MB C-malli on samoissa hinnoissa, ja onhan Mersu toki auto WW:hen verrattuna. Ei Passatkaan mikään huono ole, mutta Mersu on tehty ajettavaksi, ja kestämään. Nettiautosta voi katsoa mitenkä siellä myydään lähes miljoonakilometriä ajettuja, ja kehutaan että auto on vielä uudenveroinen.
Passat ylihinnoiteltu auto
koska laatuakin saa
251254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ennenkuin 3 vuotta sitten hommasin uuden Passatin luulin, että huomattavasti kilpailijoita korkeamman hinnan katteeksi saisi laadukkaan tuotteen mutta nyt 150 tkm myöhemmin olen todennut että ongelmat olisin saanut halvemmallakin vaikkapa Ranskalaisena. Hajonnut on kaikki taksipalstalla löytyvät osat (mm. kaksoismassavauhtipyörä, webasto ja pumppusuutin) ja paljon pienempää osaa. Takuun ulkopuolella osia ei meinata korvata vaikka kyseessä on tyyppivika. Kolleegalta hajosi koko kone alle 50tkm:n kohdalla. Ongelmat tosin näyttävät kasaantuvat diesleiden ympärille. Muistuttaa kovin Opelin 90-luvun lopun meininkiä. Tästä ei ole kuin yksi suunta.
VW:n merkkihuolto PK-seudulla on aivan läpisurkea. Tuon kaksoismassavauhtipyörän vaihto mm. maksoi työn osalta yli 200 €/h ja sehän hajosi 3 viikkoa takuuajan loppumisen jälkeen. Lohduttavana tekijänä lienee, että pääsin yli 100tkm mikä ainakin taksiyrittäjien keskuudessa olisi lienee ollut huippusuoritus.
VW:n laatu ei todellakaan ole enää samaa kuin se oli 5+ vuotta sitten. Jotakin on mennyt pieleen. Jos vielä erehdyn ostamaan samanlaisen en maksa siitä penniäkään enempää kuin C5:sta tai Lagunasta.
Oma pikagallup tien varressa olleista autoista viimeiseltä kuukaudelta osoittaa, että 50% oli volkkareita. Mutta miksi siellä ei näy muita saman firman merkkejä (Seat, Skoda tai Audi)?
Volkkarin laadusta ei kannata edes puhua kun sitä ei ole,se huolto on samanlaista touhua joka paikassa.Itse pidin 3kpl passattia ja jokaiseen kuulu jotain vitun säätöä koko ajan nyt olen ajanut sillä tojolla jota paljon mollataan mutta ostan kyllä taas tojon kun vaihdan.´Nyt tiedän mitä on huoleton autoilu
oo enää mikään mersu.Serkun mies on ajanut mersulla vuodesta-67 lähtien ja nyt hänellä on joku 2000 alun mersu.Hän väitti mersussa olevan samat viat kuin Opelissa.Joten se mersusta.
http://www2.hs.fi/extrat/autot/pdf/TUV_2011_4-5v.pdf
Passat sijalla 31, Mersu sijalla 68, eli passat on puolet laadukkaampi kun tuo sinun C-mersusi. Kaikenlisäksi Passateilla on ajettu keskimäärin enemmän kun noilla mersuilla.
vertaappa hieman tarkemmin niitä autoja ja niiden hintoja!
Ei ne todellakaan ole samoissa hinnoissa, ja toiseksi, miten vertaat?
C-mese on Golfin kokoinen, ei Passatin!
ja sitten tämä:
Nettiautosta voi katsoa mitenkä siellä myydään lähes miljoonakilometriä ajettuja, ja kehutaan että auto on vielä uudenveroinen
BUAHHHAABAAAA - ja sinäkö uskot?! Jos joku kehuu puhkipoljettua manne meseä
"uudenveroiseksi" niin kuka sitä uskoo? Hehhhhhhh
Kaikki Vag tuotteet ovat laadultaan tosi huonoja vaikka Taunot täällä toista väittävätkin.
Tässä selviää mitenkä eri autot valmistetaan, siinä missä Mersu käyttää metallia, käyttää WW muovia. Merroit että Mersun C-malli on Golfin kokoinen kuitenkin Golfin omapaino on 1220kg, ja mielestäsi iso Passatti painaa 1451kg. C-mallin Mersun oma paino on 1575kg. Tuosta voi jokainen päätellä eri autojen valmistustekniikasta, ja turvallisuudesta, ja ajovakaudesta.
Hieno päättelyketju! Ja mitähän sä vertailet tuossa? Ja miten massasta pystyy päättelemään valmistustekniikkaa ja ajonvakautta?!? Tällä hetkellä trendinä on kulutuksen pienentäminen, joilloin autoteollisuudella on intressinä autojen keventäminen. Lisämassa lisää kulutusta.
Toiseksi faktat kehiin, vertaillaan autoja, jotka nyt ylipäätään olisivat jollain tavalla vertailukelpoisia keskenään. Ohessa 2 litraisten diesel farmareiden omapainot:
M-B C 200 CDI 1615 kg (huom., iskutilavuus 2143 cm^3)
VW Golf Variant 2.0 TDI 1495 kg
VW Passat Variant 2.0 TDI 1571 kg
Lähteet www.volkswagen.fi ja www.mercedes-benz.fi
Puhut totta, MB on vähän hukassa tuon kulutuksen vähentämisen kanssa...VW:n teknologia on ajanut mersusta ohi jo 90-luvulla.
C-Mallin 180 turbo (bensa) koneella kuluttaa maantieajossa 6.5l/100km en pidä pahana. nykivässä kaupunkiajossa tietenkin painava-auto kuluttaa suhteessa enämmän enemmän. Toki yksi syy koneiden kestävyyteen on kun siitä ei revitä liikaa tehoja kokoonsa nähden, se on ollut MB käytäntö.
Mersuforumilla löytyy suht koht tuoreista autoista juttua, kun hakusanaksi laittaa ruosteen.
Muovithan ei ruostu, pakkasella tosin se on haurasta. Jossain katkeili muovisia kaaspolkimia, ym. Autojen painot ovat turvallisuussyistä kasvaneet rutosti, aikoinaan isona autona pidetty Volvo 740 painoi 1250kg elikkä oli nykyisen Golfin persmallin painoinen.
Joo, se paino on noussut turvallisuusvaatimusten myötä, mutta nyt sitä on taas alettu saada kuriin käyttämällä suurlujuusterästä, jota esim. rautaruukki toimittaa autoteollisuuden käyttöön todella suuria määriä. Sitähän ei tunnetusti tarvita yhtäpaljoa kun perinteistä terästä, mutta silti saadaan aikaan aiempaa turvallisempi auto.
Ei pidä paikkansa mersujen kesto. Niitä hajoaa tajuttoman paljon nykyään. Ennen oli kestävä johonkin 1987 asti mutta siihen loppui mersujen kesto.Surullista mutta totta.Käyppä korjaamoilla niin tajuat asian .
Mersuissa oli ongelmia väyrysissä, mutta kyllä nykyiset Meset kestävät. Katseleppa taksitolpille Mersut ovat palanneet jälleen sinne, toki Passatin halpismallia siellä on paljon. Volvoja ei tiedä mikä niiden kohtalo tulee olemaan. kiinalaisiksi kun muuttuivat.
Auto kestävyydellä ei juurikaan ole merkitystä mikä auto seisoo taksitolpalla.
Muut seikat ratkaisevat sen pelin
OTA SELVÄÄ ASIOISTA JUNTTI!
On sillä senverran merkitystä että aika harvassa on nuo rapeat ranskalaiset ja japanin riisikipot. Ei voi seisoa pajalla koko ajan, se ei tuota rahaa.
Katsoppas Urpojuntti ensiviikon kuningaskuluttaja, niin tiedät mitä tarkoitin. Luulen että minä olen peruuttanut autolla enemmän kuin sinä olet ajanut eteenpäin.
Työkalun täytyy toimia, ilmeisesti siksi ei VAG:n tuotteita enää näy ammattikäytössä. Volvo ja Mersu ovat ne autot joita ammattilainen arvostaa.
Muuten on todella paljon vag konsernin Superbeja takseina.
suorittamaan takuu korjauksia ja sijaisautojen vuokria. Volkswagen tietää autojen heikon laadun ja joutuu pitämään kalliimpaa hintaa jotta voitto yhtä autoa kohden pysyisi plussalla koska niin paljon menee rahaa takuu korjauksiin. Volkswagenille on käymässä kuin Toyotalle, liian suuri muuttuu ylpeäksi ja sokeaksi oman laadun putoamiselle. Ei pystytytä myöntämään itselle vikoja vaan kiistetään kaikki ja pidetään omia autoja edelleen parhaimpina. Tottakai kun tekee hyvää tulosta ja kehutaan niin omahyväisyys kasvaa, ja se jos mikä on vaarallista. Minulla on kahdesta viimeisestä käytössä olleesta/olevasta uudesta Volkswagenista paljon negatiivista sanottavaa, enkä kysyttäessä peittele sitä. Eräässä Etelä-suomen merkkiliikkeessä asentaja hiukan tunaroi(unohti kiinnittää takajarrusatula avaimella, pultit oli sormitiukkuudella) Yrityksen toimitusjohtajan kommentti oli: Noh, niin kauan kuin ollaan tekemisissä ihmisten kanssa, emme pysty virheettömään suoritukseen ja pahoittelut päälle. Siis TJ hyväksyy alaiseltaan virheellisen suorituksen. Arvatkaa vaihtuiko auto uuteen enään siellä liikkeessä?
Volkswagen ei muuten valmista webastoja. Volvoissa, mersuissa ja kaikkissa muissakin autoissa on samat ongelmat webaston kanssa. Niin kauan, kun webasto on kytketty auton omaan ohjaukseen, ei sillä ole mitään saumaa selvitä hengissä. Omani on kestänyt noin 300.000km, joilloin yhteen piti laittaa uusi puhallin, toiseen ohjausyksikkö hehku ja kolmanteen vaihdettiin koko pönttö.
Volkswagenin laatuun ei muuten vaikuta eteläsuomalaisen autoliikkeen TJ tai huono asentajakaan. Tällöin on kyse autoliikkeen laatuongelmasta, ei autonvalmistajan.
Jokaisessa autossa on vikoja eikä mersu todellakaan ole poikkeus. C-mersu on mersu paskimmasta päästä, luen sen "must have" - malliksi kuten A-sarjalaisenkin eli tehdään halvalla auto jotta prole pääsee mersuun kiinni. Mersut alkavat E-sarjasta, ero C-sarjaan on suuri.
Painosta ja vielä parempi, muovista puhuminen on sitten sitä typerintä hommaa - vähän kuin autoja ostettaisin kiloissa. Esimerkiksi Audi tekee ihan hulluna töitä saadakseen A6:sen painon ALAS, ei YLÖS.
Volkkarissa on todella paljon vikoja. DSG vaihteisto on susi, joitain moottorimalleja leviää kun suunnittelussa on ollut kuuma-kylmä-vesi-jää -ketju hukassa ja joissain malleissa etupään nivelet kuluut turhan nopeasti, alle 250.000km ajon. Mersussa on todella paljon vikoja. Autoilla ei pääse perille, isot koneet kilkattaa, lämmityslaite sekoilee.
Kaikissa autoissa on todella paljon vikoja. Ei se siitä koskaan miksikään muutu.
Tilastot osoittavat auton laadun paljon paremmin kuin joku yksittäinen valittaja suomessa. Mersun massivisiin laatuongelmiin ei kukaan varmaan viittaa tässä ketjussa... ei siihen, että saksan teiden reunat oli 5-6 vuotta sitten täynnä matkan keskeyttäneitä E-sarjalaisia jne...
DSG on loistava, se on nyt jo erittäin luotettava ja kunhan tehdas saa palautetta vielä lisää, niin se ei ainakaan huonone, kytkinelvyjen materiaali on ilmeisesti seuraavana työn alla, niissä on ollut pientä ongelmaa, eivät tahdo kestää enempää kun 250tkm, mutta sitten taas...miten moneen manuaaliin ei vaihdeta kytkintä ennen 250tkm lukemaa, taitaa olla aika harvassa se porukka... :-)
Siinä on muilla autofirmoilla vielä opettelemista, ennen kun pääsevät samalle tasolle VW:n kanssa teknisesti ajatellen. Osa firmoista on heittänyt suoraan hanskat tiskiin ja ovat tilanneet laatikot muualta, ei vaan yksinkertaisesti taito riitä.
No ei se Volkkarikaan noita todellakaan itse ole suunnitellut eikä valmistanut vaan Borg-Wagner ja periaatteessa kuka tahansa voi ko. puljulta niitä ostaa. Tosin lienevät todenneet ko. firman laatikot sen verran epäluotettaviksi tai hinnakkaiksi, että hommaavat omansa muualta.
Netti on täynnä juttua siitä kuinka "luotettava" DSG on.
Volkswagenin sertifioimat henkilöt, jos katselet huollon seinille niin jokaisessa näkyy omalla nimellä olevat "diplomit" tätä kautta vastuu on myös Volkswagenin. He edustavat VAG konsernia Suomessa. Ja auton laatu on myös huono vai mitä pitäisi ajatella ensimmäisen vuoden aikana sattuneista kolmesta tielle jäämisistä ? Minulle ei makseta siitä että toimin auton kehittäjänä, päinvastoin Minun pitää jopa maksaa ekstraa siitä että saan ajaa Volkswagenilla. Volvo ei myöskään ollut viaton mutta heiltä sain sijaisauton koko kunnostuksen ajaksi. Viime kerrasta maksoin 4pv itse koska auto jätti tielle ja uutta osaa ei ollut saatavana koska tehtaalta oli tulossa uudenmallinen osa ja vanhan mallista osaa ei saanut enään asentaa.