Koulukiusaajat

Uutisvuoksessa oli juttu koulukiusaajista.
Kiusaamisesta puhutaan vain jos lapsi kiusaa toista lasta.
Mitäs jos kiusaaja onkin opettaja/opettajat?
Niin,uskomattomalta varmaan kuulostaa mutta näinkin asia voi olla.
Nolataan lapsi luokassa kaikkien silmien edessä,käytetään ns.teinien kieltä,tyrkitään,haukutaan vaatteita ja jne.
Kyllä,myönnän että että omalla lapsellani on oma osuutensa asiaan.Mutta,onko tuo oikea tyyli alansa ammattilaisia ovat olevinaan ratkaista asioita?Syyttävä sormi osoittaa vain lasta kohti.
Se nyt taas teki sitä ja teki tätä,miksi se teki?Nyt kun asiat ovat alkaneet selviämään minullekin niin en yhtään ihmettele miksi teki ja sanoi mitä sanoi.
Ja muuten peiliin olen katsonut itsekin,monta kertaa.Syyttänyt itseäni kasvattaja,osittain ehkä turhaan,syyttänyt lastani,osittain ehkä turhaan.
Vaikea on yrittää edes muuttaa asioita jos vastassa on hyshys ammattikunta kireineen hermoineen ja kireä hermoinen lapsi kotona.

Nyt minulle on myönnetty,ainakin osittain mitä koulussa on tapahtunut myöskin opettajien osalta.
Niinpä tämä ei ole ihan tuulesta temmattua,itsesääli kirjoittelua.
Asioita on selitelty mm.opettajien väsymyksellä.Eli vittuilla saa kun väsyttää.
Niinpä niin,yhdistetään kaikki imatran koulut,perustetaan sadan oppilaan luokat.
Itse meinaan nyt selvittää asian aivan perin pohjin,puolin ja toisin.Saas nähdä kuinka käy.

Vielä ns.normaaliin koulukiusaamiseen.
Uskoisin että suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu opettajan silmien alla,luokassa.Tai ainakin sille annetaan jonkinlainen"siunaus".
Näin on aina ollut,muistelkaapa vain kiusatut,kiusaajat ja sivusta katsojat.

Eikun antaa tulla palautetta.
13967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Eiköhän nämä häiriköt ole niitä koulukiusaajia itse, mitä suurimmassa määrin ? Olen ihmetellyt miten aina opettajia syytetään tallaisista asioista. Kansakoulussa Tainiolla lauloi karttakepit ja venyi korvanlehdet, kun sodan käyneet kansankynttilät pitivät kuria luokassa. Ja viereisessä rakennuksessa rehtori jo pelkällä olemuksellaan. Opettajat on luokassa pääasiassa OPETTAMISTA varten, ei vittuilun kuuntelemista varten. Nykyisessä kasvatuksessa on todellakin jotain mätää !!!!

Äänestä

Annan neuvon.Tee rikosilmoitus lastasi kiusaavasta opettajasta jos epäilet että kiusaaminen vahingoittaa lastasi esim henkisesti nyt tai tulevaisuudessa fyysisyydestä puhumattakaan.Tähän on oikeus hyssytelkööt mitä tahansa . Nykypäivänä on toimittava ei jäätävä seuraamaan tilanteen pahenemista mistä oikeasti voi olla haittaa koko perheelle.

Äänestä

Nykyajan opettajan pitää opettamisen lisäksi kasvattaa lapsia. Nykyajan lapsista huomaa että kotona se "kasvatus" jää vähiin. Saa tehdä, sanoa ja käyttäytyä miten tahtoo. Miten itse jaksaisit päivästä toiseen 20 tai jopa 35 lapsen luokassa koittaa keskittyä opettamaan näitä lapsia jos siellä yksi tai useampi temppuilee/tekee mitä tahtoo? Nykyajan opettajilta on viety kaikki keinot joilla lapsia voi kontrolloida...opeta sitten siinä kun koko aika päivästä menee siihen kun koittaa saaha lapsen/lapset käyttäytymään kunnolla...en hyväksy fyysistä kurittamista mutta joillekin nykyajan lapsille voisi koivuniemen herra tehdä terää. Onhan silmätikuksi ottaminen ja nolaaminen väärin mutta jostainhan se johtuu että sinne "silmätikuksi" joudutaan...eikä sinne yleensä hyvällä käytöksellä pääse.

Kuullostaa siltä että opettajan toimet voivat olla kyseenalaiset mutta ilmeisesti lapsen käytöksessäkin on paljon vikaa...Pitäisiköhän vanhemmankin tehdä enemmän kuin katsoa vain peiliin. Ei lapsen käytös sillä peiliin katsomisella parane vaan tekee jotain asialle, ihan oikeasti!

Kyllä ennen vaan oli kaikki paremmin...

Äänestä

  • Niin"sijaisope",vastaisitko silmätikuksi joutumisesta?
    No,tuskin vastaat koska sinullakin niitä varmaan on.Kun niitä on,kannattaisikohan sinunkin katsoa siihen peiliin vaikka oma asenteesi tuskin sillä paranee.Kerro kerro kuvastin....
    Vanhempien vastuuta millään tavalla"väheksymättä"oletko koskaan miettinyt omaa osuuttasi,lapsien joita opetat tulevaisuuteen?Onko vika vain ja ainoastaan kodissa?Mitäs jos lasta kiusataan muiden lasten toimesta,pitäisikö silloinkin vanhemman tehdä enemmän kuin katsoa siihen peiliin?
    Niin kyllä voisi,ottamalla yhteyttä kouluun....

    Mielestäni opettaja tekee,tai pitäisi ainakin tehdä luokassa työtään.Pitää kaikkia samalla viivalla.Ilman silmätikkuja ja pärstäkertoimia.

    On muuten mielenkiintoista nähdä miten loppuunpalaneet opettajat hoitavat työnsä tainionkosken yläasteen oppilaiden siirtyessä ensi syksynä mansikkalankouluun.

    Ja"vittuilua"en muuten hyväksy puolin enkä toisin.Vaikka lapsen käytös ei sillä paranekkaan.

    Äänestä

kun aikuinen kykenee kiusaamaan toista aikuista työpaikalla niin miksei siis myös oppilasta koulussa? ei missään nimessä opettajien tarvitse alistua kuuntelemaan oppilaan "vittuilua", mutta samaan leikkiin ei TERVE aikuinen lähde mukaan.

Äänestä

Ootteko huomanneet, että koulukiusaamisessa ja sen selvittelyssä on AINA muistakin osapuolia kuin ope ja oppilaat? Iso tekijä tässä on vanhemmat. Jokainen uskoo omasta lapsestaa parasta, mutta suurin osa vanhemmista ei usko, että oma lapsi voi VALEHDELLA niin kotona kuin koulussa. Jos lapsi jää kiinni välitunnilla sisällä olemisesta (kun kaikkien pitäisi mennä ulos), suuttuu kun hänelle ope huomauttaa, haistattelee sitten opettajalle ja pitkän kinaamisen jälkeen ilmoittaa väärän nimen opelle. Ope kirjoittaa tunnin istumista ja kun saa selville valehtelun, kirjoittaa toisen tunnin.
Kotona muksu selittää vanhemmille, että kyllä hän oli ulos menossa, ope vaan on niuho ja ilkeä ja että väärän nimen hän ilmoitti läpällä, mutta ope ei ymmärrä huumoria. Vanhemmat suuttuvat opelle, josta ovat muutenkin kuulleet, että se nipottaa koulun säännöistä. Vanhemmat soittavat reksille ja valittavat open mielivallasta. Sen jälkeen reksi kutsuu koolle vanhemmat, lapsen ja open. Sillä väin vanhemmat ovat jo tuohtuneina haukkuneet open facebookissa ja nimettömällä tekstarilla paikallislehdessä. Reksi yrittää tasapainotella vanhempien ja open välissä. Ope ei ehdi omille tunneilleen kun istuu palaverissa jäli-istunnon kirjoittamisesta. Oppilaat valittavat vanhemmilleen ja soppa on valmis: loppuunpalanut ope ei hoida työtään ja kiusaa viattomia oppilaita. Kärpäsestä tuli härkänen vain siksi, että vanhemmat uskoivat lapsensa valheen ja lähtivät hutkimaan ennen kuin edes tutkivat asiaa.
Tällaiset jutut ovat tätä päivää Imatralla. Katsokaa vanhemmat peiliin. Kenenkään lapsi ei ole opettajien kiusaama nykypäivänä, mutta asioissa on monta puolta. Opettajille on aivan sama kenelle he jälki-istuntoja kirjoittavat, ei ketään oppilasta erityisesti kytätä, mutta virkamiehinä heidän on valvottava koulun järjestyssääntöjen noudattamista. Jotkut lapset eivät vain millään usko, että heidänkin pitää noudattaa sääntöjä ja kuvittelevat voivansa valehtelulla ja open haukkumisella selvitä rangaistuksista. Vanhemmat, jotka luulevat, että heidän lapsensa ovat open kiusaamia, elävät omissa koulutraumoissaan eivätkä ymmärrä, että opet yrittäävät opettaa ja kasvattaa lapsista lainkuuliaisia ja rehellisiä ihmisiä. Kun jotkut vanhemmat uskovat kaikki lapsensa puheet ja hyökkäävät niiden perusteella tiettyä opea ja koulua vastaan, he eivät tajua, että oikeasti he tekevät karhunpalveluksen lapselleen. Ei kai kukaan halua tahallaan kasvattaa lapsestaan valehtelevaa sääntöjen rikkojaa? Nykyaikana ope on vapaata riistaa, ei ihme jos he palavat loppuun. Ja miksi ihmeessä open loppuunpalaminen on ilkeilyn aihe joillekin kirjoittajille? Onko hauskaa, että ihminen kiusataan työkyvyttömäksi omassa työssään (Vanhemmat osaavat olla petoja, eivät lapset niinkään)? Onko open loppuunpalaminen hauskempaa kuin esim. metallimiehen loppuunpalaminen?

Äänestä
  • mitä puhutte,mut imatra on kirkasta kärkeä koulukiusaamisessa vaikka on ns.kivakouluja ym.sen tietää ne joiden pitäs asialle jotain tehdä ja ne jotka ei voi asialle mitään tehdä vaikka haluaisivat!!

    Äänestä

  • Kirjoituksestasi kuuluu jonkun näköinen epätoivoisuus eli kuulut varmaan kyseiseen ammattikuntaan.
    Kehotat siis vain ja ainoastaa vanhempia katsomaan siihen peiliin.
    Uskon että monessa koulukiusatun lapsen perheessä on tuijotettu kädet sidottuina peiliin.Peiliin jossa näkyy vain loppuun palaneiden opettajien naamoja.

    Jos kuulut ammattikuntaan miksi olet loppuunpalanut?
    Ovatko kaikki opettajat polttaneet itsensä loppuun?

    Kirjoituksesi on suoraan sanottuna säälittävä tilitys.
    Jos oikeasti olet opettaja,et todennäköisesti kuulu alalle.
    Ketjun avaaja kysyi voiko myös opettaja olla kiusaaja?Tilityksesi perusteella siis voi,loppuunpalánut opettaja.Loppuunpalaminen antaa siis anteeksi kaiken.Loppuunpalaneen kansankynttilän pitäisi hakeutua sairauslomalle.

    En usko siihen että opettajien kädet ovat sidotut,keinoja löytyy aina.
    Keinot tosin riippuu opettajasta,jos hän ei halua"kovempia"keinoja käyttää.
    Se on vaan niin,teini-ikäisten kanssa varsinkin että niin metsä vastaa niin kuin sinne huutaa.
    Kaikista ei ole vanhemmiksi,suurimmasta osasta opettajista ei ole opettajaksi.

    Toivottavasti et kuitenkaan ole opettaja sillä kirjoituksen perusteella et kuulu alalle.

    Äänestä

  • olen samaa mieltä kanssasi että yhä useampi vanhempi jättää kasvattamisen yhteiskunnalle kun kasvattajan pitäisi olla koti. siellä pitäisi vanhempien olla turvallisia rakastavia aikuisia. silloin lasten ei tarvitsi kokeilla rajoja kodin ulkopuolella vaan ne olisivat hänelle aivan normaali käytäntö. he arvostaisivat niin itseään kuin toisia. opettajat saisi keskittyä opettamiseen ja kaikilla olisi työrauha ja koulu olisi kiva paikka kaikille. me jokainen vanhempi olemme omalla käytöksellä esimerkkejä niin omille lapsille kuin kaikille muillekin.

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    olen samaa mieltä kanssasi että yhä useampi vanhempi jättää kasvattamisen yhteiskunnalle kun kasvattajan pitäisi olla koti. siellä pitäisi vanhempien olla turvallisia rakastavia aikuisia. silloin lasten ei tarvitsi kokeilla rajoja kodin ulkopuolella vaan ne olisivat hänelle aivan normaali käytäntö. he arvostaisivat niin itseään kuin toisia. opettajat saisi keskittyä opettamiseen ja kaikilla olisi työrauha ja koulu olisi kiva paikka kaikille. me jokainen vanhempi olemme omalla käytöksellä esimerkkejä niin omille lapsille kuin kaikille muillekin.

    Lapsen"työtä"on koulussa käynti,"työpaikassa"jossa opettaja on se pomo.
    Jos lasta kiusataan koulussa vika on sinusta siis kodissa ei koulussa koska vanhempi on jättänyt kasvattamisen yhteiskunnalle?
    Olet hyvä vanhempi,siispä anteeksi vaan toivon että lapsesi joutuu kiusaamisen kohteeksi.Saisit silloin seurata monien vanhempien näytelmää aitiopaikalta.
    Ketä muuten silloin"haukkuisit"?Itseäsi kasvattajana vai paikkaa,oli se sitten koulu tai muu paikka missä kiusaaminen tapahtuu?

    Vanhemmilla on vastuu mutta niin on myös opettajilla.
    Koulukiusaamisessa varsinkin vastuu on opettajilla.
    Vaikka olet hyvä vanhempana,uskotko että kiusattu lapsesi kertoisi asiasta?
    Jos kertoisi,mihin ottaisit yhteyttä?
    Peiliin?

    Ja kyllä,kiusaaja voi olla myös opettaja.Usko tai älä.

    Äänestä

lapsi on kuitenkin lapsi ei opettaja saa omaa väsymystäään lapseen kohdistaa.pienempiä luokkia tai hermo lomaa jos ei jaksa työtään tai alan vaihto.joo koulukiusaamaton koulu kaikkea muuta.kiusaamista koko ajan ja syrjintää.näkee jo kun kävelee koulun pihaan vain.surullista katseltavaa :( ja kokemusta koulu kiusaamisesta 1-6lk asti omalla ja kukaan ei tee mitään.hiljaisia lapsia otetaan silmätikuksi ja yksi alottaa ja kohta monta mukana ja opet ei tee mitään.katsovat sormien välistä..vähätellään asiaa aina joka tilantees.opettajillekin enempi koulutusta ja hermojen sieto kykyä.huutaminen ei auta se vain pahentaa.toivon et jokainen vanhempi taistelee lapsensa puolesta kiusaamista vastaan vaikka se tulee olemaan tunne helvettiä.mutta parempi edessä vielä.itsekin olin väli tunnilla ja koulu matkalla välillä vastassa ja puuutuin kiusaamiseen.sitten se siirtyikin jo facebookin välitykselllä puutuin siihenkin.nyt ovat asiat hyvin ja poikakin hymyilee.seuratkaa lastenne facebookkia ja puhelinta välillä se on ehkä liian tunkeilevaa mutta se täytyy tehdä.ei asioita muuten saa parempaan suuntaan.ja KUUNNELKAA mitä kerrottavaa lapssella on.

Äänestä
  • Kaikki lapset eivät puhu.
    Itse kyllä seuraan lapsieni tekemisiä,murkkuikäisten,mutta en facebookin kautta,enkä katsele puhelinta.
    Naamakirjaa en koskaan tule käyttämään,enään.

    Ymmärrän täysin kuinka hermonsa menettäneet opettajat sanovat että kasvatus vastuu on vanhemmilla.Mutta se vastuu on kotona,ei koulu aikana.
    Opettajat on vedetty piippuun,vanhemmat vedetty piippuun työnantajien taholta,kukaan ei jaksa.
    Kouluista tehdään helvetinmoisia kommuuneja,naurettavin esimerkki tuosta on kosken yläaste.Siellä on esiopetus,jonka leikkipaikka näyttää vankilan ulkoilualueelta.Sieltä kaltereiden takaa lapsoset katselevat kuinka isot pojat ja tytöt juoksevat metsään kessulle välitunnilla.

    Herää siis kysymys kuinka paljon ongelmia,ja sitä rahan menoa näistä koulujen sulkemisista tulee myöhemmin.Tämän hetkinen säästö taitaa maksaa paljon lähitulevaisuudessa.

    Itse muuten taisin jo tuossa pari vuotta sitten ehdotella että kaupunki ostaisi iskotetalon johon perustettaisiin vauvasta vaariin laitos.
    Olisi aika kätevää kun esimerkiksi yläasteen matikan opettaja kävisi välitunnilla päiväkodin puolella vaihtamassa vaippoja,eli kaikki tekee kaikkea systeemillä.Ja sitten taas päiväkodin puolelta voisi esim sairaustapauksissa käydä vanhainkodin puolella vaipan vaihdossa ja kylkeä kääntämässa ja antamassa kunnon tropit että vanhus nukkuu seuraavat 24h.
    Samaan rakennukseen tietysti myös poliisi ja mielenterveysosasto.
    Poliisi olisi oikein hyvä tuossa kommuunissa koska häiritsevää oppilasta ei saa poistaa ilman valvontaa luokasta,niin putka olisi lähellä.
    Mielenterveysosasto henkilökuntaa varten jossa voisivat viettää vapaapäivänsä ja olisivat sieltä aina valmiina töihin.

    Taidanpa lähteä ensi kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Opettajatkin? kirjoitti:

Uutisvuoksessa oli juttu koulukiusaajista.
Kiusaamisesta puhutaan vain jos lapsi kiusaa toista lasta.
Mitäs jos kiusaaja onkin opettaja/opettajat?
Niin,uskomattomalta varmaan kuulostaa mutta näinkin asia voi olla.
Nolataan lapsi luokassa kaikkien silmien edessä,käytetään ns.teinien kieltä,tyrkitään,haukutaan vaatteita ja jne.
Kyllä,myönnän että että omalla lapsellani on oma osuutensa asiaan.Mutta,onko tuo oikea tyyli alansa ammattilaisia ovat olevinaan ratkaista asioita?Syyttävä sormi osoittaa vain lasta kohti.
Se nyt taas teki sitä ja teki tätä,miksi se teki?Nyt kun asiat ovat alkaneet selviämään minullekin niin en yhtään ihmettele miksi teki ja sanoi mitä sanoi.
Ja muuten peiliin olen katsonut itsekin,monta kertaa.Syyttänyt itseäni kasvattaja,osittain ehkä turhaan,syyttänyt lastani,osittain ehkä turhaan.
Vaikea on yrittää edes muuttaa asioita jos vastassa on hyshys ammattikunta kireineen hermoineen ja kireä hermoinen lapsi kotona.

Nyt minulle on myönnetty,ainakin osittain mitä koulussa on tapahtunut myöskin opettajien osalta.
Niinpä tämä ei ole ihan tuulesta temmattua,itsesääli kirjoittelua.
Asioita on selitelty mm.opettajien väsymyksellä.Eli vittuilla saa kun väsyttää.
Niinpä niin,yhdistetään kaikki imatran koulut,perustetaan sadan oppilaan luokat.
Itse meinaan nyt selvittää asian aivan perin pohjin,puolin ja toisin.Saas nähdä kuinka käy.

Vielä ns.normaaliin koulukiusaamiseen.
Uskoisin että suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu opettajan silmien alla,luokassa.Tai ainakin sille annetaan jonkinlainen"siunaus".
Näin on aina ollut,muistelkaapa vain kiusatut,kiusaajat ja sivusta katsojat.

Eikun antaa tulla palautetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu