Kuin tuomiopäivän sanomaa julistaa täällä muuan vierailija (ainakin parilla eri nikillä) aina silloin tällöin väittäen,että palstalle ovat vä'lttämättömiä "aloitteet" ja että palsta muuten häviää. Perusajatus on tä'llöin, että palsta on kehno.
Ketju jatkuu, siinä ensin ihmetellään väitettä ja siirrytään pian yleiseen päiväjärjestykseen ja aletaan pian kirjoitella normaalia yleistä hömppää. Ketjun aloittaja ei sen kummemmin osaa ottaa jatkokeskusteluun kantaa ja puolustella näkemyksiään.
Saahan tänne jokainen kirjoitella ja annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Tälle palstalle kirjoittavat ovat elämää paljon nähneitä ja kokeneita loistavia, lupsakoita ja kaikin puolin mukavia ihmisiä eivätkä ansaitse missään mielessä väheksyntää kenenkään "aloitteiden" vaatijan taholta.
Kirjoitellaan siis vastaisuudessakin hömppää ja vä'liin muutakin. Palsta elää ja kukoistaa. Koira haukkuu , mutta karavaani kulkee. Me nautimme tästä palstasta ja sille kirjoittamisesta.
"aloitteiden tekeminen on välttämätöntä" ja koira haukkuu
39
1044
Vastaukset
- *Kukkahame*
Niinpä niin, sitten on aloituksia joissa vastauksiin puututaan joka tavulta, jos kirjoittajalla ei ole oikeita kirjaimia osunut oikeisiin paikkoihin, kuka sellaistakaan jaksaa?
Joku hömppä palsta on aivan kiitollinen, voi kirjoitella niitä näitä tarvitsematta odottaa kiukkuista huomautusta (puukotusta) välittömästi, ja huomautus kirjoituksesta ei riitä se tulee nikille ja kaikelle mahdolliselle.
Ja tämä Ruuneperi itse haluaa olla poliisina siinä sun tässä.
Kaikki ei ole tarkoitettu kaikille, vaan kirjoittelenpa kuitenkin.
Äläkä nyt tartu hameeseeni.- otappa malka
ensin omasta silmästäsi ja ystävältäsi myös, tule sitten neuvomaan.
- *Kukkahame*
otappa malka kirjoitti:
ensin omasta silmästäsi ja ystävältäsi myös, tule sitten neuvomaan.
Minun silmässäni ei malkaa ole enkä kannata noita iänikuisia fraaseja kukkasista koirista ja muistakaan moneen kertaan kirjoitetuista höpöistä, ne kun ovat kaluttu luu.
Omat mielipiteet ovat asiaa, jos nyt jotain on huomautettavaa niin asiallinen huomautus tai korjaus kyllä riittää.
Turhaa on pullistella jollain jota ei ole olemassakaan ollut.
Ilkeyksiin vastaan ilkeydellä, en enää ole kenenkään kattokassisen maalitaulu. - ilkiv++
*Kukkahame* kirjoitti:
Minun silmässäni ei malkaa ole enkä kannata noita iänikuisia fraaseja kukkasista koirista ja muistakaan moneen kertaan kirjoitetuista höpöistä, ne kun ovat kaluttu luu.
Omat mielipiteet ovat asiaa, jos nyt jotain on huomautettavaa niin asiallinen huomautus tai korjaus kyllä riittää.
Turhaa on pullistella jollain jota ei ole olemassakaan ollut.
Ilkeyksiin vastaan ilkeydellä, en enää ole kenenkään kattokassisen maalitaulu.kun olet ikävä ihminen oma aloitus omat vastaukset ja erittäinjakautunut persona häiriöinen
- *Kukkahame*
ilkiv++ kirjoitti:
kun olet ikävä ihminen oma aloitus omat vastaukset ja erittäinjakautunut persona häiriöinen
Älä vääntele sinä outoaivo tekosiasi syykseni, vellihousu ja aivoton teet vain myyräntyötä ja yrität pakata samaan muottiin ihmiset kanssasi, pyöri sinä vaan niissä pedofiilipiireissä, jos vaikka onnistuu.
Kuka on se jakautunut joka ei muista edes omia nikkejään, kanna aivoja kassissa välillä että höyryt haihtuu - hyihyshyssi
*Kukkahame* kirjoitti:
Älä vääntele sinä outoaivo tekosiasi syykseni, vellihousu ja aivoton teet vain myyräntyötä ja yrität pakata samaan muottiin ihmiset kanssasi, pyöri sinä vaan niissä pedofiilipiireissä, jos vaikka onnistuu.
Kuka on se jakautunut joka ei muista edes omia nikkejään, kanna aivoja kassissa välillä että höyryt haihtuuKukkahame...Hajupoika? tekstissä on samoja inhoja sanontoja. Kun on pahakieli onko pahamieli jaossa? Juoppa jotain hyvää, jos arvostaisit paremmin itseäsi ja muita.
- automaattivastaaja
hyihyshyssi kirjoitti:
Kukkahame...Hajupoika? tekstissä on samoja inhoja sanontoja. Kun on pahakieli onko pahamieli jaossa? Juoppa jotain hyvää, jos arvostaisit paremmin itseäsi ja muita.
Ihan tasa-arvoista että joku antaa samalla mitalla mitä on tarjottu... Hi hi hiii
H Y V Ä Ä päivää vaan!
- sinisirkku-ek
Filosofin nurkkapöytä? Sanko istahtaa, vai onko varattu jo?
Kiitos, oletteko jo kauan olleet täällä? Mukava
kahvila kieltämättä, yleensä istun tuolla ikkunapöydässä, mutta nyt häikäisee aurinko siellä! Ihanaa saada kahvia, ja vähän murua rinnan alle. On sekin sanonta, rinnan alle? Vatsalaukkuuni minä sen haluan.
Hömpällä tässä aloittelen, odotellessani päivän tarjontaa. Ja jaa, poikani soittaa jossakin vaiheessa, pitää uusia tää tiedon ja viihteen masina, ja kokeilen sitä Ipad'ia , miltä se vaikuttaa.
Olen jo sillä kannalla ettei se vastaa tietokonetta luettuani selosteet ja keskustelukommentit. Kiitos seurasta,
jatkakaa rauhassa! meni Othelloksi:D - täällä kyllä mennään
Tämä karavaani etenee vakaasti omassa suunnassaan poiketen välistä virkistäville keitaille. Haukkuva koira ei pysy mukana.
- sinisirkku-
Vihdoin kotonakin, melkoisen tutustumis/edullistumis:) hakusien jälkeen! On kokeiltu Ipad, ehhei vastaa tarvettani, muuten näppärä ja selkeä, mutta vuoden sisään varmaan jo uusia "leluja " saatavilla niitä tarvitseville.
Mac Apple oli nyt paras käyttöominaisuuksiltaa, sain liikkeessä Hesassa kokeilla mielin määrin:D
Poikani leikki vielä innokkaasti asennellessaan ja selosti kaikkea, niin etten pysynyt enää mukana! Näkyyhän tuo ohjaavan ja tarjoavan opastustakin, niinkuin ne yleensäkin on tehneet.
Tutut merkit on jo automaattisesti sisäistetty, ja uutuudet on vain hauskoja löytää itsekin.
Kunhan taas toimii, uutta on musiikkiosio, jossa voi itse säveltää, koneen muuttaessa sen nuoteiksikin.
Leikkiähän ja kokeilla voi joskus, ja katsella sen toimintaa.
Tuo musiikin kuunteleminen olikin se viimeinen sykäys vaihtaa, kun vanha kone pätki, ja katkoi yhteyksien hidastellessa, niin ettei korvani voineet sellaista enää kuunnella.
Loskaista oli Hesassa, ja lämmin liikkeissä, poikani kantoi takkinikin nätisti käsivarrellaan, ihan nautin kauniista käytöksestään ja tarjosin lounaan kiinalaisessa ruokapaikassa. Pojalleni olikin tuttua keitot ja alkurukakin, joten sain kevyttä ja terveellistä äyriäiskeittoa vihanneksilla.
Aivan ihania yrttejä ja mausteita on thairuu'assa. Kahvit keitin kotona, kun niin pitkä ajomatka vielä oli kotiinsa.
Ja kyllä tarvitsin itsekin piristystä iltapäivän seikkailun jälkeen:D - 20+12
sinisirkku- kirjoitti:

Ja kyllä tarvitsin itsekin piristystä iltapäivän seikkailun jälkeen:DMac on kyllä todella hyvä, samaa mieltä kanssasi.
- sinisirkku-
20+12 kirjoitti:
Mac on kyllä todella hyvä, samaa mieltä kanssasi.
Kannettevan, en enää pöytämallia välitä:) On ajateltava omaa liikkuvuuttaan,--- jos jossakin viettää loma-aikaansa on mukavampaa olla teitsikan kanssa yhteydessä omaisiin ja ystäviin. Tietenkin puhelin on yksi muoto, mutta hinnat on edullisempia, kun kaikki on yhditetty samaan. Ihan en vielä kaikkia näitä uutuuksia hallitse, uuden puhelimenkin mahdollisuuksia, mutta ei minulla olekaan kiirettä!
Jotakin on satsattava itseensäkin, ettei jämähdä täällä kotona, jossa aina olen ottanut omat ihmiseni huomioon.
Kaipaankin ja tarvitsen "uusia tuulia":) ja näkymiä!
- hilema .
... on päin pe..että, näkyy muuan kirjoittaja aloittaneen ketjunsa.
On lohdullista todeta, että jollakin menee vielä heikommin kuin meikäläisellä.
Toivottavasti asianomaisen päivä vielä kirkastuu.
Ei muuten ole sopivaa eikä totuttua kielenkäyttöä täällä 70 -ryhmän keskusteluissa, mutta voihan meitäkin olla moneksi.- usein kuultu
hahahahhoo olen voittamaton hohhohoooo - onko tuttu nauru?
- oscaro
usein kuultu kirjoitti:
hahahahhoo olen voittamaton hohhohoooo - onko tuttu nauru?
Kieltämättä uusien kuultu, mutta ei sen sanonnan käyttämisellä, saati sitten sen kirjoittamisella yleisellä palstalla omaa sivistyneisyyttä osoiteta. Kaiken lisäksi tämä tapahtuu 70 -ryhmässä.
- täällä menee pare
oscaro kirjoitti:
Kieltämättä uusien kuultu, mutta ei sen sanonnan käyttämisellä, saati sitten sen kirjoittamisella yleisellä palstalla omaa sivistyneisyyttä osoiteta. Kaiken lisäksi tämä tapahtuu 70 -ryhmässä.
Kaipa siellä on kirjoittaja ottanut jostakin herneitä nenänsä ja tuo karkeakielisessä otsakkeessaan, joka ei liity aiheeseen, julki katkeroitumistaan.
- sinisirkku-
täällä menee pare kirjoitti:
Kaipa siellä on kirjoittaja ottanut jostakin herneitä nenänsä ja tuo karkeakielisessä otsakkeessaan, joka ei liity aiheeseen, julki katkeroitumistaan.
Harmistumistaan pikemmin. Tuon katkeroitussanan voisi jo vähitellen jättää pois käytöstä näillä forumeilla, jossa ei toisiaan kohtaan sentään katkeruutta voi syntyä.
Siihen vaaditaan painavampia asioita kuin täällä leukailut! Johan oliskin naurettavaa. - valmiiksi katkeria
sinisirkku- kirjoitti:
Harmistumistaan pikemmin. Tuon katkeroitussanan voisi jo vähitellen jättää pois käytöstä näillä forumeilla, jossa ei toisiaan kohtaan sentään katkeruutta voi syntyä.
Siihen vaaditaan painavampia asioita kuin täällä leukailut! Johan oliskin naurettavaa.ovat muutamat, täällä tulee sitten turpiin ja katkeruus vaan lisääntyy.
- entäs kateus
sinisirkku- kirjoitti:
Harmistumistaan pikemmin. Tuon katkeroitussanan voisi jo vähitellen jättää pois käytöstä näillä forumeilla, jossa ei toisiaan kohtaan sentään katkeruutta voi syntyä.
Siihen vaaditaan painavampia asioita kuin täällä leukailut! Johan oliskin naurettavaa.joka arvosteluun sitä työnnetään syyksi, eikö silloin ole kateus omassa itsessä kun sitä jokaiselle tuputtaa.
- sinisirkku-
entäs kateus kirjoitti:
joka arvosteluun sitä työnnetään syyksi, eikö silloin ole kateus omassa itsessä kun sitä jokaiselle tuputtaa.
No ei tuossa mitään logiikkaa nähdäkseni ollut! En minä viitsi palstalla pyörineitä sanoja tässä alkaa viljelemään, minusta on hauskaa eri ihmisten kanssa vaihtaa mielipiteitä.
Onhan elämä muokannut meitä jokaista tähän ikään, itsestä se on kiinni miten metsään huhuilemma:D Niin että---hu-huu-huomenta vaan, ja lisää teetä, kahvi kun pääsi loppumaan! - mennyt toivo
sinisirkku- kirjoitti:
No ei tuossa mitään logiikkaa nähdäkseni ollut! En minä viitsi palstalla pyörineitä sanoja tässä alkaa viljelemään, minusta on hauskaa eri ihmisten kanssa vaihtaa mielipiteitä.
Onhan elämä muokannut meitä jokaista tähän ikään, itsestä se on kiinni miten metsään huhuilemma:D Niin että---hu-huu-huomenta vaan, ja lisää teetä, kahvi kun pääsi loppumaan!Happamet on naamat nänäkin aamuna.Kyllä tosi optimistia tarvitaan osallistujaksi.
sinisirkku- kirjoitti:
No ei tuossa mitään logiikkaa nähdäkseni ollut! En minä viitsi palstalla pyörineitä sanoja tässä alkaa viljelemään, minusta on hauskaa eri ihmisten kanssa vaihtaa mielipiteitä.
Onhan elämä muokannut meitä jokaista tähän ikään, itsestä se on kiinni miten metsään huhuilemma:D Niin että---hu-huu-huomenta vaan, ja lisää teetä, kahvi kun pääsi loppumaan!Mitähän kadehtimista näillä palstoilla on? Jokaisella tänne kirjoittavalla on laite nenänsä edessä, ja omaan tahtiin saa naputella kirjaimia.
En ole psykologi enkä edes itseoppinut Besserweisser, mutta kyllä mielestäni täällä on kirjoittajia, jotka ihan normaalissakin elämässä ovat peruskatkeroituneita.
Tällaisia henkilöitä luonnollisesti yritetään vältellä, ja kun on yksin, ilman ystäviä, puretaan katkeruus virtuaalisesti. Toivottavasti se helpottaa.
Ja teekin on sitten loppu!
Sinisirkkuko sen teekannun tyhjensi?- sinisirkku-
Venlastiina kirjoitti:
Mitähän kadehtimista näillä palstoilla on? Jokaisella tänne kirjoittavalla on laite nenänsä edessä, ja omaan tahtiin saa naputella kirjaimia.
En ole psykologi enkä edes itseoppinut Besserweisser, mutta kyllä mielestäni täällä on kirjoittajia, jotka ihan normaalissakin elämässä ovat peruskatkeroituneita.
Tällaisia henkilöitä luonnollisesti yritetään vältellä, ja kun on yksin, ilman ystäviä, puretaan katkeruus virtuaalisesti. Toivottavasti se helpottaa.
Ja teekin on sitten loppu!
Sinisirkkuko sen teekannun tyhjensi?Juu, viimesiä hörpin:D, kun eka mukillinen ei tuntunut missään! Eikun uusi vesi pannuun ja johan maistui kun liottelin teepussia, Nyt on väri kuin papan tervatussa veneessä, ja makukin kohdallaan.:D Kyllä jo heräsin.
Eikös SkillaN teetä aamulla tarpeeksi keittänytkään, taitaa tee ollakin nyt pop! Tarttee pistäytyä vilkaisemassa Kaffepirttiin, jos sais vaikka aamupäiväkahvit:D moikka sinisirkku- kirjoitti:
Juu, viimesiä hörpin:D, kun eka mukillinen ei tuntunut missään! Eikun uusi vesi pannuun ja johan maistui kun liottelin teepussia, Nyt on väri kuin papan tervatussa veneessä, ja makukin kohdallaan.:D Kyllä jo heräsin.
Eikös SkillaN teetä aamulla tarpeeksi keittänytkään, taitaa tee ollakin nyt pop! Tarttee pistäytyä vilkaisemassa Kaffepirttiin, jos sais vaikka aamupäiväkahvit:D moikkamie join kahveet pirtillä ja tulin kattoon tännekin, voi hiivatti kun tääl samat kirjottajat päivästä toiseen viskelevät toisiaan kivillä ja taitaa mukkaan joutua kirveetkin. Leppoisa ja rauhallinen on kirjottajain mieli!!?? uskoisin teillä olevan näyttöpääte jo useaan kertaan uusittu, sen verran on kiviä lentänyt päin...
Ei miulla mittään asiaa oo tänne, mut kerran pittää kirjottaa ja ihmetellä mistä ihmeestä tyä saatte haluja ainaiseen riitelyyn ja nimimerkkien arvailuun. Kai sekin pitää palstaa pystyssä ja toteuttaa kaunaisia tunteitaan. Huuhaa palsta voisi olla parempi vaihtoehto, jos tosissaan tahtoo räyhätä ja herjata
- ettei vain hyvin muk
Kyllähän täällä hömppää kirjoitetaan, mutta myös hömppää luetaan. Kun joku otsakoi ketjun "Kerron saamastani kirjeestä", niin siihenpä mennään lukemaan ja kirjoittamaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Noin näkyy kiinnostavan jonkun saama kirje.
On siinä uteliaisuutta ja suhteellisuuden tajua yli 70-vuotiailla!- olkoo sanomat
Noinhan oot mukana itsekin, porukkaan kuulut (niinkuin minäkin) ;=)
- uatu .
Höppänöiden (yli 70 v.) talon pihassa oli lipputanko. Yksi ja toinen höppänä kiipesi sen huipulle ja tultuaan alas totesi hartaasti: Niin se on.
Yhtä selväjärkistäkin asia kiinnosti. Kiipesi lipputangon huipulle ja luki sieltä tekstin: Lipputanko päättyy tähän.
Tämä lieneekin niiden samojen höppänöiden ryhmä.
- muuan pöljä
Ainakin yhdessä puheenvuorossa tässä ketjussa kirjoitettiin kateuden lisääntyvän palstalla. Minkä ihmeen takia se lisääntyy?
Sehän tarjoittaa sitä, että joku tuntee itsensä toista huonommaksi jossakin suhteessa. Missä suhteessa? Siinäkö suhteessa, ettei ole yhtä hyvän näköinen, ei osaa kirjoittaa yhtä nasevasti, ei ole yhtä koulutettu vai miksi, on puoliso , lapsia ja lapsenlapsia jne?
Tuntuu, ettei kirjoittajista saa tietoa, mutta se on erehdys. Tämä koskee enemmänkin vakionimimerkkien käyttäjiä. Ulkonäöstä, ruumiillisesta ja hekisestä kunnosta voi päätellä asianomaisen teksteistä, kun niitä on tarpeeksi. Kirjoittaa voi eritasoisesti sisällön kannalta, kirjoituksesta paistaa usein koulutus läpi, joku on jopa maininnut siitä omalta kohdaltaan.
Onko tuollaisissa seikoissa nyt aihetta kateuteen tällä palstalla?- erreystä
Onko sekään koulutus nyt niin tärkeätä jos sitä lie tai ei lie jotku sitä vuan pitää froamilla ja omaisuuksia. ominaisuutet ovat valetta kovasti koulutettu voi kirjoittaa toosi huonosti jaa päinvastoin .
- Katleija neljä
erreystä kirjoitti:

Kateus mitä se sellainen on. Kirjoissa sanotaan että kateus piileskelee omassa huonommuuden tunteessa. Onkohan se jo lapsuuden oloissa syntynyt tunne tai luonteeseen kuuluva ominaisuus, tiedä häntä. Omaa kateutta ei ole helppo myöntää, silloin paljastaisi oman huonommuutensa ja häpeän tunteensa. Luulisi itseään voida kouluttaa olemaan kadehtimatta, sillä ei kai oma ilkeä ja pröystäilevä käytös hyvää mieltä itsellekään tuota.
Se itsensä kouluttaminen voisi alkaa ainakin niin, että kääntäsi katseen toisten sijaan omaan elämään ja miettisi, mitä voisi tehdä oman onnellisuuteensa ja tyytyväisyytensä eteen. Varmasti löytyy jokaisen omasta elämäntilanteesta valopilkkuja ja tyytyväisyyden aiheita.
On mukava olla kadehtimatta, rikkaampia, kauniimpia, nuoria 7-kymppisiä ;-)), koulutetumpia, kielitaitoisempia ym.ym. Riittäähän kadehtimista, jos niin haluaa. Tässä iässä jo on aika lopettaa kadehtiminen.
Jo palstan ilmapiirin hyväksi useimmin omasta elämästä tulee mainituksi niitä hyviä asioita ja onnistumisia elämässä. Toiset ovat avoimempia eivätkä huomaa, että jostain toisesta se tuntuu liialliselta itsekehumiselta. Parasta olisi silloin ohittaa se tunne, ettei ala ärsyyntyessään mitätöimään toista ja ilkeilemään. Siitä se riita ketjussa taas alkaa.
Koska ihmisellä on taipumus toistaa itseään, nuo asiat kertaantuvat ja kasaantuvat mieleen, niin että lopulta kun nimimerkin näkee, ärsyyntymiskynnys ylittyy.
Ne jotka eivät kadehdi, jättäkööt vahvempina nuo ilkeät purkaukset kommentoimatta jos suinkin. - 18+14
erreystä kirjoitti:
Onko sekään koulutus nyt niin tärkeätä jos sitä lie tai ei lie jotku sitä vuan pitää froamilla ja omaisuuksia. ominaisuutet ovat valetta kovasti koulutettu voi kirjoittaa toosi huonosti jaa päinvastoin .
hyö niitä kaikke huonopalkkasimppii ovattii,
- Katleija neljä
Katleija neljä kirjoitti:
Kateus mitä se sellainen on. Kirjoissa sanotaan että kateus piileskelee omassa huonommuuden tunteessa. Onkohan se jo lapsuuden oloissa syntynyt tunne tai luonteeseen kuuluva ominaisuus, tiedä häntä. Omaa kateutta ei ole helppo myöntää, silloin paljastaisi oman huonommuutensa ja häpeän tunteensa. Luulisi itseään voida kouluttaa olemaan kadehtimatta, sillä ei kai oma ilkeä ja pröystäilevä käytös hyvää mieltä itsellekään tuota.
Se itsensä kouluttaminen voisi alkaa ainakin niin, että kääntäsi katseen toisten sijaan omaan elämään ja miettisi, mitä voisi tehdä oman onnellisuuteensa ja tyytyväisyytensä eteen. Varmasti löytyy jokaisen omasta elämäntilanteesta valopilkkuja ja tyytyväisyyden aiheita.
On mukava olla kadehtimatta, rikkaampia, kauniimpia, nuoria 7-kymppisiä ;-)), koulutetumpia, kielitaitoisempia ym.ym. Riittäähän kadehtimista, jos niin haluaa. Tässä iässä jo on aika lopettaa kadehtiminen.
Jo palstan ilmapiirin hyväksi useimmin omasta elämästä tulee mainituksi niitä hyviä asioita ja onnistumisia elämässä. Toiset ovat avoimempia eivätkä huomaa, että jostain toisesta se tuntuu liialliselta itsekehumiselta. Parasta olisi silloin ohittaa se tunne, ettei ala ärsyyntyessään mitätöimään toista ja ilkeilemään. Siitä se riita ketjussa taas alkaa.
Koska ihmisellä on taipumus toistaa itseään, nuo asiat kertaantuvat ja kasaantuvat mieleen, niin että lopulta kun nimimerkin näkee, ärsyyntymiskynnys ylittyy.
Ne jotka eivät kadehdi, jättäkööt vahvempina nuo ilkeät purkaukset kommentoimatta jos suinkin.En tuossa edellä kirjoittanut omasta katteuven tunteesta. Rehellisesti sanoen, tunnen hieman, a bit, kateutta taitavia kirjoittajia kohtaan. Saan siihen onneksi sekoittumaan ihailun, että onpa sana hallussa ja sanon itselleni, että eihän minun tarvitse tuossa asiassa olla yhtä hyvä. Tekisi mieleni nimetäkin he, mutta sitä en takuulla tee. Toskus kuitenkin "nuolaisen" heitä. Enkä välitä, jos siitä teosta moititaan.
Koettakaamme siis hyväksyä itsemme palstalla eri avuilla varustettuina, mutta silti toisten henkilökohtaista tölvimistä ja vainoa ei tarvitse hyväksyä. - oscaro
18+14 kirjoitti:
hyö niitä kaikke huonopalkkasimppii ovattii,
Näyttää oudolta ensi näkemältä, mutta siinä on pitkä perä. Ajatelkaahan sitä, joka ei käy kouluja. Se menee heti peruskoulun jälkeen, noin 17-vuotiaana, työelämään, hankkii työkokemusta ja ennen kaikkea rahaa.
Se joka käy kouluja, voi päättää opiskelunsa joskus 26-vuotiaana, rupeaa hankkimaan työkokemusta ja tietysti rahaa - ja maksaa opintovelkojaa.. Hän ansaitsee varmasti enemmän kuin se kouluja käymätön. Kuinkahan paljon tuo kouluja käymätön onkin saanut jo varoja kokoon 9 vuoden aika?
Kouluja käynyt saa enemmän rahaa, mutta maksaa myös enemmän veroja. Häviäjä tässä pelissä voikin olla se kouluja käynyt. - pöljä ammatin valinn
oscaro kirjoitti:
Näyttää oudolta ensi näkemältä, mutta siinä on pitkä perä. Ajatelkaahan sitä, joka ei käy kouluja. Se menee heti peruskoulun jälkeen, noin 17-vuotiaana, työelämään, hankkii työkokemusta ja ennen kaikkea rahaa.
Se joka käy kouluja, voi päättää opiskelunsa joskus 26-vuotiaana, rupeaa hankkimaan työkokemusta ja tietysti rahaa - ja maksaa opintovelkojaa.. Hän ansaitsee varmasti enemmän kuin se kouluja käymätön. Kuinkahan paljon tuo kouluja käymätön onkin saanut jo varoja kokoon 9 vuoden aika?
Kouluja käynyt saa enemmän rahaa, mutta maksaa myös enemmän veroja. Häviäjä tässä pelissä voikin olla se kouluja käynyt.Duunari ja paperimies ohittavat nykyään hankkeissa usein insinöörin ja jopa opettajan.
- katleija nejä
pöljä ammatin valinn kirjoitti:
Duunari ja paperimies ohittavat nykyään hankkeissa usein insinöörin ja jopa opettajan.
Ne olivat aikamoisia lakkoaseita nuo paperikoneiden pysäyttämiset ja kauppalaivojen seisottaminen satamissa. Lisää liksaa saivat näillä kiristyksillä paremmin kuin esim opettajat, jotka ovat vaan kuluerä kunnille arvokkaasta työpanoksestaan ja omaan ammattiinsa kouluttautumiseen satsanneina.
Muistan että kun euroon siirryttiin, sanottiin että hinnat laskee eikä inflaatio laukkaa kuten markka-aikana. Loppu on hintojen ja palkkojen kilpajuoksu. Eipä nuo puheet pitäneet paikkansa, nyt emme tiedä miten tässä käy, katsotaan ja kuunnellaan.
Kun kaikki kallistuu, palkkoja halutaan lisää ja sitten taas hinnat nousee ja palk.... jne - sama'''
katleija nejä kirjoitti:
Ne olivat aikamoisia lakkoaseita nuo paperikoneiden pysäyttämiset ja kauppalaivojen seisottaminen satamissa. Lisää liksaa saivat näillä kiristyksillä paremmin kuin esim opettajat, jotka ovat vaan kuluerä kunnille arvokkaasta työpanoksestaan ja omaan ammattiinsa kouluttautumiseen satsanneina.
Muistan että kun euroon siirryttiin, sanottiin että hinnat laskee eikä inflaatio laukkaa kuten markka-aikana. Loppu on hintojen ja palkkojen kilpajuoksu. Eipä nuo puheet pitäneet paikkansa, nyt emme tiedä miten tässä käy, katsotaan ja kuunnellaan.
Kun kaikki kallistuu, palkkoja halutaan lisää ja sitten taas hinnat nousee ja palk.... jnelisäksi on tullut olla mukana koko euroopan finassivaikeuksissa.
- topi '
erreystä kirjoitti:
Onko sekään koulutus nyt niin tärkeätä jos sitä lie tai ei lie jotku sitä vuan pitää froamilla ja omaisuuksia. ominaisuutet ovat valetta kovasti koulutettu voi kirjoittaa toosi huonosti jaa päinvastoin .
Riippuu vähänsiitäkin, mitä se "kovasti koulutettu" on opiskellut
- hiroja
topi ' kirjoitti:
Riippuu vähänsiitäkin, mitä se "kovasti koulutettu" on opiskellut
oli lukenu vaikka etiikkaa niin silti jos kirjoittaa tavallasi niin minä hierojana kirjoitan paremmin kuinsinä.
- yksitoista ja ...
Mitähän kumman aloitteita täällä on syytä esittää? Aloituksia täällä kyllä tehdään.
Aloitusten otsakkeissa olisi syytä mainita sanoman ydinsisällöstä.
Joku kirjoittaja näkyi varustaneen juttunsa sanalla "Palstalaisille". Hyvä ettei ollut kirjoittanut: Suomen kansalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2368014
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455670- 594862
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1564182- 893754
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322081Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162065- 311879
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹461779- 391727