Minulle tuli vuoden ikäinen pienehkö sekarotuinen uros koira. Koira on asunut aikaisemmassa paikassa muiden koirien kanssa. Muuten meillä on mennyt todella hyvin mutta yksin oloa koira ei opi millään.
Ensin aloitin 5 - 10 minuutin ajoista. Alkuun oli pientä ulinaa mutta loppui kokonaan. Sitten nostin aikaa pikkuhiljaa 20 minuuttiin. Oppi senkin ajan kanssa. Nytten kun olen yrittänyt pitää koiraa pidempään yksin niin kauhee huuto alkaa siinä 15 minuutin jälkeen. Ovesta en mene sisälle ennen kuin koira on täysin hiljaa ja sisälle tultua en huomioi ollenkaan.
Ja nytten on myös koira ruvennut pissaamaan sisälle yksin ollessa. Lähes jokaisen kerran kun jätän koiran yksin niin hän käy ensimmäisenä kusella ja sen jälkeen vartioi ulko-ovea ja jos en vähän ajan päästä tule takaisin niin alkaa järkyttävä ulina. Ja tämän tiedän kun olen tietokoneen kameran laittanut päälle kun lähden ovesta ulos ja kuvannut kaiken. Hätä koiralla ei voi olla, kun olen vienyt ennen yksin oloa ulos.
Tähän pisteeseen olen päässyt vaikka olen yksin oloa harjoittanut jo kuukauden joka päivä 2-5 kertaa. Teenkö jotain väärin? Onko kellään vinkkejä miten koira lopettaisi pissaamisen yksin ollessa ja osaisi olla myös pidempään yksin? Olen antanut koiralle rauhoittavia mitä saa eläinkaupasta, eikä mitään apua ole ollut. Ostin sitruunapannan mutta koira ulvoo semmosseeseen äänensävyyn ettei auta sekään. Telkkarin olen jättänyt päälle että ei kuule rappukäytävän meteliä.
Toivottavasti joku osaa auttaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
-Sitruunapannan voit heittää menemään saman tien.. Se kun ei poista sitä ongelmaa että koiralle tulee hätä yksinään ollessaan ja purkaa sen sitten muulla tavalla kuten justiin pissaamalla sisälle..
-Koira pitää viedä vain lyhyelle lenkille ennenkuin lähdet pois kotoa.
-Viethän koiraa myös tarpeeksi muuten lenkeille, ja aktivoit ja koulutat että koira saa käyttää aivojaan ja väsyy _ennen_ kuin lähdet kotoa.. useat ihmiset jättävät eroahdituneelle koiralle vain tekemistä kun lähtevät ja ihmettelevät kun koira ei leiki leluilla kun tuskin se mitään uskaltaa tehdä kun muutenkin hätä missä omistaja on.. eli väsytä koira nimenomaan muulla ajalla kuin silloinkun olet poissa.
Tässä nyt muutama neuvo:)
Tuli mieleen yksi asia mitä itse käytän. Ei varsinaisesti ulvo tuo meidän rekku, mutta ei mitenkään nautikaan siitä että lähden joskus pois ilman häntä. Siirrä koiran oma peti tai viltti siihen sopivalle hollille oven viereen niin sillä on mukavampi vahtia ja odottaa milloin palajat. Meillä asettuu viltilleen odottamaan ja näkyy(webbikamerasta) joskus olevan ketarat pystyssä nokkaunilla, vaikka takuulla valvoo pienintäkin risausta.
Kiitoksia vastauksista. Pitää kokeilla tuota pedin siirtoa eteisee. Toivottavasti toimii, meinaa jo vähän usko loppua kohta. Koiralle ostin poikahousut. Pysyypähän pissat sielä pöksyissä seuraavilla kerroilla. On jo muutaman kerran kerinnyt niihin lorauttamaan mutta on huomattavasti vähentynyt, jospa ajan kanssa loppuisi kokonaan(?) :)