Erittäin riiitaisa avoero, hankalaksi menee

Mistähän aloittaisin. Avoero, yhteinen talo myyty. Ex yrittää nyt karhuta minulta yhteisenä aikana tehdyistä pihatöistä(sora,kaivinkonetyöt), autonlaitosta ym tuhansia euroja.

Enhän toki tiennyt "tekeväni velkaa" kun yhteisessä taloudessa pihaa laitettiin ja yhteiseen kotiin tavaroita ostettiin. Pihaan liittyvät laskut ovat exän nimellä ja keskinäistä mitään kirjallista sopimusta "veloista" ei ole.

Autossani (on minun nimissä ja minun ostama) on hänen aikanaan ostamat renkaat ja vanteet, niistäkin olen nyt eron tullessa kuulemma velkaa.
Panttina hänellä on autoni vara-avain, jonka on löytänyt tavaroitani penkoessaan. Hän on myös soitellut minun exälleni, äidilleni ja käynyt entisen naapurin luonakin kertoilemassa kuinka olen velkaa enkä aio maksaa niitä. Eikös tuo ole jo panettelua? Aikoo laittaa perintään nämä "velat", perintätoimistolle. Onko se mahdollista?

Minä olen ollut yhteistä lasta kotona hoitamassa kotihoidontuella ja varmaan on päivänselvää ettei niillä tuloilla mitään pihaprojekteja tehdä?! Ja voikai ajatella että minulle on tullut melkoiset ansionmenetykset lapsenhoidon takia.

Hän myös uhkaa tulla poliisin kanssa asuntooni hakemaan "omiaan", eli muutamaa tavaraa jotka on aikanaan ostettu minulle, minun käyttöön. Onko se mahdollista?
Myös lapsen asumisjärjestelyistä ei päästy sopuun joten vein asian käräjille pakon edessä, hän saanee haasteen tällä viikolla.
On myös heristellyt nyrkkiä pääni vieressä, tarttunut ranteisiin ja uhannut "työntää pääni paskakasaan" ja repiä rahat vaikka minun perseestäni.
Todistajia näihin tapahtumiin ei ole.

Olen ihan avuton ja päivät kotona mietin ja pelkään milloin on pihasta auto hävinnyt tai renkaat käyty irrottamassa. Tai milloin poliisin kanssa tulevat ja alkavat kantaa pois väitettyjä tavaroitaan. Jopa lämmitysroikasta ja etumaskista olen kuulemma velkaa ja aikoo ne irrottaa jos en maksa!?

Olen työtön tällä hetkellä.

Hyvät neuvot tarpeen olisi nyt.
10423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Avoerossa kumpikin pitää oman omaisuutensa, sekä velkansa. Pihaan liittyvät laskut ovat hänen, niiden suhteen sinulla ei ole velvotteita.

Oikeudellisesti, periaatteiden mukaan avopuolisolla saattaa olla mahdollisuus korvaukseen toiselta avopuolisolta sillä perusteella, että hän on parantanut toiselle kuuluvaa omaisuutta saamatta toimenpiteistään kohtuullista vastiketta.

Jos häneltä renkaista ja vanteista yms... löytyy tositteita, että ne ovat hänen omaisuuttaan, hänellä on niihin oikeus.

Omaa lastasi olet kuitenkin hoitanut, ansionmenetykset niiden suhteen ovat omia henkilökohtaisia arvovalintojasi, entisen puolison varat ovat kuitenkin parantanut asemaasi hoitaa lastasi kotona. Miten jakautui talosta saadut rahat? Oletko asumiskustannuksiin kuitenkin pysytynyt osallistumaan 50/50?

Äänestä
  • Ei hän voi tulla poliisin kanssa kotiisi. Hänellä pitäisi olla käräjäoikeuden päätös asiasta.
    jos hän ilmestyy ovelle soita poliisit.
    Jos hän ottaa renkaat tai vanteet autosta ilman lupaa, ilman kirjallista sopimusta tee asiasta rikosilmoitus.
    Sinuna kävisin poliisilaitoksella kertomassa että sinua on uhkailtu ja että teillä on ero menossa.
    Eli jos on tarvetta virkavallalle, heillä olisi jo tieto että asiaan on suhtauduttava vakavasti

    Äänestä

  • Kiitos vastauksistanne.
    Luulen että häneltä löytyy kuitit renkaista ja vanteista.
    Talon voitot meni puoliksi. Kummallakin oli asuntolainat omissa nimissään ja kumpikin hoiti omansa.

    Piha ei tullut edes valmiiksi, eli jäi multaa ja nurmikkoa vaille. Näin talvella se tuskin on vaikuttanut ostajien päätökseen taikka talon hintaan. Kesällä uuden nurmen vihertäessä uskon että olisi voinut saada talosta vähän enemmän ja näin ollen olisin minäkin "hyötynyt" hänen pihainvestoinneistaan.
    Tämän todistanee että ostajista toinen kysyi että milläs mallilla se piha nyt onkaan,(kaupanteon jälkeen siis) kun tuli avuksi minulle muuttoon.

    Äänestä

  • Huhheijjaa kirjoitti:

    Kiitos vastauksistanne.

    Jossei avo vaatinut hyvitystä pihasta kaupanteossa, se on mennyt. Jos auto ei ole ollut avon käytössä, siis hänellä on oma auto ? Ja on hyvä-hyvvyyttään laittanut sinulle renkaat vanteet, olisi kohtuullista 1)maksaa hänelle rengasrahat puhtaana 2) ruuvata renkaat irti ja käskeä hakemaan 3) maksaa käytettyjen arvo (katso vaikka netistä). Jos maksat hänelle jotain, pankin kautta ja viesti : kipuraha, kaikki maksettu.

    Äänestä

"Kaikki lukot autoon, sisältäen 5 kpl lukkoja ja kaksi uutta avainta maksaa 135 eur. Plus 90 euroa koodauksesta." Tämä Fordilla. "Halvimmat pinnatut renkaat saa alkaen 29 euroa kappale". Huutonetistä voit katsoa hintoja vanne/ rengaspaketille: http://www.huuto.net/fi/search.php3.
Lohkolämmittimen johto auton ja pistorasian väliin maksaa Motonetissä n. 30e.
Ja autopurkamosta voit saada edullisesti säleikön autoosi lisäät vain auton merkin, mallin ja etupään osiin "säleikkö": http://www.autopurkaamot.com/varaosahaku/?&k=4

Hommaa autoosi halvat renkaat vanteineen ja ilmoita miehelle, että noutaa hänen hankkimansa auton osat tiettyyn ajankohtaan mennessä. Jos hän ei niitä hae, renkaat ovat sinun. Periaatteessa.... koska olette talon myyneet, tavarat ja rahat on jaettu, kaikki se mikä sinulla on - eikä niistä ole vaatimusta ajoissa esitetty, pitäisi olla sinun.

Pihatöistä hänen on turha enää valittaa, koska talo on jo myyty. Taloon kohdistuvat velat olisi pitänyt käsitellä ennen kauppojen tekoa.

Poliisi ei tule kotiisi ilman oikeuden päätöstä hakemaan yhtään mitään.

Anna miehen puhua kylillä mitä puhuu, elä sinä kuten ennenkin ja anna ihmisten huomata kuinka sekaisin mies on. Puheiden kumoaminen ei kuitenkaan käännä heidän päitään jotka haluavat ajatella sinusta rumia. Älä kommentoi puheita äläkä pidä mitään yhteyttä ex-mieheesi, älä laita edes tekstiviestiä, älä vastaa hänen soittoihinsa. Uhkailuista sinulla ei ole näyttöä, joten "ei ole mitään uhkailuja". Pysy mahdollisimman kaukana exästäsi.

Sinun on aivan turha surra perintötoimistouhkailuja tai pihatöistä lankeavaa laskua etukäteen. Mietit sitä sitten JOS sinulle tulee maksukirje. Vasta sen jälkeen menet oikeusaputoimistoon ja alat puolustaa itseäsi. Vihjeeksi; mikään perintätoimisto ei ota vastaan toimeksiantoa mieheltäsi. Jos hän aikoo sinulta rahaa lypsää, ainoa keino yrittää on viedä asia käräjille ja sen hän tulee häviämään.

Koska olet jo asioinut lapsen huoltajuusasiassa asianajajan luona, kysypä nuo sinua askarruttavat asiat sähköpostitse lakimieheltäsi.

Nenä kohti kevättä ja tsemppiä, kyllä se siitä, kun et turhista tee härkästä. Anna miehen uhoilla, hankala se on, tiedäthän sinä sen.

Äänestä
  • vastauksistanne. Onko sinulla jotain lakiin perustuvaa faktatietoa tuosta että olisi pitänyt kaupanteossa vaatia jos jotain vaatii?
    Vaikeeta tämä on, huoltajuusriita, ilkeilyt ja kaikki..yöunetkin jo kärsii. Mut ei auta kun yrittää taas kerran nousta, kun saisi sen työn niin olisi jo elämä paljon valoisampi.

    Äänestä

  • Huhheijjaa kirjoitti:

    vastauksistanne. Onko sinulla jotain lakiin perustuvaa faktatietoa tuosta että olisi pitänyt kaupanteossa vaatia jos jotain vaatii?
    Vaikeeta tämä on, huoltajuusriita, ilkeilyt ja kaikki..yöunetkin jo kärsii. Mut ei auta kun yrittää taas kerran nousta, kun saisi sen työn niin olisi jo elämä paljon valoisampi.

    Olin asennuttanut kiinteistöyhtymään (eli avoeron jälkeen exän ja minun yhteisesti omistamaan ok-taloon joka oli myymättä) uudet sadevesikourut ja koska en niistä kaupantekohetkeen mennessä ollut vaatinut omiani pois, summa koitui minun tappiokseni.

    Se irtain, jonka exä jätti kiinteistöön muuttaessaan pois sopimatta niistä minun kanssani, siirtyivät minun omistukseeni (eli vaivoikseni). Tätä ei kumonnut sekään että hän omisti vielä talosta puolet.

    Varmista asianajajalta, mutta mielestäni pihatöiden sinun osuudestasi olisi pitänyt tehdä velkakirja ennen kaupanvahvistamista. Muutenhan kirjaamattomia velkoja pomppisi holtittomasti esille vuosikymmenienkin päästä vielä.

    Äänestä

  • maallikon kirjoitti:

    Taas heti aamusta v--tuilupuhelu, millon maksat rankutusta.
    Hänellähän on myös autoni vara-avain panttina ja taas uhkaili käyvänsä irrottamassa renkaat :/

    Äänestä

  • Huhheujjaa kirjoitti:

    Taas heti aamusta v--tuilupuhelu, millon maksat rankutusta.
    Hänellähän on myös autoni vara-avain panttina ja taas uhkaili käyvänsä irrottamassa renkaat :/

    Emme olleet käräjillä saakka. Kävin asianajajan luona ja toistin asianajajan sanat prikulleen exälle ja kehoitin varmistamaan tiedot omalta lakimieheltään. Sen jälkeen alkoi huoltajuuskiista, koska mies ei saanut kyykytettyä minua eka erässä, hän korotti panokset lapsiin. siitä asiasta olimme käräjillä ja hän hävisi.

    Älä vastaa miehen puheluihin, älä vastaa tekstiviesteihin, mutta tallenna ne. Älä soita exällesi ja pysyttele poissa paikoista, joissa hän käy. Muuten hän ei lopeta. Älä ruoki häiriköintiä.

    Vinkki: Useimpiin puhelimiin voi tehdä ns. soittoryhmiä. Tee soittoryhmä, lisää exäsi numero ryhmään ja nauhoita kännykkääsi äänettömyyttä-äänitiedosto, jonka laitat soittoryhmänsoittoryhmäksi. Silloin kuulet kaikkien muiden soitot, mutta exäsi soitot soittavat hiljaisuutta.

    Vinkki jos exäsi soittelee tuntemattomasta numerosta tai vieraista numeroista: Hommaa uusi puh.liittymä ja puhelin, lähetä kaikille tärkeille ihmisille uusi numerosi, laita vanha kännykkäsi hiljaiselle ja anna exäsi soitella siihen vaikka yötä päivää.

    Soita lähimpään rengashuolto/-liikkeeseen heti ja kysy olisiko heillä sinulle halvat vaihtokumit vanteineen, kerro tilanne ja vie exäsi renkaat vaihtoreissulla hänen pihalleen.

    Äänestä

  • maallikkon kirjoitti:

    soittoryhmän soittoääneksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huhheijaa kirjoitti:

Mistähän aloittaisin. Avoero, yhteinen talo myyty. Ex yrittää nyt karhuta minulta yhteisenä aikana tehdyistä pihatöistä(sora,kaivinkonetyöt), autonlaitosta ym tuhansia euroja.

Enhän toki tiennyt "tekeväni velkaa" kun yhteisessä taloudessa pihaa laitettiin ja yhteiseen kotiin tavaroita ostettiin. Pihaan liittyvät laskut ovat exän nimellä ja keskinäistä mitään kirjallista sopimusta "veloista" ei ole.

Autossani (on minun nimissä ja minun ostama) on hänen aikanaan ostamat renkaat ja vanteet, niistäkin olen nyt eron tullessa kuulemma velkaa.
Panttina hänellä on autoni vara-avain, jonka on löytänyt tavaroitani penkoessaan. Hän on myös soitellut minun exälleni, äidilleni ja käynyt entisen naapurin luonakin kertoilemassa kuinka olen velkaa enkä aio maksaa niitä. Eikös tuo ole jo panettelua? Aikoo laittaa perintään nämä "velat", perintätoimistolle. Onko se mahdollista?

Minä olen ollut yhteistä lasta kotona hoitamassa kotihoidontuella ja varmaan on päivänselvää ettei niillä tuloilla mitään pihaprojekteja tehdä?! Ja voikai ajatella että minulle on tullut melkoiset ansionmenetykset lapsenhoidon takia.

Hän myös uhkaa tulla poliisin kanssa asuntooni hakemaan "omiaan", eli muutamaa tavaraa jotka on aikanaan ostettu minulle, minun käyttöön. Onko se mahdollista?
Myös lapsen asumisjärjestelyistä ei päästy sopuun joten vein asian käräjille pakon edessä, hän saanee haasteen tällä viikolla.
On myös heristellyt nyrkkiä pääni vieressä, tarttunut ranteisiin ja uhannut "työntää pääni paskakasaan" ja repiä rahat vaikka minun perseestäni.
Todistajia näihin tapahtumiin ei ole.

Olen ihan avuton ja päivät kotona mietin ja pelkään milloin on pihasta auto hävinnyt tai renkaat käyty irrottamassa. Tai milloin poliisin kanssa tulevat ja alkavat kantaa pois väitettyjä tavaroitaan. Jopa lämmitysroikasta ja etumaskista olen kuulemma velkaa ja aikoo ne irrottaa jos en maksa!?

Olen työtön tällä hetkellä.

Hyvät neuvot tarpeen olisi nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu