No lähdenkin hiukan kauempaa, eli presidentti Tarja Halosesta. Joku sanoi, että hänen paras puolensa on ulkonäkö. Senkin näköinen on ihminen ja voi edetä urallaan tosta noin vaan.
Kouluttautumisesta on taas käyty kovaa kiukkuista riitaa toisaalla. Mnusta tämä kouluttautuminen on Tarjan paras puoli. Isää ei hällä ollutkaan, - ja äitinsä oli puotipuksu Elannossa.
Helppoahan Tavjan olisi ollut mennä samaa tietä, puotipuksuksi vaikkapa Elantoon.
Olen sitä mieltä, että JOS k a u p u n g i s s a on koti, eikä kouluttaudu, on kakkoslaatua jo alunperin. Eri asia, jos on taipaleitten takana maalla, eikä ole koulua omassa pitäjässä eikä lähelläkään.
Jotkut sieltäkin ovat sittenkin kouluttautuneet itse.
Kouluttautumisesta on taas käyty kovaa kiukkuista riitaa toisaalla. Mnusta tämä kouluttautuminen on Tarjan paras puoli. Isää ei hällä ollutkaan, - ja äitinsä oli puotipuksu Elannossa.
Helppoahan Tavjan olisi ollut mennä samaa tietä, puotipuksuksi vaikkapa Elantoon.
Olen sitä mieltä, että JOS k a u p u n g i s s a on koti, eikä kouluttaudu, on kakkoslaatua jo alunperin. Eri asia, jos on taipaleitten takana maalla, eikä ole koulua omassa pitäjässä eikä lähelläkään.
Jotkut sieltäkin ovat sittenkin kouluttautuneet itse.
Vastaukset 10
Vanhimmat
itsesä kouluttaneita kohtaan on turhaa. Ymmärrätte sitten, kun lapsenlapsenne on akateemisen tutkinnon suorittanyt.
Suomessa opiskelu on ilmaista oppikirjat asunto ja ruoka maksaa, nythän on ollut suunnitteilla ulkomaalaisille maksut koska niin paljon ja kaukaa tänne tullaan kouluttautumaan.
Paljon nuoria hakeutuu osa ei pääse ensimmäisellä kertaa ja sitten tyssää, tulee työttömyys, ei rahaa monikin jää paikoilleen.
Sitkeyttä pitäisi olla ja vaikka kirjastoissa hakea seuraavaa vuotta varten tietoutta, monikin niin tekee, mutta se vaatii että kotimaksaa elämisen kulut.
voi kokea aivan yllättäen.
Kuorossa eräs Bachin laulu alkoi sanoilla: "Herää harppu, kanteleet helkähtävät...."
Meidän tyttöjen rivissä alkoi päiden kääntely viereiseen kaveriin ja nyökkäily kohdassa "herää harppu",
joku vastasikin toiselle: "Älä mulle sano!" ja kohta koko rivimme hytkyi naurusta.
Takaa kuului kuitenkin "Matti Salmisen", pitkän miehen ääni: "Ei siinä ole pilkkuja, jotka ovat puhuttelun merkki. Siinen minä: "Eikä huutomerkkiä perässä, joka on kehoituksen, käskyn ja tervehdyksen lopussa!" Naurua ei enää saatu pysähtymään, mutta johtajamme, nuori mies, sanoi: "Mitä paremmalla tuulella ollaan, sitä kauniimmin äänet soivat!"
Täällä olen huomannut pilkut ja muut välimerkit kuolemaakin vakavammaksi asiaksi.
Kuolemastakin voidaan joskus laskea leikkiä. "Potkaistaan tyhjää", "heitetään veivi", siirrytään ilmavoimiin tai taivaalliseen laulukuoroon..." ym., mutta vakavikot ovat sitä mieltä, että pilkut ovat tai niistä puhuminen on loukkaantumisen väärtti asia.
Ikinä en ole nähnyt kenenkään niistä huomauttavan,
mutta loputtomasti olen lukenut siitä, että niistä ei SAA puhua!
Kummasta siis pidät enemmän, jos sinulle kohdistetaan?
1) Herää, harppu! Kanteleet helkähtävät...
2) Herää harppu, kanteleet helkähtävät...
Kyllähän välimerkeillä on tehtävänsä tekstissä! Eikö vain?
Mutta kuoro! Älkää tulko kuoroon, jos viisveisaatte merkeistä!
Nuo takana istuvat "mattisalmiset" ja "jyrkianttilat" ovat niin tarkkasilmäisiä nuottiviivastolla näkyvää pienenpientäkin kärpäsenkakkaa kohtaan, että sen toteuttaminen ei taida SibeliusAkatemiasta hiljattain valmistuneelle kuoronjohtajallemmekaan olla yhtä ehdotonta, no onhan hänkin melko absoluuttisen tarkka näissä, sävellajin muutokset, tauot, rytmi, sisääntulot, nehän ovat ratkaisevan tärkeitä musiikissa.
Iloa elämään!
"pääskysistä puhelinlanoilla" ei pidä viisveisata musiikissa.
Ja hauskahan tuo tapaus tuntuu kuorossannekin olleen. )))))))))
Maamme-laulu lauletaan usein väärin , ei huomata pientä pilkkua, joka erottaa puhuttelun käskymuodon : "soi, sana kultainen !" Ilman pilkkua sitä venytetään : " soi saana kultainen". Työkaveriani Saanaa se ei kuitenkaan häirinnyt.
Kiitosvirressä ylistetään virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein. Harppu on monen vitsin aihe, ja onhan meissä torvia ja totisia torvensoittajiakin. Harpisti kuulostaa oudolta, kuin harppia käyttävä matemaatikko olisi kyseessä.
Iloisen naurunpyrskähdyksen saitkin aikaan, Satu . Kun isä valokuvasi meitä, hän sanoi aina : "Iloa silmiin , kissit!" Se on Immi Hellenin runosta Valokuvaajalla.
Ei saa silmiä räpyttää
ei saa päätänsä kääntää,
ei saa heilua hännänpää,
ei saa viiksiä vääntää!
Korvat hörössä kököttaa
mestarin eessä missit.
Eihän nyt noin saa mököttaa,
iloa silmiin, kissit!
Voi, jospa kuvamme onnistais,
se olis lysti juttu.
Lapset sen joululahjaksi sais,
tulisi kaikkein tuttu.
Sepä onkin hausha toivotus omalle peilikuvalleen,
kun aamulla köpii peiton alta kylppikseen!
Tukka on kuin Ojalan uuninluuta, silmät sikkarallaan,
voimistelut ja venytykset vasta alkamassa, suihkut ja aamukahvi vuorossa.
(Tänään tuo kaikki jo takana päin!)
Silti tosi iloinen uudesta, alkavasta päivästä ja kaikesta, mitä se tuo tullessaan!
Iloa elämään!
Koulussani lapsena monissa kirjoissa tuli tutuksi Immi Hellenin nimi
runojen kirjoittajana.
Eräässä koulukuvassa seison seinää vasten opettajamme 'Nassen' vieressä,
toisella puolella paras ystävättäreni Aila.
Siinä kuvassa hymyilemme kyllä täysillä kaikki kolme, sillä juuri ennen
kuvan ottoa pikkusiskoni tuli kuvaajan viereen,
heristi etusormeeaan ja sanoi:
"Ei saa silmiä räpyttää,
ei saa päätänsä kääntää!
Ei saa heilua hännäpää,
ei saa viiksiä vääntää!"
Se on jäänyt mieleeni, ja aina tuon kuvan nähdessäni sen muistan.
:)
Nuori harpunsoittajanainen Kaupunginorkesterissa kertoi tämän.
Häneltä kysyttiin, sanovatko muut orkesterilaiset häntä "harpuksi".
"Joka päivä!" vastasi harpunsoittajatyttö..
"Sitten, kun eivät enää sano, tiedän tulleeni sellaiseksi!"
***
Minustakaan harpisti-sana ei ole onnistunut, mieluummin kirjoitan harpunsoittaja.
:)
tuohan oli kuin sadan vuoden takaa, että maalla ei käytäisi kouluja.
Enpä usko, että kaupungin ja maaseudun välillä siinä suhteessa enää tänä päivänä on yhtään mitään eroavuutta.
Enää ei muuten tarvitse hiihtää tai kävellä kengillä tai kengittä koulumatkoja. Jo muutaman kilometrin kuljettaa kunta.
ja saivat muuten maalaisserkkummekin. He tulivat kirkonkylältä bussilla kaupunkiin ja tulivat meille kaupunkiasuntoomme, koska bussi kulki vain muutaman kerran päivässä. Samoin koulun jälkeenkin he tulivat taas kylään ja tekivät samalla läksynsäkin. Joskus meillä serkuksilla oli tosi hauskaa, kun he yöpyivätkin meillä, kun todellakin linja-autojen kulku oli ennenvanhaan vähän eri juttu kuin nykyään. Ja sekin oli äidistämme mukavaa, kun maalaisserukkujen äiti lähetti joskus koulukkaiden kanssa tuliaisia (lihaa, perunoita, omenoita ja niistä tehtyä hilloa, leivinuunissa paistettua leipää, rieskoja ja pullaa jne). - Sekä maalaisserukkuni että me kaupunkilapset saimme ihan saman koulutuksen. Ja mikä parasta: ystävyytemme on säilynyt koko elämän ajan.