Kirput

Mistä kirput oikein tulevat, ja miksi meidän kotikoirilla ei niitä ole? Esim. Australialaista "Eläintenpelastustiimi" sarjaa kun katsoo niin jokaisella huostaanotetulla koiralla ja kissalla on kirppuja. Pennuillakin vaikka ne ovat olleet huonoissa oloissa vasta muutaman viikon. Itse pesen koirani pari kertaa vuodessa tai tarpeen vaatiessa, mutta ei niillä mitään kirppuja ole. Mistä ne siis tulevat ja miksi ei meidän kaikkien koirille?
91818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Koirastasi huolehditaan.

Nuo pennut ovat saaneet ne elinympäristöstään, emältään. Huono ruoka, huono vastuskyky, ei madotettu, ei rokotettu, jne.

Äänestä
  • esim. näyttelyistä tai muista koiratapahtumista. Ulkoloistartunta ei yleensä liity koiran kotioloihin mitenkään, vaan sen voi saada koirapuistossa tai vaikka lenkillä vastaan tulevalta koiralta kun koirat haistevat toisiaan. Ulkoloistartunnan voi koira saada myös villieläimeltä esim. kapi ketulta. Eli ei auta vaikka muuttaisi hornantuuttiin missä ei toisia koiria ole.

    Äänestä

paremmin lämpimissä maissa. Suomessa taas täit ja väiveet ovat yleisempiä kuin lämpimissä maissa joissa kirput ovat yleisempiä.

Äänestä
  • Häätääkö niin sanottu "madotus" (esim. Axilur) myös ulkoloiset? Entä Stronghold?

    Äänestä

  • 14 kirjoitti:

    Häätääkö niin sanottu "madotus" (esim. Axilur) myös ulkoloiset? Entä Stronghold?

    sisäloiset. Ulkoloisiin tehoaa esim. Stronghold, Frontline, Exspot(vain täi,kirput ja puutiainen). Lisäksi jotkut ulkoloiset levittää sisäloisia oliskohan heisimatoa, niin lisäksi koira tarttee madotuksen.

    Äänestä

Näkeekö kirput silmällä? Koira rapii itseään mutta mitään ei näy.

Äänestä

Ei välttämättä näy paljaalla silmällä ellei tiedä mitä on etsimässä. Olisi pitänyt itse arvata mistä on kyse kun omat koirat alkoivat yhtenä päivänä rapsuttamaan samaan aikaan. No en tajunnut ajoissa niin täitartunta aiheutti jo haavoja toisen koiran päähän ennenkuin tajusin mistä on kyse ja kävin apteekista hakemassa Frontlinea joka onneksi tehosi.

Äänestä

Kirppu on aika iso, n. 3 mm, tummanruskea. Tunnistat sen siitä, että kun saat kädelle, se hyppää jonnekkin huit h...ttiin. Ostin ulkomailta pennun, ja siinä oli kirppuja. Vilistivät pakoon siellä turkin sisässä. Ne eivät purreet ihmisiä, Frontline-käsittely kaksi kertaa, makuuvaatteiden huolellinen pesu/hävittäminen. Eivät ole palanneet.

Äänestä

Meidän koirilla on JOKA kesä kirppuja turkit täynnä,esim.oravista.Täitä ollut kahdesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirputonhurtta kirjoitti:

Mistä kirput oikein tulevat, ja miksi meidän kotikoirilla ei niitä ole? Esim. Australialaista "Eläintenpelastustiimi" sarjaa kun katsoo niin jokaisella huostaanotetulla koiralla ja kissalla on kirppuja. Pennuillakin vaikka ne ovat olleet huonoissa oloissa vasta muutaman viikon. Itse pesen koirani pari kertaa vuodessa tai tarpeen vaatiessa, mutta ei niillä mitään kirppuja ole. Mistä ne siis tulevat ja miksi ei meidän kaikkien koirille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu