kirjoittanut Timo
Heprealaiskirjeessä on mielenkiintoinen lisäsävy sovitukseen. Yleensä sen ajatellaan tarkoittavan Jeesuksen kuolemaa ristillä (Room. 5:10), mutta heprealaiskirjeessä sana viittaa Jeesuksen ylipappeuteen taivaassa, jossa hän sovittaa kansan synnit (Hepr. 2:17). Kreikan “eis to hilaskesthai tas hamartias tú laú” on preesensvartaloinen infinitiivilauseke, joka kuvaa meneillään olevaa, progressiivista tekemistä, ei kertasuoritusta. Suomeksi lauseke tulisi kääntää “sovittaakseen kansan syntejä” mieluummin kuin “sovittaakseen kansan synnit”, jotta tämä progressiivisuus välittyisi suomalaiselle lukijalle.

Tämä herättää kysymyksen mistä oikein on kyse, koska sovitus on suoritettu ristillä. Ristin tapahtumia ei voi toistaa. Se on kertakaikkinen ja täydellinen. Sanoihan Jeesus, että “se on täytetty” (Joh. 19:30). Vastaus näennäiseen ristiriitaan onkin se, että Jeesus elää iäti rukoillakseen meidän puolestamme (Hepr. 7:25), jotta ristin ansiot voitaisiin lukea hyväksemme tänäänkin (jatkuvuus!). Näin hän puhuu puolestamme taivaan pyhäkössä (Hepr. 9:24). Tämä välimiehen tehtävä on sitä pappispalvelusta (leitúrgia), jota hän suorittaa Jumalan edessä taivaan pyhäkössä (Hepr. 8:1-2, 8; 9:15; 12:24; 1 Tim. 2:5). Tässä mielessä sovitus jatkuu taivaassa, ei uhraamisena, vaan rukouksena, ja meitä kutsutaan uskossa astumaan armon valtaistuimen eteen saamaan armoa ja laupeutta osaksemme (Hepr. 4:16). Mielenkiintoista, eikö vain?"

ja

"ta pros ton theon – siis mitä? (Room. 15:17; Hepr. 2:17; 5:1)
Lähetetty 29.11.2010 kirjoittanut Timo
Lauseke “ta pros ton theon” on kauan kummastuttanut tutkijoita. Mitä se oikein tarkoittaa? Äärikirjaimellinen käännös olisi “ne kohti Jumalaa“. Kyse on kuitenkin idiomaattisesta ilmaisusta, jonka merkityksestä ei olla yksimielisiä. Hepr. 2:17 KR38 ja RK99 kääntävät lausekkeen sanoilla “tehtävissään Jumalan edessä” ja KR92 yksinkertaisemmin “Jumalan edessä” (Biblia “edessä olis“). Englanninkielisissä käännöksissä on usein “in the service of God” ja saksankielisissä “vor Gutt“.

Luin hiljattain uuden tutkimuksen asiasta. Idiomi esiintyy Septuagintassa kiertoilmaisuna Jumalalle. Moosekselle sanottiin, että hän olisi jumala (ta pros ton theon) Aaronille ja että hän olisi Jumalan edustaja (ta pros ton theon) kansan keskuudessa (2 Moos. 4:16, 18:19). Jumalaa idiomi tarkoittaa 5 Moos. 31:17 jakeessa (kr. ta pros ton theon = hepr. JHVH).

Kreikankielisessä kirjallisuudessa ta pros tús theús oli tunnettu idiomi ja tarkoitti papillisten jumalanpalvontarituaalien ja uhrien toimittamista (ks. Andrie du Toit, “ta pros ton theon in Romans and Hebrews: Towards understanding an enigmatic phrase”, ZNW 2010: 241-51), joten idiomin merkitys on samanlainen kuin sanalla leitúrgia, pappispalvelus. Lauseke tulisi kääntää sanoilla “toimittaa uhripalvelusta Jumalalle“.

Tutkimuksen valossa Hepr. 2:17 loppu tulisi siis kääntää “… jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylipappi toimittaessaan uhripalvelusta Jumalalle sovittaakseen kansan syntejä.” Tämä papillinen uhripalvelus täytyy ymmärtää rukouksiksi (Hepr. 7:25), ei uhrikuolemaksi. Hepr. 5:1 teksti kuuluisi siten: “Sillä jokainen ihmisten joukosta otettu ylipappi asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan uhripalvelusta Jumalalle, tuomaan lahjoja ja uhreja syntien tähden.” Room. 15:17 kääntyy näin: “Kerskaukseni on siis Kristuksessa Jeesuksessa toimittaessani uhripalvelusta Jumalalle.” Lauseyhteydessä Paavali puhuu sananjulistajan tehtävästään papillisin termein.

Aina oppii uutta."

Timo

TimoFlink kirjoitti:

Mikael -kysymystä on täällä käsitelty niin monta kertaa, etten enää toista mitä siitä olen aikaisemmin kirjoittanut.

Sovituksesta taivaassa (omasta blogistani kopioituna):

"Sovitus taivaassa (Hepr. 2:17)
Lähetetty 17.11.2010 kirjoittanut Timo
Heprealaiskirjeessä on mielenkiintoinen lisäsävy sovitukseen. Yleensä sen ajatellaan tarkoittavan Jeesuksen kuolemaa ristillä (Room. 5:10), mutta heprealaiskirjeessä sana viittaa Jeesuksen ylipappeuteen taivaassa, jossa hän sovittaa kansan synnit (Hepr. 2:17). Kreikan “eis to hilaskesthai tas hamartias tú laú” on preesensvartaloinen infinitiivilauseke, joka kuvaa meneillään olevaa, progressiivista tekemistä, ei kertasuoritusta. Suomeksi lauseke tulisi kääntää “sovittaakseen kansan syntejä” mieluummin kuin “sovittaakseen kansan synnit”, jotta tämä progressiivisuus välittyisi suomalaiselle lukijalle.

Tämä herättää kysymyksen mistä oikein on kyse, koska sovitus on suoritettu ristillä. Ristin tapahtumia ei voi toistaa. Se on kertakaikkinen ja täydellinen. Sanoihan Jeesus, että “se on täytetty” (Joh. 19:30). Vastaus näennäiseen ristiriitaan onkin se, että Jeesus elää iäti rukoillakseen meidän puolestamme (Hepr. 7:25), jotta ristin ansiot voitaisiin lukea hyväksemme tänäänkin (jatkuvuus!). Näin hän puhuu puolestamme taivaan pyhäkössä (Hepr. 9:24). Tämä välimiehen tehtävä on sitä pappispalvelusta (leitúrgia), jota hän suorittaa Jumalan edessä taivaan pyhäkössä (Hepr. 8:1-2, 8; 9:15; 12:24; 1 Tim. 2:5). Tässä mielessä sovitus jatkuu taivaassa, ei uhraamisena, vaan rukouksena, ja meitä kutsutaan uskossa astumaan armon valtaistuimen eteen saamaan armoa ja laupeutta osaksemme (Hepr. 4:16). Mielenkiintoista, eikö vain?"

ja

"ta pros ton theon – siis mitä? (Room. 15:17; Hepr. 2:17; 5:1)
Lähetetty 29.11.2010 kirjoittanut Timo
Lauseke “ta pros ton theon” on kauan kummastuttanut tutkijoita. Mitä se oikein tarkoittaa? Äärikirjaimellinen käännös olisi “ne kohti Jumalaa“. Kyse on kuitenkin idiomaattisesta ilmaisusta, jonka merkityksestä ei olla yksimielisiä. Hepr. 2:17 KR38 ja RK99 kääntävät lausekkeen sanoilla “tehtävissään Jumalan edessä” ja KR92 yksinkertaisemmin “Jumalan edessä” (Biblia “edessä olis“). Englanninkielisissä käännöksissä on usein “in the service of God” ja saksankielisissä “vor Gutt“.

Luin hiljattain uuden tutkimuksen asiasta. Idiomi esiintyy Septuagintassa kiertoilmaisuna Jumalalle. Moosekselle sanottiin, että hän olisi jumala (ta pros ton theon) Aaronille ja että hän olisi Jumalan edustaja (ta pros ton theon) kansan keskuudessa (2 Moos. 4:16, 18:19). Jumalaa idiomi tarkoittaa 5 Moos. 31:17 jakeessa (kr. ta pros ton theon = hepr. JHVH).

Kreikankielisessä kirjallisuudessa ta pros tús theús oli tunnettu idiomi ja tarkoitti papillisten jumalanpalvontarituaalien ja uhrien toimittamista (ks. Andrie du Toit, “ta pros ton theon in Romans and Hebrews: Towards understanding an enigmatic phrase”, ZNW 2010: 241-51), joten idiomin merkitys on samanlainen kuin sanalla leitúrgia, pappispalvelus. Lauseke tulisi kääntää sanoilla “toimittaa uhripalvelusta Jumalalle“.

Tutkimuksen valossa Hepr. 2:17 loppu tulisi siis kääntää “… jotta hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylipappi toimittaessaan uhripalvelusta Jumalalle sovittaakseen kansan syntejä.” Tämä papillinen uhripalvelus täytyy ymmärtää rukouksiksi (Hepr. 7:25), ei uhrikuolemaksi. Hepr. 5:1 teksti kuuluisi siten: “Sillä jokainen ihmisten joukosta otettu ylipappi asetetaan ihmisten puolesta toimittamaan uhripalvelusta Jumalalle, tuomaan lahjoja ja uhreja syntien tähden.” Room. 15:17 kääntyy näin: “Kerskaukseni on siis Kristuksessa Jeesuksessa toimittaessani uhripalvelusta Jumalalle.” Lauseyhteydessä Paavali puhuu sananjulistajan tehtävästään papillisin termein.

Aina oppii uutta."

Timo

Lue lisää

Sepä on huvittavaa, kun samalla kertaa yrität ei-adventisteille esittää, että ajatus jatketusta sovituksesta on ihan raamatullinen ja toisaalta adventisteille, että pyhäkköoppi tutkivine tuomioineen on ihan raamatullinen. Etkö ollenkaan huomaa, että niitä ei voi sovittaa yhteen millään.

Raamatun mukaan Jeesus, maasta taivaaseen nousustaan alkaen tempaukseen asti, valmistaa siellä uskoville sijaa (Joh 14:3), toimii uskovien hyväksi Isän kasvojen edessä (Heb 9:24), istuu Isän oikealla puolella (Mark 16:19, Heb 8:1, Kol 3:1), rukoilee ihmisten puolesta Isää (Room 8:34, Heb 7:25), ottaa hoivaansa ja hoivaa ihmisiä (Room 15:7), toimii hallitsijana (1 Piet 3:22) ja puolustaa Isän edessä uskovia (1 Joh 2:1), mutta ei pese taivaaseen verensä mukana tulleita ihmisten syntejä, ei suorita tutkivaa tuomiota, ei ollut Pyhä-nimisessä huoneessa taivaaseen mentyään, ei mennyt 22.10.1844 toiseen huoneeseen nimeltä Kaikkein Pyhin kärryillä eikä lyönyt ovea kiinni jälkeensä, ei suorita tutkivaa tuomiota alkaen Aatamista nykypolveen ja seuraaviin eikä tule laittamaan ihmisten syntejä taivaasta saatanan päälle kärsittäviksi, kuten väärä profeetta Ellen White demoninäyistään omaksui ja välitti Adventtikirkon opeiksi.

uskova_1 kirjoitti:

Sepä on huvittavaa, kun samalla kertaa yrität ei-adventisteille esittää, että ajatus jatketusta sovituksesta on ihan raamatullinen ja toisaalta adventisteille, että pyhäkköoppi tutkivine tuomioineen on ihan raamatullinen. Etkö ollenkaan huomaa, että niitä ei voi sovittaa yhteen millään.

Raamatun mukaan Jeesus, maasta taivaaseen nousustaan alkaen tempaukseen asti, valmistaa siellä uskoville sijaa (Joh 14:3), toimii uskovien hyväksi Isän kasvojen edessä (Heb 9:24), istuu Isän oikealla puolella (Mark 16:19, Heb 8:1, Kol 3:1), rukoilee ihmisten puolesta Isää (Room 8:34, Heb 7:25), ottaa hoivaansa ja hoivaa ihmisiä (Room 15:7), toimii hallitsijana (1 Piet 3:22) ja puolustaa Isän edessä uskovia (1 Joh 2:1), mutta ei pese taivaaseen verensä mukana tulleita ihmisten syntejä, ei suorita tutkivaa tuomiota, ei ollut Pyhä-nimisessä huoneessa taivaaseen mentyään, ei mennyt 22.10.1844 toiseen huoneeseen nimeltä Kaikkein Pyhin kärryillä eikä lyönyt ovea kiinni jälkeensä, ei suorita tutkivaa tuomiota alkaen Aatamista nykypolveen ja seuraaviin eikä tule laittamaan ihmisten syntejä taivaasta saatanan päälle kärsittäviksi, kuten väärä profeetta Ellen White demoninäyistään omaksui ja välitti Adventtikirkon opeiksi.

Lue lisää

tulee olemaan paljon pahempi.

uskova_1 kirjoitti:

Sepä on huvittavaa, kun samalla kertaa yrität ei-adventisteille esittää, että ajatus jatketusta sovituksesta on ihan raamatullinen ja toisaalta adventisteille, että pyhäkköoppi tutkivine tuomioineen on ihan raamatullinen. Etkö ollenkaan huomaa, että niitä ei voi sovittaa yhteen millään.

Raamatun mukaan Jeesus, maasta taivaaseen nousustaan alkaen tempaukseen asti, valmistaa siellä uskoville sijaa (Joh 14:3), toimii uskovien hyväksi Isän kasvojen edessä (Heb 9:24), istuu Isän oikealla puolella (Mark 16:19, Heb 8:1, Kol 3:1), rukoilee ihmisten puolesta Isää (Room 8:34, Heb 7:25), ottaa hoivaansa ja hoivaa ihmisiä (Room 15:7), toimii hallitsijana (1 Piet 3:22) ja puolustaa Isän edessä uskovia (1 Joh 2:1), mutta ei pese taivaaseen verensä mukana tulleita ihmisten syntejä, ei suorita tutkivaa tuomiota, ei ollut Pyhä-nimisessä huoneessa taivaaseen mentyään, ei mennyt 22.10.1844 toiseen huoneeseen nimeltä Kaikkein Pyhin kärryillä eikä lyönyt ovea kiinni jälkeensä, ei suorita tutkivaa tuomiota alkaen Aatamista nykypolveen ja seuraaviin eikä tule laittamaan ihmisten syntejä taivaasta saatanan päälle kärsittäviksi, kuten väärä profeetta Ellen White demoninäyistään omaksui ja välitti Adventtikirkon opeiksi.

Lue lisää

kumoamaan mitä Timo kirjoitti noista Raamatun paikoista, koska silloin yrität kumota Raamattua. No niinhän sinä teetkin. Uskova sinä et ole.

TimoFlink kirjoitti:

En ole kiinnostunut gnostilaisesta harhaopistasi. Olen kristitty.

Timo

Samat sanat eipä tuollainen adventistinen - pelkkään olettamuksenn perustuva dualistinen dogmatiikka paljon luulisi kiinnostavan, ainakaan hiukankin ajattelevaa, ja totuudesta kiinnostunutta ihmistä. Mutta sellaista hieman laiskaa, joka ei tahdo ajatustaan/ymmärrystään eli järkeään käyttää, vaan tyytyy johonkin valmiiksi purettuun epäterveelliseen seka ruokaan ja sairastuttaa hänet, niin hänelle kelpaa mikä vaan, kun ei se vain häiritse hänen arkielämäänsä jokapäiväisiä askareita.

eremith32 kirjoitti:

Samat sanat eipä tuollainen adventistinen - pelkkään olettamuksenn perustuva dualistinen dogmatiikka paljon luulisi kiinnostavan, ainakaan hiukankin ajattelevaa, ja totuudesta kiinnostunutta ihmistä. Mutta sellaista hieman laiskaa, joka ei tahdo ajatustaan/ymmärrystään eli järkeään käyttää, vaan tyytyy johonkin valmiiksi purettuun epäterveelliseen seka ruokaan ja sairastuttaa hänet, niin hänelle kelpaa mikä vaan, kun ei se vain häiritse hänen arkielämäänsä jokapäiväisiä askareita.

Lue lisää

nii, et sää se sairas olet... sun kirjoittelut on henkisesti sairaan soperrusta.

Adventistien oppi fpstakin kolmen enkelin sanomasta on pelkkää huuhaata järjetöntä ihmisen omaa sovittelua, niinkuin kaikki heidän oppisovittelunsa, jotka eivät kestä minkäänlaista tervettä kritiikkiä. Niitä voi kesäisin nuotiolla aikaansa kuluttaessa, keksiä lisää, että se siitä