Masennukseni on saanut sairaalloiset mittasuhteet. Masennus alkoi siitä kun muutimme noin 50km päähän entisestä kaupungistamme. Kaverit jäivät sinne, kesän olin täysin yksin. Siitä asti olen ollut masentunut.
Ammattiapua en taida edes harkita, kukaan ei ymmärrä minua.
Masennuksen alkuvaiheilla valvoin vain pitkään ja rupesin kuuntelemaan iskelmää. Sitä ennen musiikkimakuni oli rockin suunnalla.
Kun aloitin koulun (yläasteen!) kesän jälkeen, alku oli yhtä helvettiä. Minua kiusattiin ulkonäöstäni, finneistä otsalla ja rilleistäni. Kiusaamisen loppu oli kyllä klassikko, hakkasin yhden kiusaajista (älkää vittuilko, 181cm pitkä ja 65kg, ei läskiä) ja minut otettiin mukaan jengiin. Nykyään olen porukan uskalikko, joka tekee sitä mitä muut eivät uskalla.
Ajattelin, että tähän se masennus loppuu. Turha toivo, se vain syveni.
Nyt olen huomannut, että luokallani on yksi poika, joka on keskivertopitkä mutta heliumääni vielä. Erittäin sosiaalinen, kaikkien kaveri. Hänessä on jotain, joka saa minut kiinnostumaan (olen niin hetero kuin ihminen voi vaan olla).
Nyt tuntuu, että masennus on porkautumassa. Nauran ihan vedet silmissä joskus, mitä en tehnyt kertaakaan kesällä. Huomaan, että ottaisin vaikka luodin tämän kaverin puolesta. Ottaisin vaikka kaikkien kaverien, mutta tässä pojassa tunne on vahvana. Hän tuntuu niin viattomalta.
Elämällä ei ole yhtään merkitystä, minun elämäni on arvoton, minusta ei tule mitään. en ole koskaan seurustellut. Olen suunnitellut jopa oman hautakiveni.
Tämä uhrautuvaisuus on saanut sairaat mittasuhteet, kerran joku vittuili hänelle leikillään. Melkein kuristin sen vittuilijan. En kestä tätä painetta, jos hän kuolee, kaikki on mennyttä. Jos hän kuolee, kuolen minäkin. Lääkepurkki on jo tallessa.
Jos luit tämän kokonaan, olet perverssi ja hoidon tarpeessa. Kiitos.
Ammattiapua en taida edes harkita, kukaan ei ymmärrä minua.
Masennuksen alkuvaiheilla valvoin vain pitkään ja rupesin kuuntelemaan iskelmää. Sitä ennen musiikkimakuni oli rockin suunnalla.
Kun aloitin koulun (yläasteen!) kesän jälkeen, alku oli yhtä helvettiä. Minua kiusattiin ulkonäöstäni, finneistä otsalla ja rilleistäni. Kiusaamisen loppu oli kyllä klassikko, hakkasin yhden kiusaajista (älkää vittuilko, 181cm pitkä ja 65kg, ei läskiä) ja minut otettiin mukaan jengiin. Nykyään olen porukan uskalikko, joka tekee sitä mitä muut eivät uskalla.
Ajattelin, että tähän se masennus loppuu. Turha toivo, se vain syveni.
Nyt olen huomannut, että luokallani on yksi poika, joka on keskivertopitkä mutta heliumääni vielä. Erittäin sosiaalinen, kaikkien kaveri. Hänessä on jotain, joka saa minut kiinnostumaan (olen niin hetero kuin ihminen voi vaan olla).
Nyt tuntuu, että masennus on porkautumassa. Nauran ihan vedet silmissä joskus, mitä en tehnyt kertaakaan kesällä. Huomaan, että ottaisin vaikka luodin tämän kaverin puolesta. Ottaisin vaikka kaikkien kaverien, mutta tässä pojassa tunne on vahvana. Hän tuntuu niin viattomalta.
Elämällä ei ole yhtään merkitystä, minun elämäni on arvoton, minusta ei tule mitään. en ole koskaan seurustellut. Olen suunnitellut jopa oman hautakiveni.
Tämä uhrautuvaisuus on saanut sairaat mittasuhteet, kerran joku vittuili hänelle leikillään. Melkein kuristin sen vittuilijan. En kestä tätä painetta, jos hän kuolee, kaikki on mennyttä. Jos hän kuolee, kuolen minäkin. Lääkepurkki on jo tallessa.
Jos luit tämän kokonaan, olet perverssi ja hoidon tarpeessa. Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Masennus, ei oo uutta mulle.
Oon 16v tyttö, mun masennus alko yläasteen alussa kun mun vanhemmat usko et oon tarpeeks vahva kantamaan niitten huolet.
En myöskään ole koskaan seurustellut, hyvä kun edes halannut ei-sukulais poikaa!
Meillä on kotona ollut taloudellisia ongenlmia ja kaikki ne kaadetaan minun niskaan, kasilla meillä ei ollut rahaa kuin juuru ja juuri ruokaa, istuin päivät kotona koska en saanut mennä minnekkään mikä maksaisi ja jos sitten ajattelin lähteä kävelylle tai jonnekkin vastaavaan äitini pakotti minut jäämään kotiin kuuntelemaan hänen suruaan ja ongelmiaan. Pääsin ylos kotoa vain kun menin kotiin tai jakamaan mainoksia, jonka olin aloittanut vain sen takia, että pääsisi välillä ulos. Palkalla sitten tutustuin ainoaan ystävääni, suklaaseen. Lihon vuoden aikana yli kymmenen kiloa ja minusta tuli valtava!
Nyt olen jotenkin päässyt yli masennuksestani, mutta välillä koen sellaisia hetkiä jolloin tekisi mieli lyödä päätä seinään, että tuntisin edes jotakin, kipua sitten jos ei muuta...
Melkein uskoin mutta viimisestä lauseesta päätellen= trolli?
korjaa jos oon väärässä, haluaisin oikeasti tietää että tällaista sattuu tosielämässä muillekkin :(
ei ollu trolli.
oon vaa nii vittuuntunu tähä 24/7 masennuksee.
Meikä jos kuka on perverssi ja hoidon tarpeessa.
Oon ollu kaks kertaa osastolla, kerran kun olin
iha vapaaehtosesti hulluuttani kokeillu sen, et tietäsin
sit mikä paikka on, jos sinne joudun. No olin siel sen
5 päivää kokiksen ja parin puhelin soiton voimalla, vitutti pois päästessä jo niin saatanasti
et tuntu taivaalta kotiki pari päivää. Toisen kerran meikä löydettiin
autotieltä makaamasta,mitäpä muutakaan kun itsari mielessä,meikä oli ihan
märkä (siin oli vettä) ja kylmissään ja jalat veti loukkua,hokiin vaan
itelle et se on "kohta ohi, et ei se paljoo ehi sattua" ja kaikkee tommosta
jolla yrin lohutella itteeni,sit tuli jeparit hakee veivät terkkarin kautta
osastolle,pälättivät siinä jotain et miks makasin tiellä, ja meikä vaa riehu
no sit joutuin osastolle neljäks päiväksi tarkkailuu,valehteli niille hoitajille ja lääkärille
etten ollu yrittäny ja pääsin sit pois kun sain vakuutettua niille.
Meikällä on menny elämä 12 vuotiaasta päin helvettiä. Ekaks menetin
pari helvetin kivaa tyyppiä,jotka muutti, nyt menetän kaverin joka kanssa
muuttaa. Onneks naapurikaupunkiin, mut silti... Sit yks tyyppi valehteli mulle
kokoajan,et olin muka sen paras kaveri, mut sit se hylkäs mut kun musta
ei ollu sille enää "hyötyä" nii raha jutuissa kun seuranpuutteessa,
vaik sillä ämmällä on 24/7 joku poikakaveri tai kolme-viis kaveria
sien kämpillä, ja väitti mulle vaa et on yksinäinen...
Nykysin yritän vetää kännit mahd. usein,viillellä ranteita
vaik se onki nii säälilttävää puuhaa,ja itsemurha käväsee
joka päivä mielessä.( Lisäks kaverin isä saattaa kuolla, ja se on yrittäny tappaa ittensä),Se on vaa niin helppoo. Ei tarvi enää
jaksaa tai miettii seurauksia..