Lumisotaa

Suomi on pohjoinen maa jossa sataa talvella lunta.
Lumesta puhutaan ja kirjoitetaan, liikalumi on haittatekijä jonka kustannukset nousevat kokoajan.

On ajateltu, että kunnallistekniikka tulee "halvaksi", kun asutusta rakennetaan mahdollisimman paljon pienelle alueelle ja rakennetaan sinne kapeita teitä ja katuja.
Suomi on harvaan asuttua ja maata riittää, miksi asemakaavoja ei mitoiteta siten, että tiet ja kadut ovat niin leveitä, että auratut lumet sopivat katujen ja teiden reunoille?
Kaupunki alueen kadut ja tiet on mitoitettu kesäliikennettä varten, talvella tiet ja kadut ovat 1m-1,5m kapeampia molemmilta reunoilta johtuen reunoille auratusta lumesta.

Lumisota tulee kalliiksi ja aina vaan kalliimmaksi, olisi edullisempaa rakentaa niin leveitä teitä ja katuja, että aurattu lumi sopisi teiden ja katujen varsille.

Tiemestari hoitaa kapeitten teitten ja katujen lumenaurauksia, "lumirännejä" ovat suunnitelleet "korkeasti koulutetut" henkilöt normien mukaan.
Taitaa olla, että noista normeista päättää meidän surkeat poliittiset päättäjät, siis soittakaa ensin kansanedustajille jos lumesta on haittaa.

Leveitä katuja joiden reunoilla luonnonruhot ja -kukat saavat rauhassa rehottaa, ei niitä tarvitse joka välissä ruohonleikkurilla lyhentää siihenkin kuluu turhaa rahaa niin kuin lumen ajoonkin.
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis nää "surkeat" poliitikot kyllä päättää rakennusnormeista jotta rakentaminen olisi mahdollisimman kallista. Eristepaksuutta vaan lisää vuosi vuodelta että lämmitys kulut laskisi ja maailma pelastuu! Mutta juuri mainitsemiisi ongelmin ei enää kiinnitetä huomiota koska "ilmaston muutoksen" vuoksi ei enää lunta tule!
Nurinkurista?
Piiloveron keruuta rakennuskustannuksista sanon minä! Tietenkään kunta ei rakenna tarpeeksi leveitä teitä että jää verorahat "tärkeämpiin" tarpeisin!

Äänestä
  • Homekoulut, homepäiväkodit ja muut homeasiat ovat päässeet syntymään homepäisten päättäjien hyväksymisellä.

    Päättäjät päättävät päättämättömästi.
    Päättäjillä ei ole kykyä katsella asioita nenäänsä pidemmälle.
    Maata on ja sekin hinnoitellaan markkinahintaan, jotka muodostuvat huu haa hiihop tilastojen perusteilla jotka nostavat taas hintoja.
    Siis maata on ja rakentaa pitäisi "leveästi", esimerkiksi leveät kadut tulevat investointi vaiheessa ehkä kalliimmiksi, mutta pidemmän päällä huolto- ja kunnossapitokustannukset sekä liikenteen sujuvuus parkkipaikkoineen ym. tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi.
    Myöskin tonttien koko ( omakoti alueilla) vähintään 2000m2 mahdollistaisi lähiruuan tuottamisen omilla kasvimailla, kaikenlainen "viher" tuotteiden edestakaiset kuljetus kustannukset jäisivät pois.

    Tosiasia on, että kustannukset nousevat, siihen voidaan soveltaa sanontaa hyvin ja kunnolla suunniteltu ja tehty työ kannattaa, mutta nämä päättömät hutiloinnit tulevat liian kalliiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahan voimalla kirjoitti:

Suomi on pohjoinen maa jossa sataa talvella lunta.
Lumesta puhutaan ja kirjoitetaan, liikalumi on haittatekijä jonka kustannukset nousevat kokoajan.

On ajateltu, että kunnallistekniikka tulee "halvaksi", kun asutusta rakennetaan mahdollisimman paljon pienelle alueelle ja rakennetaan sinne kapeita teitä ja katuja.
Suomi on harvaan asuttua ja maata riittää, miksi asemakaavoja ei mitoiteta siten, että tiet ja kadut ovat niin leveitä, että auratut lumet sopivat katujen ja teiden reunoille?
Kaupunki alueen kadut ja tiet on mitoitettu kesäliikennettä varten, talvella tiet ja kadut ovat 1m-1,5m kapeampia molemmilta reunoilta johtuen reunoille auratusta lumesta.

Lumisota tulee kalliiksi ja aina vaan kalliimmaksi, olisi edullisempaa rakentaa niin leveitä teitä ja katuja, että aurattu lumi sopisi teiden ja katujen varsille.

Tiemestari hoitaa kapeitten teitten ja katujen lumenaurauksia, "lumirännejä" ovat suunnitelleet "korkeasti koulutetut" henkilöt normien mukaan.
Taitaa olla, että noista normeista päättää meidän surkeat poliittiset päättäjät, siis soittakaa ensin kansanedustajille jos lumesta on haittaa.

Leveitä katuja joiden reunoilla luonnonruhot ja -kukat saavat rauhassa rehottaa, ei niitä tarvitse joka välissä ruohonleikkurilla lyhentää siihenkin kuluu turhaa rahaa niin kuin lumen ajoonkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu