Kipeä klitoris

Eilen huomasin kun normaalisti istumassa olin asentoa vaihtamassa, että klitoris on kammottavan arka. Luulin alkuun vain kuivaksi, kun menkat ovat vasta jokusen neljä päivää sitten loppuneet (taas vaihteeksi), mutta klita onkin todella arka pienimmästäkin kosketuksesta. Vähän sitten itse tutkiskelin, että josko olisi vain jotakin roskaa kertynyt, ja ajattelinkin ensin jostakin poimukasta löytäneeni pikkuriikkisen palan vessapaperia. Yritettyäni irroittaa "paperin palaa" tuloksetta aloinkin ajatella, josko se onkin jokin ihonalainen juttu? Täplä klitan poimukassa on hieman viivamainen ja vaikuttaa vaalean kellertävältä finniltä (selvästi klitan vasemmalla puoliskolla). Kokeilin sitten sattuuko klitaa yhtä paljon painettaessa oikealta tai vasemmalta ja vasemmalta puolelta onkin aivan vietävän herkkä, eli juuri siltä omituisen täplän puolelta. Muuten on klita aivan normaali. Olen 18 enkä ole yhdynnässä ollut kertaakaan elämäni aikana, joten päätin olla pelottelematta itseäni millään hivin yms. kaltaisella, vaikka mahdollisuushan aina voi olla.

Samoja kokemuksia? Voiko olla vain joku ihonalainen esim. häpykarva ja lähtee pois itsekseen, vai pitäisikö käydä (ensimmäistä kertaa) gynekologilla?
28975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelisin lämpimästi gynellä käyntiä, jos vaiva on vielä jatkuu eikä näytä poistuvan itsestään.

Äänestä

Heti käymään gynellä, mikäli aihe on vielä ajankohtainen! Mistään häpykarvasta tuskin on kyse. Klitoriksessa ei kasva karvaa. Finnikin olisi sinänsä erikoinen, varsinkin jos kyseessä on klitoriksen terska, kuten tekstistäsi voisi arvella. Klitoriksen huppuun sellainen periaatteessa voisi tullakin, mutta kipu silloin tuskin olisi noin kova.

Itselläni oli viitisen vuotta sitten vastaavanlainen kokemus. Klitoriksen terskaan ilmestyi hyvin kipeä näppylä, joka ei lähtenyt useassa viikossakaan. Kävin näyttämässä sitä gynekologille, joka huolestui asiasta. Asianmukaiset kokeet tehtiin ja näppylä paljastui ihosyöväksi. Kasvain oli pieni ja hyvänlaatuinen, mutta vaati klitoriksen terskan poistamista. Muuten sukuelimiin ei onneksi tarvinnut kajota. Olen itse sinua paljon vanhempi, vaihdevuodet jo läpi käynyt eikä seksi ole enää elämässä niin merkityksellistä kuin se oli nuorena. Silti kokemus oli hyvin traumaattinen ja masentava, sillä operaatio johti kohdallani siihen, etten ole enää ainakaan toistaiseksi kokemaan orgasmia ja muutenkin seksuaalinen nautinto on pienentynyt huomattavasti. 18-vuotiaalle vastaava menetys tuntuisi varmasti maailmanlopulta, voisin kuvitella. Toivottavasti sinun kohdallasi ei ole tästä kyse, kyse on muutenkin harvinaisesta tapahtumasta. Jos kuitenkin on, niin on parempi menettää klitoris kuin antaa syövän levitä. Monien naisten kohdalla vastaavassa tilanteessa on jouduttu amputoimaan ulkoiset sukuelimet kokonaan. Pahimmillaan tietysti syöpä on niin levinnyt, ettei se ole enää hoidettavissa. Mene siis gynelle heti, jos et ole vielä mennyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iiiiiik kirjoitti:

Eilen huomasin kun normaalisti istumassa olin asentoa vaihtamassa, että klitoris on kammottavan arka. Luulin alkuun vain kuivaksi, kun menkat ovat vasta jokusen neljä päivää sitten loppuneet (taas vaihteeksi), mutta klita onkin todella arka pienimmästäkin kosketuksesta. Vähän sitten itse tutkiskelin, että josko olisi vain jotakin roskaa kertynyt, ja ajattelinkin ensin jostakin poimukasta löytäneeni pikkuriikkisen palan vessapaperia. Yritettyäni irroittaa "paperin palaa" tuloksetta aloinkin ajatella, josko se onkin jokin ihonalainen juttu? Täplä klitan poimukassa on hieman viivamainen ja vaikuttaa vaalean kellertävältä finniltä (selvästi klitan vasemmalla puoliskolla). Kokeilin sitten sattuuko klitaa yhtä paljon painettaessa oikealta tai vasemmalta ja vasemmalta puolelta onkin aivan vietävän herkkä, eli juuri siltä omituisen täplän puolelta. Muuten on klita aivan normaali. Olen 18 enkä ole yhdynnässä ollut kertaakaan elämäni aikana, joten päätin olla pelottelematta itseäni millään hivin yms. kaltaisella, vaikka mahdollisuushan aina voi olla.

Samoja kokemuksia? Voiko olla vain joku ihonalainen esim. häpykarva ja lähtee pois itsekseen, vai pitäisikö käydä (ensimmäistä kertaa) gynekologilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu