Äänet

Olen huomannut kun olen kaverillani vahtimassa tätä (olen tälle kuin isosisko ja kun tämä on yksin minut kutsutaan yövahdiksi) että siellä on jotain muutakin kuin minä ja kaverini yöllä. Kaappi pitää kauhean metelin, henkarit kolisee vaatteet humisee ja laatikot paukahtelee. Kun olin kaverini kanssa kerran Viron matkalla tämä kertoi että oli pelannut muutaman muun kanssa spiritismiä ja onnistunut näkemään jotain ja viestimään. Minua on äitini joka ei kummituksiin tai henkiin usko varoitellut aina spiritismistä ja olen myös uskonut mutta mitä minä voin tehdä kun kaverini ei sitten varonut ja nyt siinä komerossa on jotain. Ovea ei olla uskallettu möykätessä avata ettei se siellä oleva tulisi ulos. Koetin joskus ripustaa hopeisen siunatun ristin komeron oveen, sekä sisä että ulkopuolelle, rukouskin ollaan komerossa luettu muttei se hiljene! Alkaa olla keinot lopussa enkä tahdo pettää kaveriani, tämä kun on minuun verrattuna todella nuori, ala-astetta käyvä tyttö. Kerran kun tämä oli yksin yöllä kotona (vanhemmat olivat jossakin ja mummo oli lähtenyt hakemaan pienempää sisarusta pois yökylästä ) hän soitti minulle itku kurkussa ettei uskalla olla enään yksin huoneessaan sillä komero metakoi ja ulvoi. Hain tämän sitten luokseni yöksi. En todellakaan aijo kaveriani yksin pulman kanssa jättää joten kertokaa kiltit mitä tehdä!
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

se auttaa niin et näe enää ukkeleita

Äänestä
  • Ei siellä ukkeleita näy vaan äänet kuuluu!

    Äänestä

kyseessä mitä ilmeisimmin nuoreen persoonasta energiaa saava poltergeist.
Ei syytä huoleen, energia hiipuu vanhetessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isosisko auttaa! kirjoitti:

Olen huomannut kun olen kaverillani vahtimassa tätä (olen tälle kuin isosisko ja kun tämä on yksin minut kutsutaan yövahdiksi) että siellä on jotain muutakin kuin minä ja kaverini yöllä. Kaappi pitää kauhean metelin, henkarit kolisee vaatteet humisee ja laatikot paukahtelee. Kun olin kaverini kanssa kerran Viron matkalla tämä kertoi että oli pelannut muutaman muun kanssa spiritismiä ja onnistunut näkemään jotain ja viestimään. Minua on äitini joka ei kummituksiin tai henkiin usko varoitellut aina spiritismistä ja olen myös uskonut mutta mitä minä voin tehdä kun kaverini ei sitten varonut ja nyt siinä komerossa on jotain. Ovea ei olla uskallettu möykätessä avata ettei se siellä oleva tulisi ulos. Koetin joskus ripustaa hopeisen siunatun ristin komeron oveen, sekä sisä että ulkopuolelle, rukouskin ollaan komerossa luettu muttei se hiljene! Alkaa olla keinot lopussa enkä tahdo pettää kaveriani, tämä kun on minuun verrattuna todella nuori, ala-astetta käyvä tyttö. Kerran kun tämä oli yksin yöllä kotona (vanhemmat olivat jossakin ja mummo oli lähtenyt hakemaan pienempää sisarusta pois yökylästä ) hän soitti minulle itku kurkussa ettei uskalla olla enään yksin huoneessaan sillä komero metakoi ja ulvoi. Hain tämän sitten luokseni yöksi. En todellakaan aijo kaveriani yksin pulman kanssa jättää joten kertokaa kiltit mitä tehdä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu