Hei. Olen yrittänyt jonkinaikaa kirjoitella tänne juttua, mutta ei koskaan ilmaannu palstalle. Sori jos tulee lopulta useampaan kertaan, mutta asiaan:
Olen jonkinaikaa ihmetellyt yllättävää kohua joka on noussut erään taiteilijan viisitoista vuotta sitten tekemästä videosta, sekä paloja siitä sisältävästä koosteesta jonka eräs museo on ostanut 10 vuotta sitten. Pitkään aikaan en keksinyt mitään selitystä tälle yllättävälle esiinnostolle, mutta sitten jäin miettimään taustoja hieman pidemmälle.
Ymmärtääkseen kohua, täytyy sukeltaa syvälle suomalaiseen sieluun. Suomalainen sielu on syvästi agraarinen, kun taas suomalainen elämäntapa on läpeensä kaupungistunut, jopa globalisoitunut. Tässä ristiriidassa koetaan jatkuvaa kaipuuta johonkin kokonaisempaan ja luonnonläheisempään, ilman että sitäkoskaan pystytään saavuttamaan. Tämän syvän ristiriidan takia moderni tai nykytaide ei ole koskaan saavuttanut sellaista asemaa Suomalaisessa alitajunnassa kuin esimerkiksi kansallisromanttisella taiteella oli.
Nykytaide on siis marginalisoitunut osaksi sen takia, että se kertoo maailmasta jossa joudumme elämään, ei maailmasta jossa haluaisimme elää. Marginalisoituminen taas johtaa sääntöjen katoamiseen. Marginaalissa voi tehdä ihan mitä vaan, ketään ei ihmeemmin kiinnosta. Suuri yleisö kohdistaa huomionsa asioihin, jotka jollain tavalla koskettelevat agraarista sielua, kuten maaseutukomedioihin tai hiihtoon.
Hiihto onkin yllättäen yksi avaintekijä mysteerissämme. Hiihtokilpailut, ja niiden seuraaminen urbaanisti omasta väriteeveestä ovat tarjonneet tietynlaisen varaventtiilin purkaa modernin turhautumaa. Maastohiihtomenestys koskettelee Suomalaista sielua samanlaisella intensiteetillä kuin Gallen Gallela aikoinaan.
Muutama vuosi sitten tämä mekanismi häiriintyi. Suurelle yleisölle paljastui hiidonikävät tosiasiat: tulokset eivät perustukaan kansallisromanttiseen suojuoksuun, vaan viimeisimpään kemianteollisuuteen ja kansainvälisiin rikollisliigoihin.
Tässä tilanteessa nykytaide katsoi vihdoin tilaisuutensa tulleen, ja liittyi joukkoon potkimaan henkitoreissaan viruvaa suomalaista agraarista sielua.
Yksi jos toinen vaati välittömästi urheilurahoja kulttuurille. Suomalaisten nykytaiteilijoiden kansainvälistä menestystä kehuskeltiin, ja urheilijoita pilkattiin. Esitettiin jopa sellaisia väitteitä, että suomalaiset voisivat jatkossa perustaa kansallistuntonsa urheilumenestyksen sijasta kansainvälisten taidekilpailujen menestykseen.
Tämä kaikki ymmärrettävästi jätti entistä syvemmän trauman suomalaiseen kollektiiviseen alitajuntaan. Tapaus on muhinut vuosikausia ilman mahdollisuutta purkautua mitenkään. Nyt vihdoin löytyi tapaus johon liittyy jotain kiistattomasti yleisen maun ja moraalin vastaista, sekämenestyvä nykytaiteilija että valtiollinen nykytaidelaitos.
Itse en ole sitten varhaisteinivuosien innostunut Teemu Mäen tuotannosta. Tämä kohu on kuitenkin osoittanut että hän on pystynyt johonkin mihin ei yksikään nykytaiteilija aikaisemmin:
Koskettamaan suomalaista agraarista sielua.
Onnea Teemulle, ja kiitos kaikille närkästyjille. Te teitte tämän mahdolliseksi.
Olen jonkinaikaa ihmetellyt yllättävää kohua joka on noussut erään taiteilijan viisitoista vuotta sitten tekemästä videosta, sekä paloja siitä sisältävästä koosteesta jonka eräs museo on ostanut 10 vuotta sitten. Pitkään aikaan en keksinyt mitään selitystä tälle yllättävälle esiinnostolle, mutta sitten jäin miettimään taustoja hieman pidemmälle.
Ymmärtääkseen kohua, täytyy sukeltaa syvälle suomalaiseen sieluun. Suomalainen sielu on syvästi agraarinen, kun taas suomalainen elämäntapa on läpeensä kaupungistunut, jopa globalisoitunut. Tässä ristiriidassa koetaan jatkuvaa kaipuuta johonkin kokonaisempaan ja luonnonläheisempään, ilman että sitäkoskaan pystytään saavuttamaan. Tämän syvän ristiriidan takia moderni tai nykytaide ei ole koskaan saavuttanut sellaista asemaa Suomalaisessa alitajunnassa kuin esimerkiksi kansallisromanttisella taiteella oli.
Nykytaide on siis marginalisoitunut osaksi sen takia, että se kertoo maailmasta jossa joudumme elämään, ei maailmasta jossa haluaisimme elää. Marginalisoituminen taas johtaa sääntöjen katoamiseen. Marginaalissa voi tehdä ihan mitä vaan, ketään ei ihmeemmin kiinnosta. Suuri yleisö kohdistaa huomionsa asioihin, jotka jollain tavalla koskettelevat agraarista sielua, kuten maaseutukomedioihin tai hiihtoon.
Hiihto onkin yllättäen yksi avaintekijä mysteerissämme. Hiihtokilpailut, ja niiden seuraaminen urbaanisti omasta väriteeveestä ovat tarjonneet tietynlaisen varaventtiilin purkaa modernin turhautumaa. Maastohiihtomenestys koskettelee Suomalaista sielua samanlaisella intensiteetillä kuin Gallen Gallela aikoinaan.
Muutama vuosi sitten tämä mekanismi häiriintyi. Suurelle yleisölle paljastui hiidonikävät tosiasiat: tulokset eivät perustukaan kansallisromanttiseen suojuoksuun, vaan viimeisimpään kemianteollisuuteen ja kansainvälisiin rikollisliigoihin.
Tässä tilanteessa nykytaide katsoi vihdoin tilaisuutensa tulleen, ja liittyi joukkoon potkimaan henkitoreissaan viruvaa suomalaista agraarista sielua.
Yksi jos toinen vaati välittömästi urheilurahoja kulttuurille. Suomalaisten nykytaiteilijoiden kansainvälistä menestystä kehuskeltiin, ja urheilijoita pilkattiin. Esitettiin jopa sellaisia väitteitä, että suomalaiset voisivat jatkossa perustaa kansallistuntonsa urheilumenestyksen sijasta kansainvälisten taidekilpailujen menestykseen.
Tämä kaikki ymmärrettävästi jätti entistä syvemmän trauman suomalaiseen kollektiiviseen alitajuntaan. Tapaus on muhinut vuosikausia ilman mahdollisuutta purkautua mitenkään. Nyt vihdoin löytyi tapaus johon liittyy jotain kiistattomasti yleisen maun ja moraalin vastaista, sekämenestyvä nykytaiteilija että valtiollinen nykytaidelaitos.
Itse en ole sitten varhaisteinivuosien innostunut Teemu Mäen tuotannosta. Tämä kohu on kuitenkin osoittanut että hän on pystynyt johonkin mihin ei yksikään nykytaiteilija aikaisemmin:
Koskettamaan suomalaista agraarista sielua.
Onnea Teemulle, ja kiitos kaikille närkästyjille. Te teitte tämän mahdolliseksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Turhaan mietiskelet selityksiä sille yksinkertaiselle tosiasialle että niin taidetta harrastavat tai tekevät kuin myös muut suuttuvat siitä että sensaationhakuista täysin tyhjää roskaa ylistetään hyväksi taiteeksi. Ei se ole kansanluonteesta kiinni.
Tuota tekstiäsi voisi kyllä käyttää jossain komediassa.