Kuka osaa kertoa miksi murrosikäiset vetävät puoleensa räyhähenkiä? Poistuvatko nämä henget kiusaamasta nuorta kun aikuisuus alkaa, vai seuraavatko jatkossakin? Vai onko tämä kaikki urbaania legendaa?
Teinit ja räyhähenget
19
1081
Vastaukset
- werretry
mukaan nuoret ikään kuin vuotavat psyykkistä energiaa ja että joko jokin henkiolento käyttää sitä energiaa tehdäkseen kiusaa tai toinen teoria on että ihmisen mielessä jokin vahingossa tekee nuo asiat. useimmiteh poltergeist häipyy vähitellen vanhetessa..
- Annikki1982
Minua kiinnostaa sen vuoksi, että suvussa on kaksi tapausta joissa teinit ovat joutuneet räyhähengen kiusaamiksi pitemmäksikin aikaa :( Kyseessä ei ole joukkohysteria koska ensimmäinen tapaus oli 70-luvulla, ja toinen 2000-luvun alussa.
Nuoret kuulivat vihaisen ja ilkeän äänen puhuttelevan ja komentelevan itseään. Tämä tuoreempi tapaus kävi läpi tarkat neurologiset ja psykologiset kokeet, mistään ei löytynyt syytä. Äänet kaikkosivat pikkuhiljaa, kait? Asiasta ei ole ollut enää keskustelua, se tuntuu olevan arka-asia.
Mikä ihme aktivoi tämmöistä? - qwr35rtr4t6
Annikki1982 kirjoitti:
Minua kiinnostaa sen vuoksi, että suvussa on kaksi tapausta joissa teinit ovat joutuneet räyhähengen kiusaamiksi pitemmäksikin aikaa :( Kyseessä ei ole joukkohysteria koska ensimmäinen tapaus oli 70-luvulla, ja toinen 2000-luvun alussa.
Nuoret kuulivat vihaisen ja ilkeän äänen puhuttelevan ja komentelevan itseään. Tämä tuoreempi tapaus kävi läpi tarkat neurologiset ja psykologiset kokeet, mistään ei löytynyt syytä. Äänet kaikkosivat pikkuhiljaa, kait? Asiasta ei ole ollut enää keskustelua, se tuntuu olevan arka-asia.
Mikä ihme aktivoi tämmöistä?heille mitään yliluonnollista kuten koputuksia tai esineiden liikuttelua?
- Annikki1982
qwr35rtr4t6 kirjoitti:
heille mitään yliluonnollista kuten koputuksia tai esineiden liikuttelua?
Ymmärtääkseni mitään koputuksia yms. ei kuulunut. Tilanteet missä ääni alkoi kommunikoimaan saattoivat tapahtua ihan milloin vaan, vaikka harrastuksissa. Ääni oli siis todella vaativa ja ilkeä. Saattoi rääkyä tunninkin ennenkö itsestään lopetti.
Kyseessä on itseasiassa äiti ja poika, en tiedä onko mitään merkitystä. Äiti ei puhunut kokemuksistaan ennenkö poika kertoi omistaan. Äiti harrastaa energiahoitoja yms. minun mielestä okkultisia juttuja :/ - ylitse rauhan
Annikki1982 kirjoitti:
Ymmärtääkseni mitään koputuksia yms. ei kuulunut. Tilanteet missä ääni alkoi kommunikoimaan saattoivat tapahtua ihan milloin vaan, vaikka harrastuksissa. Ääni oli siis todella vaativa ja ilkeä. Saattoi rääkyä tunninkin ennenkö itsestään lopetti.
Kyseessä on itseasiassa äiti ja poika, en tiedä onko mitään merkitystä. Äiti ei puhunut kokemuksistaan ennenkö poika kertoi omistaan. Äiti harrastaa energiahoitoja yms. minun mielestä okkultisia juttuja :/Entä jos se sittenkin vain omatunnon kolkutusta, kuten ne väittävät aina olevansa? Ehkä ollaan niin ylilastatuissa kanooteissa ettei ne pysy enää pinnalla... Ei auta lisäys kanootinväkeen, kun se jo uppos.
Äiti harrastakoot mitä harrastaa, ei se äidin vika ole että toinen tykkää tyttärestä... Energiahoidot ovat hyväksi vain jos ne tehdään oikealla intentiolla. Eihän okkultti ole muuta kuin sivistyssana salaiselle. Se että sanaan liitetään lokeroituja pelkoja on puurosta tullutta potaskaa. Itse yritän harrastaa energiahoitoja neurolepteillä, mutta ei noista puol-okkultistisista aineista voi tietää lähes mitään norsunluutornin ulkopuolella- - teemunpuolesta
ylitse rauhan kirjoitti:
Entä jos se sittenkin vain omatunnon kolkutusta, kuten ne väittävät aina olevansa? Ehkä ollaan niin ylilastatuissa kanooteissa ettei ne pysy enää pinnalla... Ei auta lisäys kanootinväkeen, kun se jo uppos.
Äiti harrastakoot mitä harrastaa, ei se äidin vika ole että toinen tykkää tyttärestä... Energiahoidot ovat hyväksi vain jos ne tehdään oikealla intentiolla. Eihän okkultti ole muuta kuin sivistyssana salaiselle. Se että sanaan liitetään lokeroituja pelkoja on puurosta tullutta potaskaa. Itse yritän harrastaa energiahoitoja neurolepteillä, mutta ei noista puol-okkultistisista aineista voi tietää lähes mitään norsunluutornin ulkopuolella-"ylitse ráuhan" siis sotaan Israelia vastaan vai miten meinasit maailmanlopun hoidella? Jos et vastaa oletan sinun olevan troolaaja.
Annikki1982 kirjoitti:
Minua kiinnostaa sen vuoksi, että suvussa on kaksi tapausta joissa teinit ovat joutuneet räyhähengen kiusaamiksi pitemmäksikin aikaa :( Kyseessä ei ole joukkohysteria koska ensimmäinen tapaus oli 70-luvulla, ja toinen 2000-luvun alussa.
Nuoret kuulivat vihaisen ja ilkeän äänen puhuttelevan ja komentelevan itseään. Tämä tuoreempi tapaus kävi läpi tarkat neurologiset ja psykologiset kokeet, mistään ei löytynyt syytä. Äänet kaikkosivat pikkuhiljaa, kait? Asiasta ei ole ollut enää keskustelua, se tuntuu olevan arka-asia.
Mikä ihme aktivoi tämmöistä?Pelkkä äänien kuuleminen tuskin on räyhähenki- eli poltergeist-ilmiö. Poltergeistille on tyypillisintä esineiden liikkuminen ja mekaaniset äänet kuten napsahdukset, koputukset, askeleiden äänet ja laahaavat äänet. Ihmisen puheäänet ovat hyvin harvinaisia. Pelkkä äänien kuuleminen on varsin yleistä ja ääniä kuulevat ovat jopa perustaneet oman yhdistyksensäkin:
http://www.moniaaniset.fi/
Poltergeistista ja muista psi-ilmiöistä löytyy tietoja esimerkiksi wikipediasta ja blogista
http://parapsykologia.blogspot.com- "Salaisuus"
Annikki1982 kirjoitti:
Minua kiinnostaa sen vuoksi, että suvussa on kaksi tapausta joissa teinit ovat joutuneet räyhähengen kiusaamiksi pitemmäksikin aikaa :( Kyseessä ei ole joukkohysteria koska ensimmäinen tapaus oli 70-luvulla, ja toinen 2000-luvun alussa.
Nuoret kuulivat vihaisen ja ilkeän äänen puhuttelevan ja komentelevan itseään. Tämä tuoreempi tapaus kävi läpi tarkat neurologiset ja psykologiset kokeet, mistään ei löytynyt syytä. Äänet kaikkosivat pikkuhiljaa, kait? Asiasta ei ole ollut enää keskustelua, se tuntuu olevan arka-asia.
Mikä ihme aktivoi tämmöistä?Ei räyhähenget ole tuollaisia, se kuulostaa telepatialta. Telepatia ajatuksien, tunteiden tai muiden tunnelmien välittäminen. Telepatia on yleensä luokiteltu psykiatriassa haitallisena muotonaan, ajatusten ottamiseksi tai laittamiseksi toisten päähän, ilmenee ääninä tai muuten monella tavoin. Normaali ihminen ei telepatiaa tarvitse, koska muut kommunikaatio muodot ovat parempia ja selkeämpiä, eikä kyseessä ole "kehitys". Kuka sitten haluaa valtaa ihmisten yli tällä tavoin? Kelle yleensä valta on näin tärkeää? Simppeliä, persoonallisuus häiriöiset tai muuten häiriintyneet, jotka käyttävät samoja manipulaatio taktiikoita, kuin muutenkin elämässään. Eli jos haluat ymmärtää telepatiaa tutki esim. psykopaattien manipulaatio taktiikoita aihetta koskevasta kirjalliisuudesta, Robert Hare
- dgfhjkljhgfdsn
Se on sitä aikaa, jolloin mielikuvitus ja yleensä mieli kehittyy. Silloin mielensä voimalla on suurin tahaton ja tahallinen kyky luoda "kummituksia".
- rauhahengen ylistyst
Urbaanilegenda kuuluu tästä sanoa tieteen kannalta ja ei kai muuta kukaan avohoitopotilas uskalla väittääkään.
Tämä vaan aiheuttaa itsessäni pahoja ristiriitoja siitä mistä pääni syövereistä nämä räyhänhenget tulevat elämääni. Nyt minulle ehdotellaan taas itsemurhaa ja itsensä satuttamista (tuntuu hyvältä). Tavaroiden heittely tuntuu kanssa kiinnostavan tätä henkeä, joka päässäni asustaa. Keinoni näitä vastaan on ainoastaan mennä kuoreeni itkemään, jos tieteeltä apua pitää pyytää. Se sitten taas on loputon suo.
En voi lähteä ihmistenkään ilmoille päivinä kun nämä ovat läsnä, muille tulee hyvin tukalat oltavat näiden takia. Olen hetkittäin pystynyt näitä näkemäänkin, mutta kuten para oidiselle skitsoilulle yleensä on tyypillistä niin ei ne katsomalla kulu. - sadasdad
Vanhemmille vittuilu on kivaa tässäiässä, ja mikäs sen parempi tapa siihen, kuin saatananpalvonnalla leikkiminen. Ja sitten se on todellakin menoa... voi johtua siitä? Spiritismillä ja muulla leikkineet..
- Oma mielipide
Itse olen parhaillani murrosiässä ja kuulen ja koen kaikkea outoa..
En usko että se on oma mielikuvitukseni, sillä minulla on erittäin huono mielikuvitus..oikeastaan uskon sen johtuvan spiritismistä.Ensin ajattelin että se on pelkkää huuhaata mutta pian tajusin sen merkityksen..
Nuoret eivät vain kuvittele se voi johtua jostain saatananpalvonnasta tai on yliluonnollinen kyky..
Ja se on minun pointtini. - Vampyyrien ystävä
Hei
qwr35rtr4t6!
Minulle on tapahtunut niitä: olin menossa nukkumaan kun yht'äkkiä joku koputti ikkunaan katsoin,ketään ei näkynyt,uudestaan ''kop kop'',katsoin, ei ketään ja tämä toistui 5 kertaa kun vihdoin päätin tuijottaa ikkunaa sitten ''kop kop'' huusin kovalla ääneellä että ''lopettakaa minua pelottaa!'' sitten se kuului vielä kerran ja kovempaa sitten tntui kun joku olisi mennyt lävitseni ja sen seurauksena sattui ihan KAUHEASTI rintaan. sitten sama koputus toistui seuraavana yönä sanoin että ''lopettakaa jo mulla menee hermot!'' sen jälkeen ei tapahtunut enään mitään ja kerran televisio sammui minä pistin sen päälle ja siihen tuli joku nainen joka kirkui ihan kauheasti ja minä säikähdin kauheasti sitten kun katsoin hämmästyneenä ohjelmaa niin yht'äkkiä se alkoi rätisemään. Mitä teen pelottaa? ;( - koet mitä ajattelet
Miksikö, no siksi, koska nuoret eivät ole vielä muodostaneet selkeää kuvaa elämästä, eli he uskovat mitä heille uskotellaan, tai mitä on aina uskottu(mm. kummituksiin) j.n.e.
Itse asiassa ilmiöt luultavasti liittyvät katsojan/kokijan omaan mieleen ja mielikuvitukseen, eli kokija itse luo ilmiöitä, tai katalysoi ainakin niitä lisää.
Tätä ajatusta tukee sekin, että vanhemmiten, kun ihminen eivät pelkää enää elämää, koska tuntevat sitä paremmin, ja menettävät uskoaan kaikeneen maailman erillaisiin kuviin ja väitteisiin,,niin ilmiöt lähes katoavat,, tietty heillä jotka vanhanakin "maalaavat piruja seinilleen" ja uskovat niihin. - kukuu1
Hakeutukaa hoitoon!
- kaukana kukuu
Atte-patte-ateisti pyllä, saat olla siellä yksin, kyllä.
Hoidossa.
- Pohditaanpa...
Pahat henget eivät voi toimia ilman ihmisen myötävaikutusta. Myötävaikuttamisen tapoja on monia. Aina kuitenkin tarvitaan "käyttövoimaa" tai "käyttöainesta", joka on ihmiseltä peräisin. Niin kummia kummitukset eivät ole, että voisivat toimia vastoin luonnonlakeja. Kun ovat ruumiittomia, eivät voi toimia ruumiillisesti. Kummitusilmiöiden yhteydessä ovat sitten saaneet avukseen materiaa tai muuta toiminnan mahdollistavaa. Yleensä (onneksi) vähän, että saavat vain vähän toimintaa aikaiseksi.
Henkirikoksen johdosta voi johonkin paikkaan jäädä jotakin "henkeä" tai "sielua" ihmisestä niin, että henget voivat sitä käyttää. Voi tosin olla sellainenkin kummittelun muoto, että jokin "hengen" tai "sielun" osa jatkaa jonkin "driverin" ajamista itsekseen, ilman, että pahat henget ainakaan koko ajan ovat mukana ilmiössä. Jonkin linnan kummituksen vakioreitit ja sinänsä älytön toistuva toiminta viittaavat siihen, että ko. hlön kuollessa on vain jäänyt "sielun" osalle vaihe päälle.
Yleensä poltergeistien yhteydessä tiedetäänkin, että paikalla on tapahtunut veritekoja. Niiden jäänteenä pahat henget saavat sitten mahdollisuuden toimia. Mutta syystä tai toisesta toiminta jää (yleensä) paikalliseksi.
Teini-ikäisten yhteydestä tiedetään runsaasti tapauksia, että ovat kokeneet henkien toimintaa, jopa poltergeistejä. Ehkä tällainen voimakkaassa kasvu- ja kehitysvaiheessa oleva ihminen tosiaankin "vuotaa" jotakin, jota henget voivat käyttää. Teiniin liittyvien henkimaailman ilmiöiden vaikutusalue näyttää liikkuvan heidän mukanaan. Eli mielenkiintoinen ero normaaliin poltergeistiin, joka siis paikallinen.- selkee fakta
Kun jutellaan kummituksista niin kovasti hämmästellään ja kummastellaan. Mutta johtopäätöksien kohdalla olisi hyvä huomioida tosiaan, kuinka rajallisesti kummitukset pystyvät toimimaan.
- höpöhöööhöhööhh
selkee fakta kirjoitti:
Kun jutellaan kummituksista niin kovasti hämmästellään ja kummastellaan. Mutta johtopäätöksien kohdalla olisi hyvä huomioida tosiaan, kuinka rajallisesti kummitukset pystyvät toimimaan.
"""""olisi hyvä huomioida tosiaan, kuinka rajallisesti kummitukset pystyvät toimimaan""""""
Höpöhöpö!
Missä sinulla on tietoa mihin kaikki "kiusatut" ovat joutuneet.
Lääkkeisiin tai suljetuille ja ura alamäki ja elämät piloilla.
Esim jo "unihalvaus" (wikipediassa löytyy) saattaa viedä hautaan asti !
Monihan meistä ihmisistä kuolee öiseen aikaan.
Ja patologi sanoo että sillä oli sydis!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956797Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982