Minulla on pienikokoinen puolipitkäkarvainen nuori uroskissa ja olen hieman huolissani tästä. Ensiksi sananen hänen koostaan, hän painaa 3,7 kg ja on reilun 1v ikäinen - onko tuo normaali paino uroksen kohdalla/ikään nähden? Olen kyllä huomioinut, että hän oli pentuna hyvin pieni verrattuna muihin näkemiini rodun edustajiin, mutta hänen emonsa on myös kummallisen pienikokoinen - liekö hän sitten perinyt sen siltä?
Sitten tätä kissaa vaivasi viime syksynä jokin, kun se vetäytyi aina omiin oloihinsa nukkumaan ja oli apaattisen oloinen. Veimme sen eläinlääkärille ja otettiin verikokeet mutta niistä ei näkynyt mitään hälyyttävää. Epäilimme sen johtuvan ummetuksesta johon auttoikin erä ummetuslääke.
Nyt kissalla on taas vähän samankaltaisia oireita: sellaisen havainnon olen tehnyt että kissa juo kovin paljon mikä ei taida olla normaalia. Mitä sairauksia liitetään runsaaseen juomiseen? Kissa syö vähän niukasti mutta syö kuitenkin, eikä koskaan ole ollut kovin kova syömään verrattuna toiseen kissaan. Epäilen että sillä olisi taas ummetusta ja yritämme muuttaa ruokavaliota nyt johonkin suuntaan ja se suunta on kuitupitoisempaan päin. Onko kellään antaa vinkkejä kuitupitoisesta ruoasta, eikö sellainen sitten ole haitaksi kissalle? ainakin ummetuspotilaalle vissiin eduksi?
Sitten ajattelin että mahtaisiko kissaani vaivaa esim. suolistotulehdus - en kuitenkaan voi kissaa nyt kylmältä kädeltä lekurille viedä ennen kun pystyn tarkkailemaan onko sillä sitä ummetusta jälleen ja kun en pysty itse tähän rahalliseen osioon osallistumaan ja ne ketkä siitä päättävät eivät kyllä innostu kalliista eläinlääkärikäynnistä. Tietysti jos nyt havaitsemme vielä jotain ja kissa todella vaipuu omiin oloihinsa niin sitten toki se on eläinlääkäriin vietävä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Runsas juominen saattaa johtua sokeritaudista, se on kaikilla samanlainen, niin ihmisillä kuin eläimillä. Itselläni oli hamsteri joka sairasti sokeritautia ja nopean aineenvaihdunnan takia kuoli nopeasti. Annettiin samaa lääkettä kuin ihmisille annetaan. Sitten tuttujeni kissalla on sokeritauti, en tosin tiedä heidän hoitometodeistaan, mutta hengissä kissa on. Molemmat(hamsteri ja kissa) joi paljon, söi normaalia vähemmän ja oli apaattisia.
En tiedä oliko tuosta hamsteri-asiasta apua. Oireet on kyllä samanlaiset.
Kyllä minusta olisi hyvä viedä kissa lekuriin tutkittavaksi, ennen kuin se on niin sairas että hoitaminen tulisi vielä kalliimmaksi, tai ettei sitä voida hoitaa enää ollenkaan.
Sitäpaitsi, pelkkä tarkastus ei käsittääkseni kovin hirveitä maksa. Tuota raha-asiaa minä muutenkin hieman ihmettelen, ellei rahatilanne sitten muuten ole tiukka. Kyllä minun mielestäni jos kissan ottaa, niin pitää olla myös valmis sijoittamaan siihen ja sen terveyteen, eikä antaa sairastaa vain siksi, että hoitaminen tulisi kalliiksi.