Lapsen vaateshow

Äiti on ihmeissään mihin lapsen vaatteet katoavat isän luona, kun isä väittää ettei lapsella ole tarpeeksi vaatteita. Nyt selvisikin, että isä tekee kiusaa lapsen vaatteilla, panttaamalla ja jemmaamalla niitä kotiinsa ja sanoo ettei lapsella ole tarpeeksi vaatteita ja äidin pitäisi nyt ostaa niitä TAAS lisää. Lapsonen kertoili, että isällä on isot kasat hänen vaatteitaan varastossa ja komeroissa. Äidin kysyessä moisesta, isä vastasi, että koska hän maksaa elatusapua niin osa vaatteista kuuluu tällöin hänelle ja hän saa tehdä niillä mitä haluaa. Isän mielestä elatusrahat pitää käyttää yksinomaan lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin, joita ostellaan jatkuvasti eli joka kuukausi pitäisi ostaa näitä elatusmaksuilla ja koko rahan edestä. Hintava pyöräkin ostettiin viime kesänä puoliksi, mutta jotenkin sitä ei ole näkynyt äidin luona lainkaan.
Harrastusvälineitä hankittaessa isä pyytää niiden kuluista puolet äidiltä. Ihme ettei pyytänyt viime kesänä puolia lapselle hankituista golf-varusteista, kun isä keksi aloittaa uuden harrastuksen lapsen kanssa. Äidin elatuskyky on 500 ja isän 1700. Tuntuu jotenkin, että tässä ei jokin nyt ihan taida täsmätä.
321201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Laskekaa tarkemmin lapsen kuukausikulut. Asumismenot pienempien kulujen mukaan (sama summa molemmille oikeassa suhteessa luonapitopäiviin.) Jos toinen siis tuhlaa asumiseen enemmän, maksakoot omasta pussista.

Vaatemenot, ruoka, harrastukset... Sitten laskette elarit suhteessa luonapitopäiviin. Jos päivät menevät 50/50, elareita ei ole. Jos isukki pitää lasta vain muutamana päivänä kuussa, hän maksaa elareita, mikäli äidin saama lapsilisä ei riitä kattamaan erotusta. Molemmat hommaa itse vaatteet ja lelut omiin huusholleihinsa.

Yksinkertaista, eikö? Ei tarvitse taistella mistään.

Äänestä
  • Lastenvalvojalla käytiin laskettamassa elarit isän pyynnöstä ja siellä ne nousivat aika paljon siitä mitä olimme aluksi suullisesti sopineet keskenään. Isä kun luuli maksavansa liikaa ja varasi valvojalle ajan. Mutta kuinkas kävikään, elarit olisivat tuplaantuneet, mutta äiti ei halunnut olla ahne vaan halusi tulla vastaan ja sovittiin vähempi summa, mutta aiempaa kuitenkin korkeampi. Nyt isä sitten keksii kaikenlaista kiusaa ja hankaloittaa asioita entisestään. Haukkui jopa lastenvalvojat käynnin jälkeen, että kaikki näyttävät rupsahtaneilta ja elähtäneiltä alkoholisti ämmiltä, jotka on vaan äitien puolella. Hyvä kommentti isältä, jolla on itsellä ollut 20 vuotta alkoholiongelma. Olen yrittänyt joustaa ja joustaa...vuosia, mutta enää ei oikein jaksa ottaa kaikkea sontaa niskaan lähes päivittäin puhelimitse, kun sitä tapahtui saman katoan alla ihan tarpeeksi.

    Äänestä

mutta lapseni isä ei hukkaa vaatteita tahallaan,vaan huolimattomuuttaan.Hän on vain sellainen ihminen,jolle arki on vaikeaa,taiteilija kun on.
Olen ostanut isän luo vaatteita,jotta lapsi voi isän niin halutessa sinne ihan äkkiseltäänkin mennä.Ihan tavallisia vaatteita,kumppareita ym.Helpottaa tuo itseäänkin,kun ei tarvitse muistaa aina kaikkea pakata.
Kalliita ratsastusvaatteita ei sitten olekaan kuin ne yhdet,ja ne ovat aina siellä,missä ei niitä ei tarvita,viimeeksi niitä läheteltiin isän äidin luota toisesta kaupungista :)
Ja se kännykkä! Olen työssäkäyvä ihminen,lapsi kolmannella luokalla. Haluan,että lapsella on puhelin aina valmiina,jos tulee hätä/ikävä,ja muutenkin haluan tarkalleen tietää missä lapsi liikkuu koulun jälkeen,kun minä olen vielä töissä. Sen kännykän pitäisi pysyä kotona kun lapsi lähtee isälleen,mutta joskus se vaan vahingossa mukaan lähtee,ja sille tielle jää,kunnes käyn sen hakemassa..Tähän ongemaan ratkaisuksi otin uuden liittymän,jota käytetään vain hätätilassa..
Ja tosiaan,tällainen on minusta vähän ärsyttävää,lapsen täytyy muistaa huolehtia tavaransa takaisin yksin isän luota,kun aikuisesta ei ole apua.
En kadehdi teitä,jossa se on moninkerroin yleisempää,ja tahallaan tehtyä :(

Äänestä

ja jätä kopio lista kotiin itsellesi ja kirjoita siihen kaikki, mitä on lapsen mukana. Näin voit tarkistaa, että kaikki tavarat on aina mukana tullen mennen.

Isän luo ei kannata laittaakaan mitään kallista mukaan, kaikki vanhat vaatteet käy ihan hyvin.

Äänestä
  • Mulle taas on kunnia asia että lapsi menee isälleen siistinä ja uusissakin vaatteissa. Matkalukullinen puhdasta siistä vaatetta ja takaisin tulee matkalaukullinen puhdasta vaatetta. Ikinä ei ole mulle pyykkiä lähettänyt. Hänellä ei ole luonaan mitään lapselle, asuu yksiössä. Ottaa luokseen ainoastaan kesällä ja lapsi saa itse päättää kuinka kauan haluaa olla, kun on jo yläasteella tietää missä viihtyy ja kuinka kauan. Asumme 300km päässä etästä, tästä nämä harvat vierailut. Hän myös saa vähentää elatuksesta ne viikot kun lapsi on hänellä, olen itse antanut luvan. Lapselleen hän lähettää taskurahaa silloin tällöin. Hän ei ole mitenkään aktiivinen lapsen asioissa, eikä pahemmin kuulumisia kysele lapseltaan, soittaa tosi harvoin.

    Äänestä

  • YH... kirjoitti:

    Mulle taas on kunnia asia että lapsi menee isälleen siistinä ja uusissakin vaatteissa. Matkalukullinen puhdasta siistä vaatetta ja takaisin tulee matkalaukullinen puhdasta vaatetta. Ikinä ei ole mulle pyykkiä lähettänyt. Hänellä ei ole luonaan mitään lapselle, asuu yksiössä. Ottaa luokseen ainoastaan kesällä ja lapsi saa itse päättää kuinka kauan haluaa olla, kun on jo yläasteella tietää missä viihtyy ja kuinka kauan. Asumme 300km päässä etästä, tästä nämä harvat vierailut. Hän myös saa vähentää elatuksesta ne viikot kun lapsi on hänellä, olen itse antanut luvan. Lapselleen hän lähettää taskurahaa silloin tällöin. Hän ei ole mitenkään aktiivinen lapsen asioissa, eikä pahemmin kuulumisia kysele lapseltaan, soittaa tosi harvoin.

    Kunnia asia! Kuule ei siinä ole mistään kunnia asiasta kyse jos lapsi menee isää tapaamaan!!! Ihan sama onko uudet vai vanhat vaatteet, ei se ole se ydin asia.

    Jos isän luo ei kelpaa mennä myös vanhoissa vaatteissa, et pitää olla upouudet merkkikuteet päällä, niin ei siinä ole kyse tapaamisesta lainkaan...hei haloooooooo!!!

    Mikä kiikastaa? Hvettääkö miestä jos lapsella on vuoden vanha paita päällä tai puolivutta sitten ostetu housut jalassa?????

    Kelatkaahan nyt tuota tapaamisasiaa, ja miettikää mikä siinä on tärkeintä? Upouudet vaatteet vai lapsi ja isän tapaaminen?

    -ta voisi sinunkin kellosi ääni muuttua ;)

    Äänestä

  • tosi hullu juttu kirjoitti:

    Et kai nyt ole niin tyhmä miltä kirjoituksesi näyttää??? Ei kai ne vaatteet ole se pointti vaan tapaaminen. Mutten kehtaisi rääsyissä lastani isälleen lähettää, sillä siellä asuu myös lapsen muita sukulaisia joita tapaa esim. mummo. Ei missään mainita että ostaisin lapselleni merkkivaatteita ei edes olisi varaa. Ja lapseni isällä ei ole tietoa lapsen vaatteista, eikä häntä kiinnosta ne vaatteet, vaan minä haluan lähettää lapsen hänen luokseen siistinä ja tokihan kesäisin muutekin uusia vaatteita ostetaan. Jotainhan niillä elareilla pitää ostaa kun sellaisia saa, eli laittaa sinne minne se kuuluu eli lapseen.

    Äänestä

  • ja siistejä vaattei kirjoitti:

    -ta voisi sinunkin kellosi ääni muuttua ;)

    Kun mieheltä kysyy tämän jo legendaarisen kysymyksen että kuvailis kotona olevat verhot, niin hyvin moni ei osaa vastata. Uskon että tää vaateongelma voi olla ihan samasta ilmiöstä kysymys. Ainakin meillä tämä on ja nyt myös ex myöntää että näin on. Nyt lapsi jo isompi ja tietää mitä ollut päällä ja mitä pitäis tuoda takaiin, plus että sovitusti viel muistutan ennen kuin lapsi tulee isältään, jos tarvetta. Tämän lisäksi olen viel merkannut osan ostamistani vaatteista niin on helpompi tarkistaa mikä kuuluu ja mihin. Joskus minuakin riepoo että pitää aikuista miestä muistuttaa mutta näin se vain on enkä juurikaan sen enempää viitsi ottaa hernettä nenään. Exällä muita hyviä puolia liittyen lapseen joten tää vaateasia on loppujenlopuksi pieni juttu.

    Äänestä

  • Lumpuista kyse kirjoitti:

    Osaan asettua aloittajan asemeen, koska exäni ajattelee lasten vaatteista samalla tavalla, että ne ovat myös hänen, koska hän maksaa elatusapua. Vuosien saatossa olen ostanut kymmeniä ylimääräisiä pareja kumisaappaita lapsille, samoin kintaita, sukkahousuja, juhlavaatteita, lämpökerrastoja... sukista ja alusvaatteista puhumattakaan, koska exä ei pyynnöstä huolimatta palauta lasten vaatteita. Viimeksi hän takavarikoi lasten uudet hupparit odottamaan seuraavaa tapaamiskertaa. Seuraava tapaamiskerta voi olla kuukauden, ehkä kahden päässä joten talvivaatteet voivat olla menneen talven vaatteita kun ne palautuvat. Syksyllä hän palautti muovikassillisen alusvaatteita, t-paitoja ja sukkahousuja, jotka ovat noin satasenttisiä ja lapset käyttävät 140-160 cm vaatekokoa. Myös parit luistimet hän takavarikoi vuosi sitten (uudet 2x40e Citymarketista maanantaiaamulla kello 8.00 ja heittämällä ne koululle), niitä en saanut takaisin vaikka anelin.

    Kerran menin suutuksissani hakemaan kokonaista vaatekassia, jonka hän "unohti" palauttaa (tekstasin että jättää sen talonsa portille) niin hän seisoi pihalla kännykkä kädessä ja huusi että jos tulen tontille hän soittaa poliisit. Turha on kai sanoa ettei hän ollut jättänyt vaatekassia tontin rajalle.

    Vaatteiden nimikointi tai vaatelistojen tekeminen ei ole auttanut, koska kyse on kiusaamisesta, ei huonomuistisuudesta, taiteellisuudesta tai miehen tavasta "muistaa tai ymmärtää verhojen kuviointia".

    Toisaalta on ikävää rangaista lasta pukemalla hänen huonoihin vaatteisiin tapaamisiin, mutta talouteni ei kestä nopeasti kasvavien lasten tuplasti ostettuja vaatemääriä.

    Niin ja kaiken tämän keskellä, minun pitäisi tukea lasten ja isän suhdetta. Ei kauheesti hotsita, jos ymmärrätte...

    Äänestä

  • Räyhänhenki kirjoitti:

    Ikävä lukea, että näitä häiriintyneitä vanhempia on muitakin. Kyse ei tosiaan ole unohtelemisesta vaan kiusanteosta. Jos isä ilmoittaa asian ihan suoraan, että vaatteet kuuluu hänelle, niin silloinhan ei ole kyse hänen huonosta muististaan vaan harkitusta toiminnasta. Katkeroituneita isejä, jotka on jätetty kun vaimo ei enää ole viitsinyt katsella tyhjiä kaljapulloja ja moukkamaista käytöstä. Nämä isät ovat jääneet rypemään itsesäälissä kostonhimo mielessä eivätkä kykene jatkamaan omaa elämäänsä. Ei oikein voi tulla muuta mieleen, kun toimivat tällä tavalla.

    Äänestä

Lueppas tuo aloituksesi uudestaan ja kerro kuka ruikuttaa ja kertoilee satuja sitä silmälläpitäen että saa muilta ruikuttajilta selkääntaputuksia ja sääliä?
Kas... sieltä peilistähän se..... ;)
Ps. on muuten hyvä elatuskyky lapsen isällä kun 1700 euroa jää lapsen elatukseen! (varmaan joku nokian johtotason tyyppi kun elatukseenkin jää "mummoissa" tyyliin 10 000mk/kk!)
Ei muuten sinullakaan ruikuttajalla ole huonot tulot kun osuutesi elatukseen on "mummoissa" kolmisen tonttua per kk ;)
Siihen vielä lapsilisä yhärikorotuksineen niin harva johtotason pamppukaan pääsee tuollaisiin tuloihin mitä se "lapsesi" käärii kasaan ;)

Äänestä
  • nykyrahan kymmenen vuoden takaisissa "mummoissa"

    Äänestä

  • laskee kirjoitti:

    nykyrahan kymmenen vuoden takaisissa "mummoissa"

    Vajukki tai ei, niin isukin bruttotulot ovat 4500 EUROA/kk, EI MARKKAA (ja elatuskyky on 1700 EUROA ja ihan lastenvalvojan tekemä laskelma, ei vajukin)

    Äänestä

  • Isä ei ole mikään johtotason pamppu, jos olisi niin elatuskyky olisi varmaankin 4000 euroa/kk eikä 1700 euroa/kk. Omasta elatuskyvystäni on sorry vaan vähennetty se 100 euroa, mutta toki siihen on lisätty huikeat 46,60 joka taitaa olla se yh-lisä. Ja varmaankin tiedät, että tuosta 500 eurosta vähennellään puhelinlaskut, TV-luvat, vakuutukset ynnä muut "pikkukulut". Ymmärtääkseni johtotason pamput eivät täällä olekaan RUIKUTTAMASSA niin kuin minä, kun heille tuo 500 euroa on pikkurahaa.
    Kun kerran olet vielä totuuden näkevä niin kerropas miksi isä tekee sitten kiusaa eikä tajua, että oikea kärsijä onkin oma lapsi.

    Äänestä

Lapsen vaateshow !

Myös lasten äiti on KIUSANTEKIJÄ. Käräjäoikeuden päätöksellä isästä tuli lasten yksinhuoltaja. Äidin viikonloppujen jälkeen isän lapsille mukaan laittamista vaatteista suurin osa AINA jää palauttamatta tai äiti palauttaa pieniä muilta saatuja, ei lasten omia vaatteita.
Eikö tämä ole jo suoranaista varkautta ? Isä on lähivanhempi ja vaatteet ovat lasten. Mitä on tehtävissä kiusanteon lopettamiseksi ?
Meidän tapauksessa vielä äiti lähti ja jätti lapsensa.

Äänestä

En ymmärrä tätä ns. vaateshow asiaa tippaakaan!
En ymmärrä miksi lapselle pitää ylipäätään kuljettaa jotain vaatekassia kahden kodin välissä. Eihä lapsi ole millään matkoilla vaan toisen vanhemman luona eli toisessa kodissaan. Olen seuranntu tämän kaltaista vaateshowta muutaman vuoden vierestä ja päätin että koska äiti toimittaa aina kassin mukana huonot vaatteet joista lapsi itsekin on maininnut, niin hommaan tulee loppu. Mielestäni vaaatteet tulee olla kummassakin kodissa eikä missään kassissa jota sitten edestakas kiikutellaan.
Sympatia ei myöskään riitä siihen, että äidit marisee kun mies tienaa enemmän kuin hän jne...
Elatusvelvollisen tulee osallistua elatusmaksulla lapsen elatukseen, ei lähivanhemman.

On aivan turhaa rääkätä lasta vaateshowlla ja marista kun repusta puuttuu sukka tai tai t-paita tai mitä milloinkin. Hankkikaa molempiin koteihin vaatteet ja lopettakaa vallankäyttö exäänne moisen rääsyshown kautta.

Äänestä

Se kenelle maksetaan elatusmaksut, on velvollinen huolehtimaan vaatteista yms. muista tarvittavista tavaroista. Elatusvelvollisella ei ole muuta velvoitetta tarjota kuin ruoka ja nukkumapaikka. Jos elatusmaksun saaja ei laita mukaan tapaamisille esim. kunnon vaatteita, hygieniatarvikkeita, lääkkeitä, harrastusvälineitä tai leluja, niin hän laiminlyö omaa lapsensa hyvinvointia, mikä taas on lainvastaista.

Äänestä
  • Toi nyt on ihan pelleilyä että pitäisi laittaa matkaan vessapaperit ja hammastahnatkin. Ei ihmekkään jos sulla on ongelmia sun lasten kanssa.

    Äänestä

Ei se mitään pelleilyä ole, vaan kaikki ruoan ja petipaikan lisäksi on loisimista etävanhemman kustannuksella. Elatusmaksut on tarkoitettu juuri aikaisemmassa viestissäni mainitsemiin asioihin.

Missä kohtaa olen sanonut, että minulla olisi ongelmia lapsieni kanssa?

Äänestä
  • Ihan hurjan kumma juttu ku oikeusministeriön mukaan se etä vastaa välittömistä elinkustannuksista, henkilökohtaisen hygienian kustannuksista ja virkistys -ja harrastustoiminnasta tapaamisen ajalla.

    Pitäs varmaan ilmottaa niille siellä että ovat väärässä.........

    Äänestä

  • 8+12 kirjoitti:

    Ihan hurjan kumma juttu ku oikeusministeriön mukaan se etä vastaa välittömistä elinkustannuksista, henkilökohtaisen hygienian kustannuksista ja virkistys -ja harrastustoiminnasta tapaamisen ajalla.

    Pitäs varmaan ilmottaa niille siellä että ovat väärässä.........

    Eiköhän käytännön elämässä riitä että sille etälle = isälle sälytetään ne muksujen ruokakustannukset silloin kun muksut ovat isällään?
    Jos isä yleensä kykenee maksamaan niitä matkakustannuksia jotka käytännössä jäävät kokonaan isän harteille vaikka äiti veisi lapset mukanaan tuhannen kilsan päähän niin silti yhäriruikut ilkeävät olla vailla mm. lasten harrastuskustannuksiin rahaa vaikka etäisän päätäntävalta noihin harrastuskustannuksiin on tasan nolla!
    Kerro ruikku että miten oikeusministeriö ottaa huomioon esim. sen että elatusmaksujen takia köyhyysrajan alapuolella elävä elatusvelvollinen isä joutuu maksamaan elareiden lisäksi myös lasten tarpeisiin sopivan asunnon "ylimääräisten" neliöiden aiheuttamat kulut plus ne ylimääräiset lastentapaamisen kulut jotka johtuvat pelkästään äidin itsekkäästä oman edun mukaisesta päätöksestä muuttaa kymmenien tai jopa satojen kilsojen päähän lasten isästä?? ??????
    Noista epäkohdista joita eronnut isä joutuu kokemaan realistisesti eikä vain teoriassa niin niistä voisi helposti kirjoittaa todella kattavan väitöskirjan ja tarkastuslautakunta ei voisi muutakuin myöntää väitöskirjan pohjautuvan elävän elämän realismiin......

    Äänestä

  • No jos kutsut loisimiseksi sitä että ostat lapselles sukat tai annat hänen käyttää sun hammastahnaasi, niin kyllähän se aika sairaan kuvan susta antaa..

    Äänestä

  • totta, kaikki tyynni kirjoitti:

    Eiköhän käytännön elämässä riitä että sille etälle = isälle sälytetään ne muksujen ruokakustannukset silloin kun muksut ovat isällään?
    Jos isä yleensä kykenee maksamaan niitä matkakustannuksia jotka käytännössä jäävät kokonaan isän harteille vaikka äiti veisi lapset mukanaan tuhannen kilsan päähän niin silti yhäriruikut ilkeävät olla vailla mm. lasten harrastuskustannuksiin rahaa vaikka etäisän päätäntävalta noihin harrastuskustannuksiin on tasan nolla!
    Kerro ruikku että miten oikeusministeriö ottaa huomioon esim. sen että elatusmaksujen takia köyhyysrajan alapuolella elävä elatusvelvollinen isä joutuu maksamaan elareiden lisäksi myös lasten tarpeisiin sopivan asunnon "ylimääräisten" neliöiden aiheuttamat kulut plus ne ylimääräiset lastentapaamisen kulut jotka johtuvat pelkästään äidin itsekkäästä oman edun mukaisesta päätöksestä muuttaa kymmenien tai jopa satojen kilsojen päähän lasten isästä?? ??????
    Noista epäkohdista joita eronnut isä joutuu kokemaan realistisesti eikä vain teoriassa niin niistä voisi helposti kirjoittaa todella kattavan väitöskirjan ja tarkastuslautakunta ei voisi muutakuin myöntää väitöskirjan pohjautuvan elävän elämän realismiin......

    Jaa.. Meillä mun aloitteesta jaettiin matkakustannukset puoliksi ja se myös sopimukseen kirjattiin. Harrastuskustannuksiin en kerjää senttiäkään kun harrastukset on lapsien vasta aloittamia, eivätkä sellaisia jotka jo erotessa olisi ollut, eli siis ovat minun vastuullani kulut niistä. Harraste- ja virkistystoiminnalla tarkoitettiin etän luona tapahtuvaa toimintaa, esim jos etä vie lapsen maauimalaan, hän myös maksaa sisäänpääsymaksun. Mutta toki, ruikuksi voit minut haukkua kun vain huomautin oikeusministeriön ohjeen sanovan toisin kuin eräs keskustelija väitti. Kumma kun jotkut eivät kykene keskustelemaan ja huomioimaan että on erilaisia eronneita perheitä. Vaan kaikki tungetaan samaan muottiin.

    Äänestä

  • ity8r6 kirjoitti:

    No jos kutsut loisimiseksi sitä että ostat lapselles sukat tai annat hänen käyttää sun hammastahnaasi, niin kyllähän se aika sairaan kuvan susta antaa..

    Lapseni toinen vanhempi ostakoon sukat ja muut vaatteet lapselleni, koska minä maksan elatusmaksuja. Ja lapsille on omat hammastahnansa, jotka lähivanhempi voi ostaa ja laittaa lapsen reppuun, kun tämä tulee tapaamisille.

    Mielestäni on sairasta yrittää kupata ylimääräistä rahaa etävanhemmalta. Molemmat vanhemmat osallistukoon lapsensa elättämiseen. Yhdessä ne lapset on hankittukin.

    Äänestä

  • Sokea Pilotti kirjoitti:

    Minusta sairasta on se, että ihminen laskee sentilleen sen minkä on lapsiinsa valmis käyttämään. Sanotko lapsillesi myös että isi ei sitten osta teille yhtään mitään, koska maksaa teistä elatusmaksuja?

    Eipä ihan äkkiä tulisi mieleen että joku lähivanhempi toimisi samalla tavalla. Laskisi että elatusmaksun ja lapsilisän lisäksi, hän käyttää lapsen kuluihin vain sen elatusmaksun suuruisen summan omasta palkastaan, riitti tai ei. Ja jos ei riitä, niin ilmoittaisi lapselle että voi voi, katotaan sitä uutta hammastahnaa sitten ens kuussa, tämän kuun rahat meni jo.

    Mitenkäs muuten fillarit, sukset, mahdolliset soittimet ja muut suuremmat hankinnat? Kieltäydytkö osallistumasta niiden hankintaan koska maksat elatusmaksuja?

    Äänestä

  • WTFyoumoron kirjoitti:

    En tietenkään sano tuollaista. Käytän kuitenkin rahani vain sellaiseen, josta exäni ei hyödy mitenkään, kuten vien lapseni matkoille, elokuviin, ravintoloihin, huvipuistoihin, ostan makeisia jne. Jos ostan leluja, niin ne jäävät luokseni.

    Jos lähillä on tuollainen tilanne, niin hän saa opetella hoitamaan talouttaan niin, että rahat riittävät. Niin me etätkin joudumme tekemään. Ero tarkoittaa sitä, että eronneet eivät elätä toisiaan, vaan ovat vastuussa omasta elatuksestaan. Ei kukaan täysijärkinen ihminen elätä toista aikuista ihmistä, varsinkaan ketään ventovierasta.

    En ole missään tekemisissä exäni kanssa ja on täysin hänen oma asiansa, jos hän ei kykene hoitamaan talouttaan niin, ettei hänellä ole varaa suurempiin hankintoihin. Elarit on laskettu sen mukaan, että ne kattavat myös mainitsemasi suuremmat hankinnat. Lisäksi jos lapseni aloittavat uuden harrastuksen, josta minä en ole ollut mukana päättämässä, niin lähi sen saa maksaa, koska hän on asiasta päättänytkin. En minäkään ole vähentämässä lapseni ulkomaanmatkojen kuluja elareista.

    En ole mikään yleinen luusereiden sosiaalitoimisto, joka tulee apuun, kun aikuinen ihminen ei osaa hoitaa omaa talouttaan.

    Äänestä

Etä voi olla viemättä lastaan virkistys- ja harrastetoimintaan tapaamisillaan, jos näin haluaa. Totta kai jotkut vessapaperit kuuluvat etän piikkiin, mutta esimerkiksi hammasharja ja -tahna voivat ihan hyvin kulkea lapsen mukana tapaamiselle.

Äänestä
  • Siis ootko ihan tosissas? Hammasharja ja -tahnakin pitäs muksujen tuoda mukanaan? Ne maksaa jotain pari-kolme euroa, etkä sen vertaa ole valmis laittamaan rahaa? Ei voi olla totta.

    Äänestä

Maksan jo elatusmaksuja aivan tarpeeksi exälleni. Siksi en laita sitä paria kolmea euroa harjoihin tai tahnoihin, koska exäni voi ne elatusmaksuilla hankkia. Sen sijaan vien lapseni vaikkapa elokuviin tai ravintolaan syömään.

Äänestä
  • Sinä olet muuten vastuussa lastesi päivittäishygieniatarvikkeista silloin kuin he ovat luonasi. Että kyllä sun ne hammastahnat nyt vaan tarttis raaskia ostaa vaikka miten maksasit elaretia.

    Äänestä

Eipä tarvitse ostaa, koska ne kulkevat lapsen mukana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rettusirkus kirjoitti:

Äiti on ihmeissään mihin lapsen vaatteet katoavat isän luona, kun isä väittää ettei lapsella ole tarpeeksi vaatteita. Nyt selvisikin, että isä tekee kiusaa lapsen vaatteilla, panttaamalla ja jemmaamalla niitä kotiinsa ja sanoo ettei lapsella ole tarpeeksi vaatteita ja äidin pitäisi nyt ostaa niitä TAAS lisää. Lapsonen kertoili, että isällä on isot kasat hänen vaatteitaan varastossa ja komeroissa. Äidin kysyessä moisesta, isä vastasi, että koska hän maksaa elatusapua niin osa vaatteista kuuluu tällöin hänelle ja hän saa tehdä niillä mitä haluaa. Isän mielestä elatusrahat pitää käyttää yksinomaan lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin, joita ostellaan jatkuvasti eli joka kuukausi pitäisi ostaa näitä elatusmaksuilla ja koko rahan edestä. Hintava pyöräkin ostettiin viime kesänä puoliksi, mutta jotenkin sitä ei ole näkynyt äidin luona lainkaan.
Harrastusvälineitä hankittaessa isä pyytää niiden kuluista puolet äidiltä. Ihme ettei pyytänyt viime kesänä puolia lapselle hankituista golf-varusteista, kun isä keksi aloittaa uuden harrastuksen lapsen kanssa. Äidin elatuskyky on 500 ja isän 1700. Tuntuu jotenkin, että tässä ei jokin nyt ihan taida täsmätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu