Onko kenelläkään teistä ehdotuksia hyvään rotuvalintaan?
Asumme kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, ja heti takanamme avautuu suuri metsä joka olisi erittäin sopiva koiran ulkoilutukseen - toki voisi kauemmaskin mennä. Tehtäisiin aamuisin aika lyhyt "pissalenkki", paitsi viikonloppuisin/loma-aikoina sekin olisi jo keskikokoa. Lisäksi päivällä kaksi lenkkiä (keskipitkä ja pitkä), illalla vielä yksi pitkä lenkki. Tämä siis olisi liikuntamahdollisuus, tuo luultavasti sitten muuttuu rodun tarpeiden mukaiseksi. Aivotyöskentelyä ja aktiviteettia saisi päivittäin, samoin harrastaisimme luultavasti tokoa tai agilityä, mikä onkaan sopivinta.
Säkäk. voisi olla 48-59cm paikkeilla, ja turkki lyhyttä/keskipitkää tai pitkää.
Luonteeltaan ei saisi olla liian dominoiva, sosiaalisuutta voisi löytyä edes vähän. Plussaa olisi nöyryys omistajaa kohtaan, miellyttämisenhalu jne. mutta ei tietenkään pakollista.
Olisi hyvä myös, että se osaisi olla 4-6 tuntia yksin kotona, eikä mielellään kovasti eroahdistusta/herkkähaukkuisuutta, mutta jos sellaista esiintyisi, se olisi poistettavissa.
Olen ihastunut mm. bordercollieen ja huskyyn, mutta ne eivät taida olla ihan ykkösvalintoja kerrostaloon.
Tässä "ei" -rotuja;
whippetit ja vinttikoirat, snautserit, terrierit.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mikään ei ole esteenä ottaa sen rotuisia koiria kerrostaloon. Mutta toinen kysymys onkin se, saisivatko ne riittävästi liikuntaa ja aktivointia, asutaan sitten kerros- tai omakotitalossa. Bordercollie ja siperianhusky ovat liikunnallisten koirarotujen kärkisijoilla. Bordercollie pyritään edelleen säilyttämään ennen kaikkea vertaansa vailla olevana paimenkoirana ja siperianhusky väsymättömänä rekikoirana.
suomenlapinkoiraa, ihana turkki joka ei ole vaikea hoitaa:), kerrostalossa asun minäkin 2 suomenlapinkoiran ja yhden huskyn kanssa. Huskyn asunto ei ole se tärkein vaan se että miten omistaja aktivoi koiraansa ja että sen liikunnantarve on täytetty. Jos on aktiivinen ihminen omistajana niin husky viihtyy kerrostaloasukkaana myös:D
tai mitään muutakaan lapinkoiraa. Haukkuvat päivät pitkät, haukkuherkkiä.
Bordercollie kuulostaa sinulle parhaimmalta rodulta.
Yleensä koirista kasvaa kerrostaloissa ja kaupungeissa hiljaisempia kuin maaseudun omakotitaloissa. Mitä rauhllisemmassa ympäristössä koira kasvaa, sitä herkemmin se reagoi vieraisiin ääniin, liikkeisiin ja ihmisiin. Kerrostalossa koira oppii nopeasti pitämään monipuolista melua normaalina ja vaarattomana. Ystävälläni on kerrostaloasunnossaan suomenpystykorva, joka on hiljainen, koska on penusta saakka kasvanut melujen keskellä ja tottunut niihin. Samaten toisella ystävälläni on harmaannorjanhirvikoiran ja portugalinvesikoiran sekoitus kerrostaloasunnossa, joka ei myöskään vahdi.
"haukkuvat päivät pitkät" Se on ihan suoraan sanoen BULLSHIT!!!!
Jos lapinkoira haukkuu niin sen omistaja voi katsoa hyvään peiliin ja sieltä se syy haukkumiseen löytyy!! Lapparit eivät koskaan hauku turhaan oikein koulutettuina ja jos on oikein koulutettu lappari niin se on oiva valinta! Ongelma tässä rodussa on se että sitä ostetaan "pörröisenä pienenä ihanana leluna" tai pihakoiriksi....joo jos mä joutuisin pihassa istumaan päivät pitkät niin kyll perhana mäkin haukkuisin!!
ei ole ikäviä kokemuksia lapinkoirien haukkumisesta ja tykkään että kaikki muut lapinkoirat jotka olen tavannut eivät haukkuneet mitenkään turhaan, sen sijaan "rotan kokoiset" koirat ovat olleet ongelmana kerrostalossani:( Ne on ne varsinaiset haukkujat koska ihmiset eivät mielestäni huomaa että myös pikkukoiraa tarvii kunnolla koulutusta. Mun Huskysta lähtee enemmän ääntä kun lapinkoirista..