lainaus Tuulilasista
Kirjoittanut: Pekka
Vaihtakaa Renault ruostekasat Toyotan laatuun, vain kahjo ostaa Rellun.
Vi Bilägare -lehti on useiden vuosien ajan esittänyt krittiikkiä Renaultin ruostesuojauksesta.
Muutama vuosi sitten Renault kutsui korjaamoille 5 000 vuosimallien 1994-97 Lagunaa. Samaan aikaan Renaultilla oli käynnissä projekti, jonka tavoitteena oli parantaa seuraavan sukupolven Renaultien ruostekestävyyttä. Tulokset on nähtävissä uusimmissa Laguna- ja Mégane-mallisarjojen autoissa: niiden ruostesuojaus on nyt ensiluokkainen.
Renaultin ruosteongelmien ratkaisemiseksi myös valmistaja on mukana maksamassa kustannuksia vanhempien autojen ruostesuojauksen parantamisesta - ei kuitenkaan vuosimallien 1996-98 osalta.
Päätös ruosteongelmien ratkaisemisesta on tehty Renaultilla Ranskassa. Tehdas tukee rahallisesti kampanjaa, jonka kustannukset pelkästään Ruotsissa ovat Vi Bilägare -lehden mukaan jopa 50 miljoonaan kruunua.
Kaiken kaikkiaan kustannukset saattavat nousta lähemmäs 150 miljoonaa kruunua, siis lähes 150 miljoonaan euroon, koska takaisinkutsukampanja koskee myös Suomessa, Norjassa ja Tanskassa olevia autoja. Tanskassa on jo otettu yhteyttä 6 000 autoilijaan, ja ruosresuojaustoimet on jo aloitettu. Tanskassa kampanja koskee myös Renaultin Kangoo-mallisarjan autoja.
Vi Bilägaren ruostetutkimuksissa vertaillaan eri automerkkejä ja malleja. Renault Méganen vanhemmat vuosimallit ovat saaneet tutkimuksissa kaikkein huonoimmat arviot. Renault vastasi Ruotsissa lehden kritiikkiin venyttämällä koritakuun kahdeksaan vuoteen. Seuraavan sukupolven autoissa korin ruostetakuu venytettiin entisestään, nyt 12 vuoteen. Takaisinkutsu koskee juuri autoja, joiden koritakuu on tuo 12 vuotta puhkiruostumisen osalta, ja jotka ovat nykyistä edeltävää korisukupolvea.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Yhdeksän vuotta vanhan Renaultin omistajana olen ollut positiivisesti yllättynyt kuinka hyvä ruostesuojaus autossa on. Ruostetta ei ole edes niissä normaaleissa paikoissa eli lokasuojan kaarissa ja oven alareunoissa. Toyotan omistajan on aivan turha lähteä arvostelemaan autojen ruostumista. Toyota on aivan omassa luokassaan ruostesuojauksen osalta, Ladatkin on suojattu paremmin.
Älä sinäkään jauha paskaa. Kummallisia paskanpuhujia molemmat????
Heh,tälläisen viestin lähettää toyotisti,jonka palstalla uudet corollistit valittavat milloin maalipinnan kupruilemisesta uuden corollan takaikkunan luona ja milloin siitä,että uudessa avensiksessa on unohtunut kebabinpyörittäjiltä porata reijät etuoviin...vesioviavensis...
Niin ja lue 15.5 helsingin sanomat.Vetää toyotakuskin hiljaiseksi.Auto neljä vuotta vanha ja vaatii välittömästi ruostesuojausta!
Onhan se kiva tulkita testeistä vain osa, eikö?
Samainen ruotsalaisjulkaisu testaa myös uusia malleja;
Renaultille 5/5 pistettä ruostesuojauksesta.
Ainoat autot jotka tähän ylsivät olivat Renault, BMW ja Mercedes.
Katsokaapa mainitun lehden ruostesivuja. Siellä saa uusin Mégane täydet viisi pistettä, esimerkiksi Corolla vaivaiset 2.
http://www.vibilagare.se/rostregistret.asp
sellaista vain kokemuksesta mulla oli käytössä tossa jonkin aikaa renault 19 vm 94 ja voin sanoa et rellu ei todellakaan ruostu kovinkaan helposti vertaa sit toyotaan joka kyllä lahoo käsiin minä hetkenä hyvänsä yleensä et kyl rellus on paremmat pellit kun toyotas.......