Valkoisia puita, hohtava maisema,
maaseudun hiljaisuus.
Sen rikkoo tien musta haava,
maiseman vihlova kirkaisu.
Itse kuljen sitä pitkin,
kaupungista kaupunkiin,
pysähtymättä kertaakaan
maaseudun rauhaan.
Jälleen ajan ohi
penen hautausmaan
kuten monesti ennen.
- Siskoni haudan.
En ole vielä valmis.
maaseudun hiljaisuus.
Sen rikkoo tien musta haava,
maiseman vihlova kirkaisu.
Itse kuljen sitä pitkin,
kaupungista kaupunkiin,
pysähtymättä kertaakaan
maaseudun rauhaan.
Jälleen ajan ohi
penen hautausmaan
kuten monesti ennen.
- Siskoni haudan.
En ole vielä valmis.
Vastaukset 4
Vanhimmat
haikea runo, maisema hienosti kuvailtu. Kenties joskus olet valmis ?
Niin, se on kummallinen juttu. Ikäänkuin kuvitelisi kivun vähenevän, kun vain ohittaa asian, muiston, muistot. Tai pelkäisi niiden tulevan liian elävinä, jos antaa mahdollisuuden. Kai odotankin, että joskus olisin valmis.
Sinulta hyvin erillainen runo.
Kipeä, herkkä ja hyvin henkilökohtainen.
Pisti miettimään syntyjä syviä.
Kiitos viestistäsi. Runon henkilökohtaisuudessa olet oikeassa; muita arvoja sillä ei ehkä olekaan.
- Kuka milläkin tavalla syyllisyydentunteitaan laiminlyönneistä yrittää purkaa, minä näköjään näin.